Kun Suomesta tuli Suomi osa 3 – maaliskuun vallankumous: murha-aalto Helsingin jäillä

Vallankumous keväällä 1917 kaatoi viimeisen tsaarin ja sai Suomessa porvarinkin pukemaan punaisen rusetin.

Kun Suomesta tuli Suomi
Venäläisiä sotilaita julisteineen kevättalvella 1917 Helsingissä.

Päivälleen sata vuotta sitten, maanantaina 12. maaliskuuta 1917 eräs suomalainen upseeri heräsi Hotel d’Europe loistohotellissa Pietarissa. Upseeri oli läpikulkumatkalla takaisin maailmansodan rintamalle, edellisenä iltana hän oli käynyt oopperassa.

Katsoessaan hotellin ikkunasta aamuista Pietaria hän näki hätkähdyttävän näyn:

Grand hotelli Pietarissa.
Mary Evans Picture Library / Lehtikuva

”Katu hotellin edustalla oli täynnä väkeä. Ohi kulki meluavia joukkoja, punaiset käsivarsinauhat ja liput loistaen, ilmeisesti vallankumoushuumassa ja valmiina syöksymään jok’ikisen vastustajan kimppuun.”

Ikkunasta ulos katsova sotilas oli Venäjän keisarillisen armeijan kenraali Carl Gustaf Emil Mannerheim, joka oli joutunut keskelle vallankumousta. Kenraalin univormu olikin äkkiä vaarallinen.

”Hotellin ovella seisoi rykelmä aseellisia siviilimiehiä ja muutama sotilas. Äkkiä joku keksi minut seisomassa ikkunassa ja rupesi innokkaasti viittoen kiinnittämään ympärillä olijain huomion minuun, olin nimittäin sotilaspuvussa”, Mannerheim kuvasi tapahtumia.

Mannerheim onnistui valepuvun ja erään vanhan vahtimestarin avulla pakenemaan vallankumouksen alta ulos Pietarista.

Mannerheim vuonna 1911.
C.G.E. Mannerheim 1911.Yle arkisto

”Emme ammu nälkäisiä veljiä ja sisaria”

Tapahtumien vyöry oli alkanut pari päivää aiemmin. Maaliskuun 8. päivänä 1917 Pietarissa puhkesi leipämellakoita. Ne saivat alkunsa naistenpäivän mielenosoituksista.

Pakkanen oli vaikeuttanut rautatiekuljetuksia, ja pitempään jatkunut elintarvike- ja polttoainepula muuttui kriisiksi.

Tuolloin Venäjällä käytettiin vanhaa juliaanista kalenteria, jonka mukaan tuo päivä oli 23. helmikuuta. Niinpä vallankumous sai historialliseksi nimekseen helmikuun vallankumous.

Suomessa oli jo tuolloin käytössä nykyisinkin voimassa oleva gregoriaaninen kalenteri, jonka mukaan oltiin jo maaliskuussa.

Tsaari oli matkustanut sodanjohdon päämajaan pois pääkaupungista. Tsaaritar Aleksandra raportoi miehelleen, että liikehdintä pääkaupungissa oli vain ”huliganismia”, ja että ”kaikki menee kyllä ohitse, kunhan vain duuma käyttäytyy kunnolla”.

Keisarinna oli väärässä.

Kaksi päivää myöhemmin tsaari komensi Pietarin sotilaspiirin komentajan, kenraali Sergei Habalovin lopettamaan epäjärjestyksen ”huomispäivän kuluessa”. Sotilaat olivat haluttomia, mutta seuraavan kahden päivän aikana hallituksen joukot ampuivat useita kertoja mielenosoittajia kohti, ja lukuisia ihmisiä kuoli.

Maaliskuun vallankumous tapahtumat Venäjällä.
Pakenevia ihmisiä todennäköisesti maaliskuun vallankumouksen aikaan Pietarissa. Yle arkisto

Ratkaiseva päivä oli 12. maaliskuuta, juuri sama päivä, jolloin Mannerheim joutui pakenemaan hotellista. Edellisen päivän yhteenottoihin osallistunut Volyanin rykmentti päätti yöllä kasarmissaan pitämässään kokouksessa, ettei se enää ampuisi ”omia nälkäisiä veljiään ja sisariaan”.

