Näyttelijälegenda Birgitta Ulfsson, 88: "Teatterin vaarallisin myrkky on piehtaroida omassa tärkeydessään"

Julkisuutta kaihtava näyttelijä Birgitta Ulfsson suostui viimein muistelokirjaan.

kulttuuri
Birgitta Ulfsson
Birgitta Ulfsson: En tiedä missä Birgitta päättyy ja ammatti alkaa.Sanna Liimatainen

Birgitta Ulfsson myöntää olevansa tympääntynyt. Viimepäivät ovat olleet tauotonta esilläoloa. Naiselle, joka on aina kaihtanut ”julkimoimista”, kohu alkaisi jo riittää.

Juuri ilmestynyt, muisteloita ja ajatuksia elämänmenosta sisältävä kirja, Birgitta Ulfsson – Mikä ettei? tuntuu kiinnostavan kaikkia. Sen on kirjoittanut taiteilijan ystävä, kirjailija Stig Hansén ja suomentanut Liisa Ryömä.

– Kun suostuu tällaiseen kirjaan, ei ajattele sen syvemmin seurauksia. Nyt sitten istun haastatteluissa ja melkein inhoan itseäni. Yritän keksiä uusia vastauksia samoihin kysymyksiin, ja olen niin kyllästynyt tähän touhuun, Ulfsson huokaa.

Ja tunnustaa samantien olevansa oikeastaan otettu, että yli 30 vuoden Ruotsissa asumisen jälkeen yhä on ylen pidetty Suomessa.

Pirkitta saatana, missä sinä olet ollut?

Suomalaisten hyväksynnän Ulfsson on saanut kokea ennenkin. Palkintoja on tullut ja ihmiset kadulla pysäyttelevät.

Kirjassaan näyttelijä kertoo, miten hän Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä Helsingin Kaupunginteatterille ohjatessaan 10 vuotta sitten tapasi käydä Hakaniemen hallissa ostoksilla – ja sai torin liepeen pultsareihin eloa.

”Minut nähdessään he tulevat esiin. Painavat paskaiset palttoonsa minua vasten ja kietovat käsivarret ympärilleni. He korisevat kaulaani vasten: ’Pirkitta saatana, missä sinä olet ollut?’”

Näen yhä unta suomeksi ja ajattelen suomeksi.

Birgitta Ulfsson

Jos suomalaiset rakastavat Birgittaa, niin sykkii tämänkin sydän synnyinmaalleen.

– Olen täältä, Suomesta. Ihan yksiselitteisesti. Vaikka olen suomenruotsalainen, niin suomen kieli on minulle tärkeä. Näen yhä unta suomeksi ja ajattelen suomeksi. Pelkään kovasti, että kieleni ruostuu.

Näyttämölle ei voi kävellä kuin mikäkin talventörröttäjä

Birgitta Ulfssonin näyttelijänura alkoi yli 60 vuotta sitten eikä loppua näy.

Toukokuussa alkavat Bertolt Brechtin Setšuanin hyvä ihminen -klassikon harjoitukset Göteborgissa, Ulfssonin kotikaupungissa.

– Iwar ja minä olemme kaksi jumalaa, jotka tulemme epätoivoissamme etsimään maan päältä hyvää ihmistä. Se on uusi käännös ja uusi musiikki. Ei semmoisesta tarjouksesta voi kieltäytyä.

Iwar Wiklander on Ulfssonin aviomies. He ovat pitäneet onnellisesti yhtä jo 35 vuotta.

Kierrokset hidastuvat kun on meri edessä.

Birgitta Ulfsson

Ulfssonin korkea ikä ei työtahtia haittaa. Pari pientä muistikatkoa kesken esityksen tosin ovat saaneet näyttelijän hieman varuilleen. Hän ei enää poistu pukuhuoneeseensa näytösten aikana, vaikka esiintymistauot olisivat pitkiäkin, Ulfsson kertoo kirjassaan.

