Tutkimus: Pienet kalastusalukset rannalla pitivät yllä rannikkokaupungin turismia – niinpä kauppa ja koulu säilyivät

Mereltä satamaan saapuvat kalastusalukset luovat kuvan vireästä yhteisöstä, joka elää vuorovaikutuksessa luonnon kanssa. Näin Englannissa, mutta Suomessa tämä on jo miltei kadotettu.

Rannikkokalastus
Troolari Rockall
Markku Sandell / Yle

Vuosikymmeniä Euroopan unionin kalastuspolitiikkaa luotaessa kuunneltiin vain isojen valtameriä kyntävien suurten kalastusalusten toiveita. Nyt on nähty, miten nämä laivastot ovat kalakantoja tyhjentäneet.

Kuitenkin suurin osa EU-maidenkin kalastusaluksista on pieniä alle 10-metrisiä. Ne toimivat lähellä rannikkoa ja syyllistyvät harvoin meriä uhkaavaan ylikalastukseen.

Vasta nyt niiden merkitys on laajemmin havaittu.

Britanniassa, Sussexin rannikolla tutkittiin (siirryt toiseen palveluun) taannoin pienen Hastingsin kaupungin tilannetta. Kaupunki on perinteistä lomanviettoseutua, jonne perheet tulevat nauttimaan kesäisin.

Rantahietikolla pienet ja värikkäät kalastusalukset seisovat rivissä. Ne työnnetään vesille merelle lähdettäessä ja hinataan ylös palattaessa. Matkailijat seuraavat kiinnostuneina pikkualuksia ja niihin liittyvää kalastajien toimintaa.

Jo pelkkä veneiden rannalla olo ilman kalastusta tai kalanjalostusta lisäsi tutkimuksen mukaan monella miljoonalla eurolla turistien tuomaa rahavirtaa rannikolle.

Jos turistit katoavat, menetetään paikallinen hotelli, sen jälkeen menee paikallinen kauppa ja lopulta paikallinen koulu. Kaikki tämä vain muutaman veneen katoamisen vuoksi.

Jeremy Percy, johtaja, Low impact fishers of Europe (LIFE)

Turistit tulivat katsomaan veneitä, mutta hallitus ei ymmärtänyt, että on muutakin kuin veneitä rannalla ja muutama kalastaja lähtemässä merelle joka päivä.

– Virkamiesten on paljon helpompi toimia muutaman ison aluksen kanssa kuin satojen äänekkäiden rannikkokalastajien kanssa, sanoo Jeremy Percy.

Hän on entinen kalastaja, mutta johtaa nyt LIFE-järjestöä, joka edustaa pienimuotoista rannikkokalastusta. LIFE tule englanninkielisestä nimestä Low impact fishers of Europe (siirryt toiseen palveluun).

– Hallinto ei pitänyt minään muutamaa pientä venettä satamassa, mutta jos veneet katoavat, menetetään samalla matkailijat, jotka tulevat katsomaan juuri veneitä.

– Jos turistit katoavat, menetetään paikallinen hotelli, sen jälkeen menee paikallinen kauppa ja lopulta paikallinen koulu. Kaikki tämä vain muutaman veneen katoamisen vuoksi, kuvaa Jeremy Percy Hastingsin tilannetta.

Veneet ja kalastajat (siirryt toiseen palveluun) jäivät lopulta rantaan ja matkailijat saapuvat edelleen.

troolari ja meri joulukuussa
Yle / Markku Sandell

Pienimuotoinen kalastus Euroopassa on tienhaarassa. 10–15 vuoden ajan kalastajien ja kalastusyhteisöjen määrä on tasaisesti vähentynyt.

Vasta nyt Jeremy Percyn mukaan hallitukset ja EU ovat nyt huomanneet näiden sosiaalisen ja taloudellisen sekä perinteen arvon. Pienellä alueella voi olla vain muutama kalastaja, mutta niillä on valtava sosioekonominen vaikutus kokoonsa verrattuna.

Kolme vuotta sitten uudistetussa EU:n kalastuspolitiikassa rannikkokalastus on huomioitu ensimmäistä kertaa.

– Kaikkialla pienten kalastusalusten ongelmat ovat samoja. Voi olla paikallisia eroja, mutta tunnustuksen puute, tukien vähyys, vaikeus kalastaa muualla – kaikki kärsivät samoista ongelmista, sanoo Percy.

– Tässä on ainoastaan yksi hyvä puoli. Samoihin ongelmiin voi olla yhteinen ratkaisu.

Kalastuspolitiikka on esimerkiksi Britanniassa tukenut elinvoimaista rannikkoa ja Tanskassa päädyttiin avaamaan uudelleen jo suljettuja kalasatamia, kun havaittiin toiminnan hyöty rannikon elävyydelle.

kalastaja
Niko Mannonen / Yle

Suomessa pienimuotoista ammattikalastusta on edelleen, mutta rannikoilta tai sisävesiltä löytyy enää varsin vähän elinvoimaisia kalastajayhteisöjä.

Pohjanlahdella on muutamia esimerkkejä. Merikarvian Krookanlahdella kalastusaluksia liikkuu säännöllisesti. Tässä kohdin myös kunta on ollut aktiivisesti luomassa edellytyksiä, kuten myös Merenkurkussa Luodon kunta.

Kalastuksen tulevaisuus näyttää kehnolta, kun alalta puuttuu ennustettavuus. Vaikka kalaa suositaan ruoaksi yhä enemmän, ei kalastaja useinkaan tiedä, miten edellytykset toimia alalla muuttuvat taas ensi vuonna.

Kalastajakohtaiset kiintiöt tulivat voimaan tämän vuoden alussa, mutta osaksi se on johtanut esimerkiksi suurten silakkatroolareiden siirtymiseen ulkomaiseen omistukseen.

Lohen osalta kiintiöt eivät muuta tilannetta, sillä kalastusajan rajoitukset eivät juurikaan muuttuneet.