Hella irtisanoo aiemmin ilmoitettua vähemmän Salossa – tuotekehitys ja led-valotuotanto jatkuvat

Noin 40 ihmistä on säilyttämässä työpaikkansa, mikä on parikymmentä aiemmin ilmoitettua enemmän. Myös osa tuotannosta jatkuu.

Lomautukset ja irtisanomiset
Hella Lighting Finlandin tehdas
Joona Haarala / Yle

Salossa led-valotuotteita valmistava Hella Lighting Finland irtisanoo aiemmin ilmoitettua vähemmän työntekijöitään. Tällä hetkellä yhtiö työllistää noin 180 ihmistä. Heistä noin 40 on säilyttämässä työpaikkansa.

Led-valotuotteita valmistava Hella Lighting Finland käynnisti yt-neuvottelut Salossa viime vuoden lokakuussa. Yt-neuvottelujen jälkeen yhtiö ilmoitti lopettavansa Salon tehtaan toiminnan ja siirtävänsä led-tuotteiden valmistuksen Romaniaan. Säilyviä työpaikkoja kerrottiin olevan parisenkymmentä.

– Pääsääntöisesti ihmisiä jää tuotekehitykseen, myyntiin ja tuotemarkkinointiin. Myös erikoistuotantoa jää Suomeen, lähinnä led-valotuotantoa risteilylaivabisnekseen, kertoo toimitusjohtaja Kimmo Suupohja.

– Kävimme liiketoimintaa läpi omistajan kanssa. Tuotannon lopettaminen ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista kuin omistaja alkuun kuvitteli. Huomasimme, että tämä on Hella-konsernin kannalta järkevin ratkaisu.

Suupohjan mukaan osa työntekijöistä on lähtenyt vapaaehtoisesti, mutta vielä noin 120 ihmistä tulee menettämään työnsä vuoden 2018 loppuun mennessä. Hella Lighting Finland on osa saksalaista Hella-konsernia.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat (siirryt toiseen palveluun).