Aamulla rykmentin sotilaat surmasivat komentajansa ja marssivat aseineen kadulle. Muut rykmentit liittyivät yksi toisensa jälkeen kapinaan, tappaen tai karkottaen vastahakoisia upseereitaan.

Yhdessä päivässä järkyttyneen kenraali Habalovin varuskunta suli 100 000:sta miehestä 2 000:teen. Illalla hänen hallussaan oli enää Talvipalatsi ja sen viereinen Amiraliteetin rakennus. Seuraavana päivänä kenraali antautui kapinallisille.

Tilanne kehittyi nopeasti. Vanhan hallituksen jäseniä vangittiin. Venäjän kansanedustuslaitos, duuma, nousi nyt vallan ytimeen.

Duuma kieltäytyi noudattamasta annettua hajotuskäskyä 12. päivä, ja duuman kokouspaikasta, Taurian palatsista, tuli hetkessä kuhiseva vallankumouksen ydin. Sotilaat ja vallankumoukselliset tungeksivat palatsin käytävillä toivoen ohjeita.

Maaliskuun vallankumous tapahtumat Venäjällä.
Sotilaita partioi maaliskuun vallankumouksen aikaan Pietarissa.Yle arkisto

Duuman enemmistö ei ollut suinkaan halunnut vallankumousta, mutta huomasi nyt olevansa sen johdossa. Duuman puheenjohtaja Mihail Rodzjanko ei tiennyt mitä tehdä:

”En tahdo vallankumousta. En ole kapinallinen. Toisaalta hallitusta ei enää ole. Mitä minun on tehtävä? Pestä käteni? Lopultakin kysymys on Venäjästä!” Rodzjanko tuskaili.

Duuman perusti valiokunnan ”järjestyksen palauttamiseksi”. Se oli myöhemmin kuuluisaksi nousevan Venäjän väliaikaisen hallituksen alku.

Mutta samaan aikaan, samassa Taurian palatsissa muodostettiin toinenkin vallankumouselin – työläis- ja sotilasneuvosto. Pietarin varuskuntia ja työläisiä edustava neuvosto muodostettiin vuoden 1905 vallankumouksen mallin mukaan.

Duuman toimikunta ja neuvosto suhtautuivat heti alusta asti epäluuloisesti toisiinsa. Koko vuotta 1917 hallitseva Venäjän ”kaksoisvalta”, kilpailu ”väliaikaisen hallituksen” ja neuvostojen välillä syntyi siis välittömästi vallankumouksen alussa.

Maaliskuun vallankumous tapahtumat Venäjällä.
Sotilaita lähdössä valtakunnan duumaan Pietarissa. Yle arkisto

Yrjön ritareiden viimeinen ristiretki

Keisari Nikolai II heräsi vasta samana päivänä, 12. maaliskuuta tilanteen kriittisyyteen. Hän lähetti Pietariin omasta henkivartiokaartistaan, Yrjö-ristin ritareista koostuvan pataljoonan palauttamaan järjestystä.

Keisari matkusti Pihkovaan Pohjoisen rintaman esikuntaan ottaakseen kapinan kukistamisen itse johtoonsa. Mutta Nikolain saapuessa Pihkovaan kävi ilmi, että henkivartiokaartin retki oli epäonnistunut täysin.

Yrjö-pataljoona oli jäänyt täysin yksin, kaikki sen avuksi komennetut joukot olivat kääntyneet kapinallisten puolelle.

15. maaliskuuta Nikolai taipui. Duuman edustajien ja rintamakomentajien kanssa neuvoteltuaan hän luopui kruunusta veljensä suuriruhtinas Mihail Aleksandrovitšin hyväksi.

Nikolai II
Nikolai II pian kruunusta luopumisen jälkeen.Library of congress

Kruunusta luopumista seuraavana aamuna Venäjän väliaikainen hallitus saatiin vihdoin muodostettua, ja sen johtoon pääministeriksi nousi liberaaleihin kuuluva ruhtinas Georgy Y. Lvov.

Työläis- ja sotilasneuvosto kieltäytyi osallistumasta hallitukseen, johon tuli lähinnä liberaaleja porvareita. Hallituksen ainoa sosialistijäsen oli sosiaalivallankumouksellisiin kuuluva Aleksandr Kerenski, josta tuli oikeusministeri.

