1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kurdit

YK: Turkin kurdialueilla laajoja ihmisoikeusloukkauksia – jopa 2 000 tapettu

Tuoreen YK-raportin mukaan Turkin turvallisuusjoukot ovat tuhonneet kokonaisia asuinalueita Kaakkois-Turkissa. Turkki pitää raporttia terroristien propagandana.

Kurdit
Nainen kantaa patjaa ja kokoon taitettua vuoteen metallirunkoa talon rauniosta.
Tuhannet ihmiset ovat paenneet Diyarbakırin kaupungista Turkin kurdialueelta. EPA

Noin 2 000 ihmistä kuoli ja kokonaisia asuinalueita tuhottiin Turkin hallinnon operaatioissa Kaakkois-Turkissa 18 kuukauden aikana, kertoo YK:n perjantaina julkaisema raportti.

Raportin mukaan jopa 500 000 ihmistä, suurin osa kurdeja, joutui jättämään kotinsa kesäkuun 2015 ja joulukuun 2016 välisenä aikana.

Lisäksi raportti kertoi kidutuksista ja katoamisista kurdialueilla.

Turkki pitää terroristeina

YK käyttää todisteena muun muassa satelliittikuvia, joista näkyy "valtavaa, raskailla aseilla aiheutettua tuhoa asuinalueilla" Kaakkois-Turkissa.

Raportin mukaan väkivaltaan olivat syyllistyneet Turkin turvallisuusjoukot, yleensä useita päiviä kerrallaan kestäneen ulkonaliikkumiskiellon aikana.

Ihmisoikeusloukkaukset ja väkivalta liittyvät Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n ja Turkin turvallisuusjoukkojen rajujen yhteenottojen lisääntymiseen.

Taistelut alkoivat uudestaan, sen jälkeen kun Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n ja Turkin hallituksen välinen rauhanprosessi romahti viime vuonna.

Turkki pitää kielletyn PKK:n jäseniä terroristeina.

YK:n raportin mukaan 2000 kuolleesta noin 800 oli sotilaita ja 1200 "paikallisia asukkaita". Väkivaltaa raportoitiin 30:sta eri kaupungista Kaakkois-Turkissa.

Turkki tyrmäsi raportin

YK:n mukaan ketään ei ole pidätetty tai syytetty rikoksista.

Turkki ei ole päästänyt YK:n ihmisoikeustarkkailijoita alueelle.

Turkin ulkoministeri tyrmäsi raportin tuoreeltaan.

– Tämä 'raportti' terrorismin vastaisista operaatioista on puolueellinen, epäammattimainen ja perustuu väärään tietoon, hän sanoi.

– Raportti antaa tilaa terroristijärjestön propagandalle, eikä se ole hyväksyttävää, ministeri sanoi PKK:hon viitaten.