Kaupunki kaipaa sopivaa sijoituspaikkaa Kiss my Turku -valokirjaimille

Kyseessä on markkinointitempaus, jonka tavoitteena on vahvistaa Turun näkyvyyttä ja positiivista imagoa.

Turku
Aurajoki
Linus Hoffman / Yle

Turku toivoo asukkailtaan ehdotuksia uuden valomainoksen sijaintipaikaksi. Kyse on Kiss my Turku -valokirjaimista, joiden tavoitteena on toimia Turun tunnisteena ja markkinointivälineenä.

Idea on saatu Helsingistä, jossa MyHelsinki -kirjaimet ovat saavuttaneet medianäkyvyyttä. Kirjaimet ovat päätyneet julkisuuteen muun muassa Senaatintorilla esiintyneen Saara Aallon taustalla sekä useiden selfiekuvien kautta. Lisäksi Ranskan Lyonin tunnettu turistinähtävyys on monumentti Only Lyon -tekstillä.

Turku on hankkinut kaksi valokirjainmainosta. Ne ovat kooltaan noin 9 x 0,75 metriä. Toinen saa pysyvän paikan ja toista käytetään kaupungin markkinointiin erilaisissa tapahtumissa. Pysyvän sijoituspaikan tulisi olla sellainen, että kirjaimet tavoittavat mahdollisimman monta asukasta ja paikkakunnalla käyvää matkailijaa.

– On hienoa, että saamme Turkuun uuden maamerkin, jonka edessä matkailijat ja kaupunkilaiset voivat kuvata itsensä. Turkukuvat leviävät maailmalle tehokkaasti selfieiden ja sosiaalisen median kautta, hehkuttaa viestintäjohtaja Saara Malila kaupungin tiedotteessa.

Valokirjainten paikkaa voi ehdottaa kaupungin kyselyssä (siirryt toiseen palveluun) 21.3. asti.

MyHelsinki
Kiss my Turku -valomainoksen esikuva on Helsingin MyHelsinki -mainos. Valomainoksen edessä seisoo Helsinki-opas Ville Wanhatalo. Juhani Kenttämaa / Yle