Hevoset vaihtuivat hevosvoimiin – kiihdytyskelkkailu vei Jennie Niemisen mukanaan

Ratsastusta harrastanut Jennie Nieminen seurasi aikansa poikaystävänsä moottorikelkkailua sivusta. Sitten kelkkakärpänen puraisi, poikaystävästä tulikin mekaanikko ja Jenniestä kisakuski.

moottorikelkkailu
Esteratastuskisat saivat väistyä, kun Jennie Nieminen testasi pari vuotta sitten kiihdytysajoa kelkalla.
Esteratastuskisat saivat väistyä, kun Jennie Nieminen testasi pari vuotta sitten kiihdytysajoa kelkalla.Antti Haavisto/Yle

Monet moottorikelkkailijat nautiskelevat mielellään pitkistä ajoretkistä luonnon keskellä.

Raippaluotolaisen Jennie Niemisen sekä vöyriläisen Martin Kockin kelkkanautinto on karauttaa kaksisataa metriä pitkä suora mahdollisimman nopeasti kiihdyttäen maaliin. Kyse on kiihdytyskelkkailusta, jossa kisataan SM-tasolla asti.

Yleisölaji

Moottorikelkkakerho Wasa Snowmobile järjesti lauantaina kisat Vaasan sisäsaariston meren jäällä. Vaikka tällä kertaa ei kisattukaan suomenmestaruuksista, keräsi aurinkoinen ja hieno päivä mukavasti kisaajia sekä vielä hurjemman määrän katsojia ihmettelemään kiihdyttelyä.

Moottorikelkkojen kiihdytyskisojen juoni on pitkälti sama kuin autojenkin. Ainoa ero on radan mitta, joka autoilla on yleensä varttimaili eli noin 402 metriä. Kelkat taas ajavat siitä puolet lyhyemmän matkan eli noin 201 metriä.

Kaksi samassa kisaluokassa ajavaa kuskia asettuu viivan taakse ja kun kaikki on valmista, odotetaan starttia. Kisaajat lähettää matkaan "joulukuuseksi" kutsuttu liikennevalotorni, jossa syttyvät ensin keltaiset ja lopulta vihreä valo. Sitten mennään ja nopeampi lähtijä vie maaliviivalla voiton ja paikan jatkoon sekä jos hyvin käy, aina finaaliin asti.

Dramatiikkaa siihen tuovat varaslähdöt sekä välillä hiuskarvan pienet aikaerot maalissa.

Isältä pojalle

– Löysin tämän lajin kymmenisen vuotta sitten kaverieni kautta ja nykyään en enää ajakaan muuta kuin näitä kisoja. Tämähän on niinkuin iso perhe, jossa kaikki tuntee toisensa ja henki on hyvä, vaikka tosissaan kisaammekin, kertoo Vöyrin Maksamaalla asuva Martin Kock.

Kockin perheessä muut eivät lajia harrasta - ainakaan vielä - mutta kohta isän 800 kuutioinen ja noin 150 hevosvoimainen vakiokelkka saa siirtyä isältä pojalle, kun poika täyttää 15 vuotta ja saa aloittaa kisailun. Isän haaveissa ja suunnitelmissa on tehokkaampi ja nopeampi kelkka. Varsin tyypillinen tarina.

"Se oli heti menoa"

Raippaluodossa asuvan Jennie Niemisen tarina ei ole ehkä yhtä tavallinen kelkkapiireissä. Hänen avomiehensä ajoi kilpaa ja Jennie harrasti kilparatsastusta esteissä ja seurasi kelkkakisoja vain sivusta.

– Mutta sitten koejaoin tälläistä ja se oli heti menoa ekasta kerrasta. Näin sen pitää mennäkin, että mies säätää ja mä ajan, ja sitäpaitsi mä olen paljon kevyempikin ja se on näissä pienemmissä kelkoissa varsinkin tärkeää, sanoo Jennie Nieminen pilke silmäkulmassa.