"Minun on seurattava esitystä. Entä jos jokin alkaa lipsua? Minun täytyy tietää se, niin etten tule sisään kuin mikäkin talventörröttäjä."

Ulfsson myös kiertää tiuhaan Pohjolaa pitämässä kirjallisia kabaree -iltoja, musiikillisia esityksiä, jotka pohjaavat näyttelijän lempikirjailijoiden teksteihin.

Levon aika koittaa kesällä, mökillä Suomenlahden ulkosaaristossa. "Kierrokset hidastuvat kun on meri edessä”.

Birgitta Ulfsson
Birgitta Ulfsson: Suomen kieli istuu syvässä ja se osa on sitä Birgittaa josta pidän.Sanna Liimatainen

Monet teatterit Suomessa juuttuvat ylinäyttelemiseen

Birgitta Ulfsson puhuu itsestään rempseän kaunistelemattomasti, niin kasvotusten kuin kirjassaan. Hän muun muassa arvelee olevansa vaikea ohjattava, turhan pirteä, ylisuulas ja turhamainen.

Samalla rehellisyydellä hän kertoo, etteivät esitykset ja roolisuoritukset aina mene putkeen. Silloin hän kiroaa ja kiukkuaa.

– Itsekritiikkiä on oltava. Jos vain suu vaahdossa näyttelisi ja pitäisi itseään hyvänä näyttelijänä, siitä ei tulisi mitään. Teatterin vaarallisin myrkky on piehtaroida omassa tärkeydessään.

Suoruus ja selväsanaisuus ovat suomalaisia ominaisuuksia, Ulfsson uskoo. Niitä hän kaipaa Ruotsin teatteripiireiltä.

"Täällä jotenkin teeskennellään... pelätään paljastaa itseään. En minä tarkoita, että pitäisi repiä itsensä auki, mutta kummallista arastelua kyllä on", näyttelijä ihmettelee kirjassaan.

Jos vain suu vaahdossa näyttelisi ja pitäisi itseään hyvänä näyttelijänä, siitä ei tulisi mitään.

Birgitta Ulfsson

Suomalaisteattereita näyttelijä puolestaan suomii muun muassa naurun jahtaamisesta, kaupallisuudesta.

"Monet (suomalais)teatterit juuttuvat ylinäyttelemiseen. Kun luennoin heille siitä, he suuttuvat, varsinkin kun sanon että he voivat katsoa mitä ruotsalaista paskapoliisisarjaa tahansa niin he näkevät miten hienosti täällä näytellään. Suomalaisissa kaupunginteattereissa ja muissa esitetään paljon semmoista mikä ei pääsisi ruotsalaisen teatterin ovista sisään."

Lasse Pöysti ja Birgitta Ulfsson marraskuussa 1966.
Birgitta Ulfsson ja Lassse Pöysti olivat naimisissa vuosina 1952-1984.Markku Vuorela

Lasse Pöysti ei arvostanut nuorta vaimoaan näyttelijänä

Mikä ettei? ei ole paljastuskirja. Yksi melkein-alapää-tarina teoksesta kuitenkin löytyy. Se liittyy Ulfssonin ensimmäiseen mieheen, legendaariseen näyttelijä Lasse Pöystiin.

Pari meni naimisiin vuonna 1952 ja eli yhdessä 32 vuotta.

Ensimmäinen yhteinen koti oli vaatimaton yksiö. Edes keittiötä ei ollut. Niinpä käsistään kätevä Pöysti asensi kaasuhellan kylpyhuoneeseen.

Vieraitten kauhistellessa liettä vessanpöntön vieressä, nuori aviomies selitti rauhallisesti: ”Voi kokata ja kakata samaan aikaan.”

Voi kokata ja kakata samaan aikaan.

Lasse Pöysti

Pöysti ei pitkään aikaan uskonut vaimonsa näyttelijänlahjoihin. Epäilyyn oli aihetta, Ulfsson myöntää, vaikka arvostelu nuorempana koskikin.

