1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuntavaaliehdokkaat ovat enemmän "herraskansaa" kuin muut suomalaiset

Kuntavaaliehdokkaat ovat muun muassa paremmin kouluttautuneita kuin kansa keskimäärin.

kuntavaalit
Siluettihahmo istuu tuolillaan.
Yle Uutisgrafiikka

Tilastojen perusteella kuntavaaliehdokkaat ovat hieman paremmin koulutettuja ja toimeentulevia kuin me muut suomalaiset.

Asia käy ilmi, kun vertailee ehdokkaiden Ylen vaalikoneeseen (siirryt toiseen palveluun) jättämiä vastauksia Tilastokeskuksen aineistoihin.

Ehdokkaiden ja suomalaisten keski-ikä on sama, 42 vuotta.
Yle Uutisgrafiikka

Kuntavaaliehdokkaat ja Suomen kansa ovat keskimäärin samanikäisiä.

Ehdokkaiden ja suomalaisten koulutus.
Yle Uutisgrafiikka

Neljännes suomalaisista ei ole kouluttautunut peruskoulun tai vastaavan koulun jälkeen. Ehdokkaista heitä on vain nelisen prosenttia. Ammattikoulutuksen tai muun toisen asteen tutkinnon on suorittanut ehdokkaista ja suomalaisista suurin piirtein yhtä suuri osa, 40 prosenttia.

Ehdokkaiden ja suomalaisten vuositulot.
Yle Uutisgrafiikka

Vaaliehdokkaissa näyttää olevan jonkin verran enemmän hyvätuloisia kuin suomalaisissa keskimäärin. Tietojen vertailu ei ole ihan aukotonta, sillä Tilastokeskuksen aineistossa ovat mukana kaikki suomalaiset. Kuntavaaliehdokkaaksi pääsevät kuitenkin vain täysi-ikäiset.

Ehdokkaiden ja suomalaisten koulutus.
Yle Uutisgrafiikka

Kuntavaaliehdokkaissa on hitusen enemmän yrittäjiä kuin muissa suomalaisissa. Erikoinen yksityiskohta on, että eläkeläisiä on Suomessa paljon, mutta kuntavaaliehdokkaissa vähänlaisesti. Eläkeellähän olisi eniten aikaa osallistua politiikkaan!

Vertailu on suuntaa-antava

Kaikki kuntavaaleissa ehdolla olevat henkilöt eivät vastanneet Ylen vaalikoneen kysymyksiin. Itse asiassa tuhannet jättäytyivät ulkopuolelle. Tässä jutussa on verrattu 12 000:ta vaalikoneeseen vastannutta ehdokasta Tilastokeskuksen numeroihin siltä osin kuin se on ollut mahdollista. Useiden taustatietojen kohdalla vertailu ei ole ollut mahdollista.

Jutun esittämät tiedot ehdokkaista ovat vain suuntaa-antavia.

Oikeusministeriö julkaisi loppuviikosta yhteenvedon (siirryt toiseen palveluun) kaikista kuntavaalien ehdokkaista. Sen mukaan ehdokkaiden keski-ikä on tasan 50 vuotta.

Ainakin tällä perusteella Ylen vaalikoneeseen vastanneet ovat vähän nuorempia kuin kaikki ehdokkaat.

Päivitys 11.3.: Lisätty linkki oikeusministeriön yhteenvetoon.

Lue seuraavaksi