Hevosharrastus on saanut nyt ainakin toistaiseksi jäädä ja nyt nelikuukautisen vauvan tuore äiti harrastaa vain kisakelkkailua, vaikka montaa

Martin Kock kisaa Polariksellaan 800-kuutioisissa ja Jennie Nieminen 600-kuutioisissa.
Martin Kock kisaa Polariksellaan 800-kuutioisissa ja Jennie Nieminen 600-kuutioisissa.Antti Haavisto/Yle

kisaa talveen ei aina mahdukaan.

Naiset mukaan! 

– Enemmän tämän lajin parissa toki on miehiä mutta tänne Jannen Saluunan kisoihin meitä oli nyt saapunut peräti kolme naista, kun mukana on yksi aivan uusikin naiskuski, mutta enemmänkin saisi meitä naisia mukana olla. Silti kilpailen ehdottomasti mielluummin miesten kanssa samoissa sarjoissa eli tässä ei meitä mitenkään eritellä, mikä on hyvä juttu, Jennie Nieminen sanoo.

Nieminen kisaa 600-kuutioisten vakioluokassa pirteän punakeltaisella lähes ambulanssinvärisellä Ski Doo-kelkallaan, jossa tehoa on noin 120 hevosvoimaa. Haaveissa olisi hankkia tai käytännössä maalauttaa ensi vuodeksi pinkki kelkka, vaikka tässä lajissa väreillä ei kisaa voitetakaan. Eikä aina edes pelkällä tehokkaalla kelkallakaan.

7,5 sekuntia

Kun kisattava matka on 201 metriä ja alla hurjimmillaan jopa yli 400 hevosvoimainen kisapeli, pitää liipasinsormen kaasulla olla tarkkana. Jos kelkka nytkähtää sähköisen lähtöviivan yli ennen vihreää, tulee varaslähtö ja suora häviö ja putous jatkosta. Käytännössä vihreää valoa ei ihanneoloissa ehdi siis edes nähdä, kun kaasu on jo auki ja kelkka ampaisee matkaan.

– Joku on joskus sanonutkin, että joka kerta pitää vähän varastaa, mutta ei liikaa, silloin on hyvä reaktionopeus, Jennie Nieminen nauraa. Martin Kock on samaa mieltä.

Kisaradan ensimmäiset vajaat 20 metriä ajetaan kumimaton päältä, jotta tehokkaan kelkan matto pitäisi paremmin.
Kisaradan ensimmäiset vajaat 20 metriä ajetaan kumimaton päältä, jotta tehokkaan kelkan matto pitäisi paremmin.Antti Haavisto/Yle

Ehtiikö itse kisasuorituksen aikana ajatella tai tehdä paljoakaan?

– Eipä siinä paljon muuta tee, kun antaa täyttä kaasua ja koittaa sitten pitää kelkasta kiinni niin kauan että nuo sivuilla olevat radan merkkipaalut lakkaa näkymästä, ja ollaan maalissa. Minulta se vie noin 7,5 sekuntia ja nopeus on sitten päälle 140 luokkaa. Mutta aika yllättävästi se tuntuu kyllä pidemmältä ajalta ajaessa, Jennie Nieminen sanoo.

Tehoja lisää

On varsin tyypillistä, että ruokahalu kasvaa syödessä ja sekä Nieminen että Kock haavailevat monien muiden harrastajien tavoin tehokkaammista ja nopeammista kelkoista. Sellaisia voisivat olla vaikkapa tehokkaimmassa Pro Stock-luokassa kisaavat jopa yli 400 hevosvoimaiset hirviöt, jotka ovat kaukana vakiokelkoista.

– Nopeimmat kisakelkathan täälläkin paahtavat tämän 201 metrisen radan jopa alta kuuden sekunnin ja kiihtyvät siinä ajassa kahteensataan kilometriin tunnissa. Mä kerran yritin jo kysyäkin, saisinko kokeilla sellaista kelkkaa mutta ne sanoi että en saa, kun mulla on tuo vauva, Jennie Nieminen nauraa.