Hallitus kävi seuraavana aamuna kiihkeitä neuvotteluja suuriruhtinas Mihailin kanssa Pietarin Talvipalatsin läheisyydessä olevassa yksityisasunnossa. Ulkona raivoavat väkijoukot loivat neuvotteluille pelottavan ilmapiirin. Osa hallituksesta vaati suuriruhtinas Mihailia ottamaan kruunun vastaan ja ”pelastamaan Venäjän anarkialta”.

Maaliskuun vallankumous tapahtumat Venäjällä.
Duuman toimeenpaneva komitea. Eturivissä ensimmäinen vasemmalta pääministeri Georgi Lvov. Aleksandr Kerenski takarivissä toinen oikealta.Yle arkisto

Pääministeri Lvov ja Kerenski varoittivat kuitenkin suuriruhtinasta. He eivät uskoneet, että kansa enää hyväksyisi monarkiaa ja pelkäsivät kansanjoukkojen lynkkaavan Mihailin, jos tämä ottaisi kruunun vastaan.

Laiha ja kalpea Mihail istui suuressa nojatuolissa ministereiden ympäröimänä, eikä tiennyt mitä tehdä. Vetäydyttyään hetkeksi omiin oloihinsa viereiseen huoneeseen hän teki päätöksen.

Mihail ilmoitti, että ottaa kruunun vastaan vain, jos myöhemmin valittava kansalliskokous sitä hänelle tarjoaa.

Kerenski puuskahti:

”Teidän korkeutenne. Olette jaloin ihminen maailmassa!”

Hallituksen muut jäsenet vaikenivat.

Romanovien 300-vuotta kestänyt dynastia oli päättynyt parissa päivässä.

Venäjän suuriruhtinas Mikael Aleksandrovitš Romanov.
Suuriruhtina Mihail Aleksandrovitš.Wikimedia

Samaan aikaan Suomessa

Uutiset Pietarin levottomuuksista kulkeutuivat Suomeen viiveellä. Turussa lukiolaispoika Martti Haavio, tuleva akateemikko, kirjoitti päiväkirjaansa 15. maaliskuuta:

”Epämääräisiä huhuja ilmassa. Pietarissa kapina. Keisari paennut erämaahan”.

Suomen kenraalikuvernööri Frans Albert Seyn oli hermostunut. Pietarista oli vaikea saada luotettavaa tietoa, mutta 12. päivä Seyn sai kuulla, että Pietarin Suomen asema on kapinallisten hallussa. Seyn ohjeisti rautateiden johtoa, kuvernöörejä ja santarmeja, ”kaikin käytettävissä olevin keinoin estämään epäjärjestyksen leviämisen rajamaan alueelle”.

Tässä vaiheessa tapahtumien keskipisteeseen nousi tärkein sotilaskomentaja Suomessa, Venäjän Itämeren laivaston komentaja, vara-amiraali Adrian Nepenin Helsingissä. Seyn viesti Nepeninille, että järjestyksen varmistamiseen saatetaan tarvita armeijan apua.

Adrian Nepenin
Venäjän Itämeren laivaston komentaja Adrian Nepenin.Wikimedia

Nepenin oli ilmeisesti muun muassa laivaston lennätinjärjestelmän takia paremmin perillä tilanteesta kuin kenraalikuvernööri.

Kaksi päivää myöhemmin, 15. maaliskuuta vallankumouskapinointi oli levinnyt jo Itämeren laivaston tukikohtiin Kronstadtiin ja Tallinnaan. Pihkovassa kruunusta luopumista harkitsevalle tsaarille Nepenin sähkötti Helsingistä:

”Äärimmäisen työläästi pidän järjestystä minulle uskotussa laivastossa ja joukoissa. Tallinnassa tilanne on kriittinen, mutta en vielä ole kadottanut toiveitani sen hallitsemiseksi.”

Nepenin kehotti viestissään ”kaikkein alamaisimmin” tsaaria hyväksymään duuman ja rintamakomentajien ehdotuksen välittömästä kruunusta luopumisesta.

Ellei näin tapahdu lähituntien aikana, on seurauksena katastrofi, joka aiheuttaa isänmaalle ennalta aavistamattomia onnettomuuksia.”

