Koe uusi yle.fi

Vaatimaton professori yllätti kuolemansa jälkeen – Helsingin yliopistolle ennätyslahjoitus

Edesmennyt professori testamenttasi koko neljän miljoonan omaisuutensa tieteelle. Kukaan ei tiennyt, että vaatimaton nainen oli varakas.

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto.
Helsingin yliopiston päärakennus.AOP

Helsingin yliopisto on saanut historiansa suurimman kertalahjoituksen. Vuonna 2015 kuollut Helsingin yliopiston entinen yleisen kirjallisuustieteen ja estetiikan professori Maija Lehtonen testamenttasi koko neljän miljoonan euron omaisuutensa kotiyliopistolleen.

Lahjoitus tuli täytenä yllätyksenä yliopistolle, kertoo kumppanuuksien ja varainhankinnan yhteyspäällikkö Anne Ala-Pöllänen.

– Lehtonen oli vaatimaton ihminen. Kukaan ei tiennyt, että hänellä oli tällaista varallisuutta.

Lahjoituksella tuetaan erityisesti humanistista tieteenalaa. Lehtonen määräsi tuen kohteeksi ranskan kielen, ranskankielisen kirjallisuuden, Ranskan historian, suomalais-ranskalaiset kulttuurisuhteet tai suomalaisen kirjallisuuden.

– Lehtonen puhui kotonaan ranskaa. Hän oli kosmopoliitti, Ala-Pöllänen sanoo.

"Halutaan tukea pehmeitä arvoja, kun maailma kovenee"

Lahjoituksesta jaetaan muun muassa apurahoja ja palkintoja jatko-opiskelijoille sekä tutkijoille ja opettajille. Vuosittain jaettava summa on 150 000 euroa. Rahojen käytöstä päättää humanistis-yhteiskuntatieteellisen rahaston hoitokunta.

Humanistit ovat ennenkin olleet lahjoittajien suosiossa. Ala-Pölläsen mukaan juuri humanistiset tieteet ovat lahjoituksissa kärkipäässä muihin tieteenaloihin verrattuna.

– Tämä on varmasti sellainen kannanotto, että halutaan tukea pehmeitä arvoja, kun maailma kovenee.

Maija Lehtosen testamentti on kuitenkin suurin yksittäinen Helsingin yliopistolle annettu kertalahjoitus. Yliopisto on saanut nykyisessä varainhankinnan kampanjassaan yhteensä yli 40 miljoonaa euroa lahjoitusvaroja vuodesta 2013 lähtien.

Puolet lahjoituksista on saatu säätiöiltä, mutta myös yksityishenkilöt ovat merkittävä lahjoittajaryhmä.