Matkailuala huolissaan: Ilmailualan lakko iskee erityisesti Lapin-matkailuun

Lakko pysäyttää lentoliikenteen parhaimman matkailusesongin aikaan.

Lentolakko
Rovaniemen lentokenttä
Rovaniemen ja Helsingin väliltä on peruttu kaksi lentoa.Finavia

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry seuraa huolestuneena Ilmailualan Unionin lakkoilua. Liiton mukaan perjantain lakko aiheuttaa merkittävää vahinkoa erityisesti Lapin-matkailulle, sillä sesonki on parhaimmillaan ja Aasiasta saapuvien koneiden vaihtoyhteydet kiivaimmillaan.

– Lakkoilulla voi olla myös kauaskantoisia seurauksia, jos ulkomaalaiset matkanjärjestäjät ja matkailijat alkavat pitää suomalaista matkailualaa epäluotettavana kumppanina, sanoo MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi tiedotteessaan.

Finavian pohjoisen Suomen aluejohtaja Veli-Pekka Pitkänen toteaa, että haittaa varmasti syntyy.

– Minun on vaikeaa määritellä tai arvioida, kuinka suuri se haitta on, mutta näin varmasti on, sanoo Pitkänen.

Kuusi peruttua lentoa

Ilmailualan Unioni IAU:n työnseisaus alkaa perjantaina kello 15 ja päättyy kello 19. Lapissa työnseisaus näkyy peruttuina lentoina: Finnair peruu päiväkoneensa Helsingistä Ivaloon, Rovaniemelle ja Kemiin sekä takaisin Helsinkiin.

Pitkänen ei ole varma siitä, onko tieto lakosta saavuttanut kaikkia ulkomaalaisia matkailijoita. Lentoyhtiöt vastaavat omasta tiedottamisestaan.

– En tiedä ihan tarkkaan onko jokaista matkustajaa saatu kiinni. Ainakin kotimaisten lentoyhtiöiden puolesta on varmaankin yritetty tavoitella, ja uudelleenreitittää kaikkia kansainvälisiä matkustajia.

Pitkänen pahoittelee matkustajille koituvaa haittaa, ja muistuttaa, että lentojen tilannetta on helpointa seurata lentoyhtiöiden omilta sivuilta.

– Valitettavasti muutamia peruutuksia tulee, mutta muilta osin liikenne toimii kaikilla lentoasemilla tämän päivän aikana. Luonnollisesti yritetään selvitä mahdollisimman pienin vaurioin, kertoo Pitkänen.

VR lisää pohjoisen makuuvaunuja

VR lisää lentolakon vuoksi makuuvaunuja Helsingin ja Rovaniemen väliseen junaliikenteeseen. Lauantaina kello 18.52 Helsingistä lähtevään IC 265 -yöjunaan lisätään yksi vaunu ja kello 21.52 lähtevään IC 273 -junaan kaksi vaunua.

Sunnuntai-illan kello 18.51 lähtevään IC 265 -junaan lisätään kaksi vaunua ja myöhempään, IC 273 -yöjunaan yksi vaunu.

VR:n tiedotuksesta kerrotaan, että Rovaniemeltä Helsinkiin lähtevissä junissa on ollut tilaa, mutta makuuvaunuja ollaan valmiita lisäämään tarvittaessa.