Samana iltana kun Nikolai luopui kruunusta, kenraalikuvernööri Seyn raportoi Suomesta Pietariin.

”Rajamaassa jatkuu tänäänkin tavanomainen elämänmeno. Mitään järjestyshäiriöitä ei ole esiintynyt.”

Seyn ei tiennyt, että vanha valta oli jo kaatunut ja Seynin kirjeen vastaanottaja vangittu.

Seyn Juna.
Senaatin varapuheenjohtaja Mihail Borovitinov ja kenraalikuvernööri F.A.Seyn olivat vuosia Suomen mahtavimman miehet.Helsingin kaupunginmuseo

Venäjän uuden johdon, duuman valiokunnan miehet olivat samana päivänä muistaneet kaikessa kiireessään myös Suomen. Se ei suinkaan ollut vähäpätöinen asia, sillä aivan Pietarin naapuriin ei voitu päästää syntymään vanhan järjestelmän tukikohtaa.

Seuraavana yönä Itämeren laivaston komentaja Nepenin sai Pietarista sähkeen, jossa käskettiin vangita kenraalikuvernööri Seyn ja Suomen hallitusta johtanut senaatin varapuheenjohtaja Mihail Borovitinov.

Aamulla amiraali Nepenin kutsui Seynin ja Borovitinovin ”tärkeään neuvotteluun” lippulaivaansa Kretšetiin, joka oli satamassa Katajanokalla. Neuvotteluun saapuneet Suomen pitkäaikaiset johtajat vangittiin välittömästi ja lähetettiin vielä samana päivänä matruusien vartioimana Pietariin.

Turun suomalaisen klassisen lyseon kuudes luokka.
Turun suomalaisen klassisen lyseon VI luokka. Martti Haavio toisessa rivissä toinen oikealta.Martti Haavio: Nuoruusvuodet.

Martti Haavio kirjoitti päiväkirjaansa vallankumoustunnelmissa:

”Mielet innostuneita. Seyn vangittu. Meidän luokassa pojat hurrasivat.”

Kun Seyn ja Borovitinov saapuivat vartijoineen Pietariin, Seyn yritti hankkia ajurikyydin Taurian palatsiin. Se toimi paitsi duuman kokoontumispaikkana, myös vanhan vallan edustajien vankilana.

Vain vuorokautta aiemmin Suomen mahtavimpana miehenä toiminut Seyn sai matruusin kiväärinperästä selkäänsä ja kehotuksen ”guljai sobaka” – kävele koira.

Seynin ja Borovitinovin kohtalo on epäselvä. Kumpikin katosi seuraavina vuosina bolševikkivallankumouksen jalkoihin. Eräiden tietojen mukaan Seyn teloitettiin Kronstadissa hukuttamalla Suomenlahteen.

Kenraalikuvernöörin pidättäminen ei kuitenkaan ollut vallankumouksen loppu Suomessa. Se oli sen alku.

Murha-aalto Helsingissä

Amiraali Nepenin tapasi vielä samana päivänä, 16. maaliskuuta, suomalaisten puolueiden johtajia kertoakseen tilanteesta ja varmistaakseen, että suomalaiset pysyisivät rauhallisina.

Mahdollisesti Venäjän maaliskuun vallankumoukseen liittyvää liikehdintää Helsingin Senaatintorilla.
Helsingin senaatintori, mahdollisesti maaliskuun vallankumoukseen liittyvä tapahtuma.Yle arkisto / Museovirasto

Myöhemmin samana päivänä lehdet julkaisivat ensimmäisiä virallisia tietoja Pietarin vallankumoustapahtumista, nimenomaan Nepeninin selostamana. Helsingin Senaatintorille alkoi spontaanisti kerääntyä väkeä, joka odotti turhaan konkreettisia julistuksia.