– Olin alussa hyvin epävarma ja rehellisesti sanottuna huono. Pöysti käski olemaan marisematta, ponnistelemaan. Sitä mielellään syyttää muita ihmisiä siitä, että on huono, sen sijaan, että menisi itseensä. Se oli hyvä neuvo.

Pariisissa hoitokodissa asuva Pöysti ja Ulfsson ovat yhä läheisiä. He soittelevat toisilleen lähes päivittäin.

Ovatko pilkutkin minun?

Ulfssonin kirja on herkimmillään, kun näyttelijä muistelee, miksi alkoi nimittää ystäviään pilkuiksi.

Tarina vie poikien, Tomin ja Erikin lapsuuteen.

Koska oli kuopus, Erik peri aina vaatteensa isoveljeltään. Kerran Birgitta-äiti kuitenkin osti pojalle uuden sinipilkullisen trikoopyjaman.

"Hän avasi paketin. 'Onko tämä minun pyja?' 'Sinun omasi.' 'Ovatko pilkutkin minun?' Hän ei voinut uneksiakaan että koko yöpuku oli hänen. En unohda sitä ikinä... Silloin aloin nimittää ystäviäni pilkuikseni."

Yksi rakkaista "pilkuista" oli Tove Jansson (1914–2001).

Ulfsson on ollut mukana useissa Janssonin näytelmissä vuosikymmenten aikana ja muun muassa lukenut muumikirjat sekä Suomen että Ruotsin radioille.

Me nauramme mieluusti muille Vilijonkille. Emme hevin myönnä olevamme Vilijonkkia itsekin.

Birgitta Ulfsson

Tove Jansson oli ujon ja vetäytyvän kuorensa takana äärimmäisen tarkkasilmäinen.

Ulfsson sanoo ystävänsä nähneen itsepetoksen yleisyyden ja kirjoittaneen koko tuotantonsa itsepetoksen teemaa pöyhien. "Tove näyttää, että on helpompi elää kun tietää hiukan paremmin mikä on", Ulfsson sanoo kirjassaan ja jatkaa:

"Me nauramme mieluusti muille Vilijonkille. Emme hevin myönnä olevamme Vilijonkkia itsekin."

"Itsepetos ... on niin inhimillistä ja siihen on niin helppo langeta ... Ei itsekritiikin tarvitse tyrmätä, ei tarvitse masentua jollei pidä itseään kovin ihmeen ihanana, ei se ole vaarallista.

Ihminen kuolee puolivalmiina

Mikä ettei? –kirjan sivuilla kohtaa naisen, joka vuosikymmenten myötä on kasvanut sisälle näyttelijyyteen. Ulfsson sanookin, ettei tiedä missä Birgitta päättyy ja ammatti alkaa.

Sivut paljastavat myös ihmisen, jonka sielu tuntuu olevan niin nuori ja virkeä, ettei mitenkään voi uskoa lukevansa 88-vuotiaan vanhuksen ajatuksia. Ulfssonille paikallaanpolkeminen on peikko, muutos tervetullut ja kehittyminen elinehto.

Eikö sitä koskaan sitten ole valmis?

– Ei, äshhh, kyllä sen tiedät! Maailmalla tapahtuu niin paljon koko ajan, ei ihminen koskaan tule valmiiksi. Sitä kuolee puolivalmiina, hahhaa, Ulfsson innostuu.

Sairaudet eivät kiinnosta minua, eivät omanikaan. Ihmiset kiinnostavat.

Birgitta Ulfsson

Entä mikä on moisen nuorekkuuden salaisuus?

– Terveyden lait ovat niin kummalliset. Ehkä kotoa opittu asenne on auttanut.Lapsuudenperheessäni ei ollut lämpömittariakaan ja isä sanoi aina, että mitä me pienistä, näyttelijä muistelee.

Ulfsson on sairastanut rintasyövän kahdesti. Rintojen menettäminen ei kuitenkaan "onnistunut töytäisemään sielua", hän toteaa.

"Sairaudet eivät kiinnosta minua, eivät omanikaan. Ihmiset kiinnostavat".