Facebook lopetti mielenosoitusten sijaintitietojen jakamisen viranomaisille

Asiaa on vaatinut kansalaisoikeusjärjestö ACLU.

mielenosoitukset
Peukalotaulu Facebookin päämajan lähistöllä Kaliforniassa.
Peter Da Silva / EPA

Facebook on estänyt sijaintitietoihin perustuvien seurantaohjelmistojen pääsyn tietokantoihinsa. Muun muassa yhdysvaltalaiset poliisilaitokset ovat käyttäneet tietoja käsitteleviä ohjelmia esimerkiksi mielenosoittajien seurantaan. Yhtiö tiedotti asiasta maanantaina.

Facebook, Instagram sekä kilpaileva Twitter joutuivat viime vuonna yksityisyysaktivistien hampaisiin, kun kansalaisoikeusjärjestö ACLU:n raportissa todettiin poliisien käyttävän sijainti- ja käyttäjätietoja mielenosoitusten tarkkailemiseen muun muassa Fergusonissa Missourissa.

ACLU:n raportin seurauksena yhtiöt ovat päättäneet estää palveluiden dataa jälleenmyyvän Geofeedian pääsyn tietokantoihinsa. Geofeedian asiakkaina on ollut yli 500 viranomaista.

Facebookin yksityisyydestä vastaavan varajohtajan Rob Shermanin mukaan somepalvelu haluaa rakentaa ”yhteisön, jossa ihmiset kokevat olonsa turvallisiksi tuodessaan äänensä kuuluviin."

Lähde: Reuters