Vuonna 1899 syntynyt Johan Vainio oli tuolloin koulussa Helsingissä. Hän muisteli tuota päivää:

”Poikaporukassa kuljettiin tuolla ns. Nikolain kirkon, nykyisen suurkirkon rappusilla kuuntelemassa noita ihmeellisiä propagandapuheita, mitä kuultiin, kuka halusi siellä esittää. Kun lähdettiin sieltä kotiin, Unioninkadun sairaalan kohdalla tuli korkea-arvoinen venäläinen upseeri vastaan. Sörnäisistä päin tuli pari matruusia ja he kääntyivät äkkiä ympäri ja puristivat nyrkkiä tuolle upseerille. Kustaankadulla venäläisiä matruuseja jakeli jo silloin toisille tovereilleen ’nakaaneja’ säkistä.”

Nagant oli Venäjän asevoimissa laajassa käytössä oleva revolveri. Vaikka amiraali Nepenin oli huolissaan rauhan säilymisestä suomalaisten keskuudessa, varsinainen räjähdys tapahtui hänen omassa joukko-osastossaan.

Venäläisiä sota-aluksia Helsingin Pohjoissatamassa talvella 1917-1918.
Venäläisiä sota-aluksia Helsingin Pohjoissatamassa.Rune Mether-Borgström / Museovirasto

Helsingin edusta oli täynnä venäläisiä sota-aluksia. 16. päivän iltana laivastossa puhkesi täysi kapina. Vallankumoukselliset matruusit vetivät punaisia lyhtyjä laivojen mastoihin ja ampuivat uraa-huutojen säestämänä yhteislaukauksia.

Nepenin raportoi päämajaan illalla lakonisesti: ”Itämeren laivastoa taisteluyhtymänä ei enää ole olemassa.”

Yöllä kapina muuttui verilöylyksi. Matruusit alkoivat surmata päällystöään. Upseerimurhat levisivät laivasta toiseen ja jatkuivat pitkin yötä.

Venäläisiä sotilaita
Venäjän laivaston matruuseja. Yle arkisto / Axel Berg / Yksityiskokoelma Silén

”Kun aamulla minun piti lähteä kouluun, kortteeri-isäntä sanoi, että Itämeren laivaston mastoissa on punaiset liput. Lähdin kadulle, kouluun oli enää mahdoton mennä. Kadut oli mustanaan silloin väkeä”, Johan Vainio muisteli. Kaupunkia kohti kävellessä poikajoukko kohtasi näyn, joka jäi Vainion mieleen vahvana.

”Pitkänsillan tuolla puolella tuli santarmiupseeri, joka käveli tännepäin. Häntä vastaan tuli venäläinen matruusipatrulli paljastetut nakaanit kädessä. Poletit repäistiin upseerilta olkapäiltä pois ja joitakin sanoja vieraalla kielellä lausuttiin ja hänet ammuttiin siihen.”

”Toisen tapauksen muistan Liisankadulla. Venäläinen jalkaväen sotilas makasi porttikongissa. Kuorma-auto ajoi alas sitä katua kaupungille ja siinä oli venäläisiä upseereita. Tämä sotilas ampui siitä niin, että yksi putosi siitä auton perästä kadulle. Sotilas ampui useamman kerran, että se ruumis tömähteli. Tämä oli toinen murha, kun minä jouduin näkemään silloin”, Vainio muisteli puolivuosisataa myöhemmin.

Vainion muistelua säilytetään Työväen arkistossa.

Svoboda (vapaus) -kyltillä koristeltu auto Helsingin kadulla 1917.
Svoboda - vapaus - kyltillä varustettu auto Helsingissä maaliskuun vallankumouksen aikaan. Yle arkisto / Otava

Helsingissä surmattiin tutkimusten mukaan parissa päivässä noin sata upseeria.

Pietarissa Helsingin tilannetta pidettiin vaarallisena, koska Suomi katsottiin rintama-alueeksi ja vihollisen, siis Saksan, pelättiin hyödyntävän tilannetta.

Suomeen lähetettiin duuman ja Pietarin neuvoston edustajia. Duuman Suomen asiain valtuutetuksi valittu Fjodor Roditšev ja muut Pietarin lähettiläät vietiin Helsingin rautatieasemalta suoraan Senaatintorille, jossa he onnistuivat osittain rauhoittamaan venäläiset joukot.

Levottomuuksia ja tappamista tosin tapahtui vielä sen jälkeenkin.

