Vantaalaisen urheilupomon syytteet hylättiin – Käräjäoikeus: Syytetty ei ylittänyt valtuuksiaan

Syytteet Vantaan Myyrmäen urheilupuiston entistä toimitusjohtajaa vastaan on hylätty käräjäoikeudessa. Yksi syyte hylättiin vanhentuneena.

Vantaa
Jalkapallo treenit
Ari Lahti / AOP

Syytteet Myyrmäen urheilupuisto Oy:n entistä toimitusjohtajaa vastaan on hylätty Vantaan käräjäoikeudessa. Entistä johtajaa syytettiin törkeästä kirjanpitorikoksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä. Yksi syytekohta hylättiin vanhentuneena.

Syytteen mukaan urheilupuiston toimitusjohtaja olisi ohjannut vuosina 2009-2014 mainostuloja ohi urheilupuiston kirjanpidon jalkapalloseura PK-35 Vantaa ry:lle. Myös Vantaan kaupunki Myyrmäen urheilupuiston omistajana yhtyi syyttäjän vaatimuksiin ja vaati entiseltä toimitusjohtajalta lähes puolen miljoonan euron vahingonkorvausta.

Oikeus: Vantaan kaupunki halusi tukea seuroja

Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että toimitusjohtaja ei ylittänyt valtuuksiaan, vaan urheilupuiston koko hallitus oli hyväksynyt vuonna 2009 mainostulojen ohjaamisen suoraan urheiluseura PK-35:lle. Käräjäoikeuden mukaan entinen toimitusjohtaja toteutti tässä myös Vantaan kaupungin tahtoa tukemalla PK-35:ttä.

Jalkapalloseura PK-35:n tukemisesta oli järjestetty kaupungintalolla niin sanottu kulmahuonepalaveri, jossa oli paikalla kaupungin virkamiesjohtoa, poliittisia päättäjiä, Myyrmäen urheilupuiston toimitusjohtaja ja urheiluseuran edustaja.

Todistajana kuultu Vantaan entinen kaupunginjohtaja Jukka Peltomäki kertoi, että Vantaalla oli tapana tukea tukea menestyneimpiä urheiluseuroja antamalla niiden itse käyttää mainostulot, joita ei olisi syntynyt ilman seuroja ja niiden järjestämiä urheilutapahtumia. Näin meneteltiin, koska kaupungilla ei ollut muulla tavalla taloudellista mahdollisuutta tukea seuroja, ja koska toisaalta oli kysymys kaupungin talouden kannalta mitättömistä summista.

Myyrmäen urheilupuisto ei toiminut kuin osakeyhtiö

Käräjäoikeus totesi myös, että Myyrmäen urheilupuisto ei tosiasiassa toiminut kuin itsenäinen osakeyhtiö. Esimerkiksi yhtiön hallituksen puheenjohtaja ei ollut osallistunut yhteenkään yhtiökokoukseen syytteen tekoajankohtana vuosina 2009-2014.

Käräjäoikeuden mukaan entinen toimitusjohtaja ei myöskään aiheuttanut urheilupuistolle ja siten kaupungille taloudellista vahinkoa, kun PK-35 sai ilmaiseksi vuoroja Myyrmäen jalkapallostadionilta. Oikeuden mukaan vuorot olivat prime-aikojen ulkopuolella eikä stadionilla ollut juuri käyttäjiä ennen jalkapallojoukkue PK-35:n siirtymistä sinne, joten vuoroilla ei ollut urheilupuistolle syytteessä esitettyä saavutettavissa olevaa rahallista arvoa.

Yksi syytekohta hylättiin vanhentuneena. Syyttäjän mukaan entinen toimitusjohtaja olisi maksanut urheilupuiston varoista vuonna 2009 jalkapalloseuralle 14 000 euroa ilman hallituksen päätöstä. Tämä syyte olisi pitänyt nostaa jo vuoden 2014 loppuun mennessä eikä vasta kesäkuussa 2016.

Valtio joutuu korvaamaan entisen toimitusjohtajan oikeudenkäyntikuluja 19 320 euroa. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen eli siitä voi valittaa hovioikeuteen.

PK-35:n miesten edustusjoukkue pelasi viime vuonna Veikkausliigassa, mutta putosi sarjasta kauden päätteeksi. Se haettiin konkurssiin marraskuussa 2016 eikä se pelaa enää tällä kaudella. Seuran naisten joukkue puolustaa Suomen mestariuttaan jälleen tällä kaudella.