Muistolaatta Pyhän Eliaan kirkossa
Profeetta Elian kirkossa Helsingissä on muistolaatta maaliskuun 1917 upseerimurhien uhreille.Sini Liimatainen / Yle

Amiraalin kohtalo

Itämeren laivaston komentaja Nepenin oli kääntynyt nopeasti vallankumouksen tukijaksi ja pidättänyt Suomen kenraalikuvernöörin. Se ei kuitenkaan häntä pelastanut.

Kun Nepenin oli kenraalikuvernöörin pidättämistä seuraavana päivänä lähdössä vastaanottamaan Pietarin lähettiläitä, hänet ammuttiin. Ampujan henkilöllisyys ei ole selvinnyt.

Erään kuvauksen mukaan Nepeniniä ammuttiin niskaan Katajanokalla, toisen kuvauksen mukaan hänet surmattiin jäälle Viaporin satamaportin luona. Silminnäkijänä olleen luutnantti I. Tirbahin mukaan Nepeninin ruumissa oli kaksi luodinreikää ja kolme veitsenpistoa.

Andrian Nepenin on haudattu Helsingin Hietaniemen ortodoksiselle hautausmaalle.

Julmaa ironiaa on se, että juuri murhan aikaan Pietarissa väliaikainen hallitus päätti nimittää Nepeninin apulaismeriministeriksi.

Monet venäläiset väittivät upseerimurhien olleen saksalaisten agenttien tai bolševikkiagitaattoreiden myyrän työtä. Tästä ei kuitenkaan ole löytynyt historiantutkimuksessa näyttöä.

Adrian Nepenin hauta Hietaniemen hautausmaalla.
Adrian Nepeninin hauta Hietaniemen ortodoksisella hautausmaalla Helsingissä.Sini Liimatainen / Yle

Punainen rusetti

Vallankumous tarttui nopeasti suomalaisiin ja läpäisi koko Suomen. Vallankumouksen symboliksi tuli punainen rusetti, jonka kiinnittivät rintaansa kaikki, sosialisteista porvareihin.

”Muistan kun nuo tekstiilitavaroiden kaupat oli avattuina, kaikki kangaspakat, mitkä oli punaisena, revittiin kappaleiksi. Silloin porvaristokin taas tahtoi näyttää, että hän on vallankumouksen puolella. Jokaisella piti olla punainen rusetti rinnassa”, Johan Vainio muisteli.

”Kiinnitin huomiota siihen poikkeukseen, ettei Bulevardin ja Eerikinkadun kulmauksessa ollut poliisi- ja santarmivartioita. Tuntui, että jotain erikoista oli ilmassa. Matruuseja oli kaupungilla huomattavan paljon ja he tarjosivat punaista rusettia kaikille venäläisille ja jos ei kelvannut, niin sanottiin sellaiset ammutun. Ampumista tosin kuului silloin tällöin, mutta en ollut siitä selvillä miksi ammuttiin. Suomalaiset ostivat punaisia nauhoja kaupoista ja pian ilmestyi punaisten rusettien kauppiaita myös kadulle. Rusetit kiinnitettiin vasemmalle puolelle takin rintapieleen”, muisteli Frans Kuusela tapahtumia Helsingissä.

Venäjän maaliskuun vallankumouksessa surmansa saaneiden muistojuhla Raumalla.
Venäläissotilaat ajelulla maaliskuun vallankumouksen aikaan Raumalla.Yle Arkisto / Rauman museo

Vallankumousjuhlinnan varsinaisena veturina olivat venäläiset sotilaat, joita oli kaikkialla Suomessa. Mutta suomalaiset lähtivät mukaan sankoin joukoin, marseljeesia laulaen ja marssien. Monet koulut sulkivat ovensa ja tehtaan pysähtyivät.

Tämän sarjan aikaisemmista osista tutun konstaapeli K.O. Toivosen ja hänen Aino-vaimonsa perhe törmäsi vallankumoukseen Rovaniemellä.

”Lähdin viemään päivystäjänä olevalle miehelleni kahvia laitokselle, saadakseni nähdä mitä siellä tapahtuu. Komisarion huoneessa olivat kaappien ovet selällään ja tavarat lojui lattialla. Ryssät olivat tunkeutuneet huoneeseen ja kait he aikoivat hävittää kaiken summanmutikassa, koska eivät osanneet lukea suomea”, kasvitarhanneuvoja Aino Toivonen kuvasi vallankumousta Rovaniemellä.

Venäjän maaliskuun vallankumouksessa surmansa saaneiden muistojuhla Raumalla.
Vallankumouksessa kuolleiden muistojuhla Raumalla. Yle arkisto / Rauman museo

”Kuulin laulua ulkoa ja riensin ulos katsomaan, mitä nuo äänet tarkoittivat. Edessäni oli arvaamaton näky. Marssijain rivi oli jo niin pitkä että en toista päätä nähnyt. En ennättänyt mitään harkita kun jo oli eräs nainen kimpussani. Kiinnitti punaisen rusetin rintaani ja työnsi marssijoiden keskelle. Ja niin sitä lähdettiin menemään, työväen marssilaulu oli minullekin siksi tuttu, että huoletta voin siihen yhtyä täydellä äänelläni.”

”Koitin lähelläni olevilta kysellä, mitä tämä tällainen touhu nyt merkitsi. Joku poikanen selitti, että työväen talolla päättivät lähteä marssille kun olivat niin iloisia siitä, että nyt on paha keisari tapettu ja työväki saa vallan Venäjällä ja Suomessa. Kysyin minkälaisen vallan? – No sellaisen, että jokainen saa ottaa rikkailta tavaraa ja elää nyt rikkaasti ja rikkaista tuleepi köyhiä.”

Samankaltaisia kuvauksia on eri puolilta Suomea, niin suurilta kuin pieniltäkin paikkakunnilta.

Juho Mäkinen kuvasi tapahtumia Kurussa, Pirkanmaalla:

”Vallankumouksesta tuli pitäjään puhelimitse Tampereelta ensimmäisenä, ja sitten sanomalehdet vahvistivat tietoja. Sitten järjestettiin Karjulan työväentalolla sellainen vallankumousjuhla, jossa oli puhujia. Yleinen mielipide oli myötämielinen vallankumoukselle, paitsi muutamat akat itkeskelivät kyllä, kun keisari menetettiin. Sellaista henkilöä en nähnyt, jolla ei ollut punaista rusettia merkkinä siitä, että kannattaa vallankumousta”, Mäkinen muisteli.

Venäjän keisari Nikolai II perheineen.
Venäjän keisari Nikolai II perheineen. Edessä vasemmalla Tatjana, Nikolai II, Anastasia, Aleksei ja Olga. Takana vasemmalta Maria Nikolaevna ja Aleksandra Feodorovna. Museovirasto

Rovaniemelle Aino Toivosen päästyä kotiin hänen lapsensa olivat löytäneet kasarmin pihalta pois heitettyjä keisariperheen kuvia.

”Puheli vanhin tyttäreni itkussa silmin, silitteli kuvia suoraksi ja sanoi: katsokaa nyt kuinka kauniita nuo keisarin perhekuvat ovat ja miten he uskalsivat niitä polkea. Katsoin, totesin, että kauniita ne olivat tuossa perhekuvassa – keisari, keisarinna, tytöt ja perheruhtinas, pieni sairas poika nojaamassa äitinsä polvea vasten. En osannut vihat heitä. Mitäpä minä heitä vihaisin ja mitä pahaa nuokin lapset olivat tehneet.”

Tsaari oli kaatunut, mutta mitä se suomalaisille oikeastaan merkitsisi? Pian kävi ilmi, että suomalaiset eivät olleet siitä asiasta edes itse yksimielisiä.

Sarjan seuraavassa jaksossa kolme tulevaa Suomen presidenttiä matkustaa yhdessä Pietariin ja yksi palaa Siperiasta.

*Luen jutun edellinen osa: *Keisari kiirehti teelle, eikä nähnyt nälkäisen kansan raivoa

Jutussa on käytetty lähteenä lukuisia historiateoksia, mm. Tuomo Polvisen, Kristiina Kalleisen, Pertti Haapalan, Tuomas Hopun, Samu Nyströmin, Vilho Rasilan ja Pertti Luntisen tutkimuksia. Lähteenä on käytetty myös ajan lehtiä. Martti Haavion päiväkirjaa säilytetään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa, muut muistelut ovat pääosin peräisin Työväen arkiston kokoelmista. Mannerheimin lainaukset ovat marsalkan muistelmista.