Reserviläisurheiluliitossa EU-parlamentin hyväksymää asedirektiiviä pidetään hyvänä välietappina

Muun muassa sovelletun reserviläisammunnan harrastajat toivovat, ettei direktiiviä kansalliseen aselakiin siirrettäessä mukaan tule ylimääräisiä tiukennuksia.

Euroopan parlamentti
 Moni nykyaikaisia maanpuolustustaitoja kehittävien SRA-lajien harrastajista on käyttänyt huomattavia summia  varusteisiinsa.
Asedirektiivin täytäntöönpanosta huolimatta jo myönnetyt aseluvat pysyisivät voimassa.Reserviläisurheiluliitto

Euroopan parlamentin hyväksymä asedirektiivi on muun muassa SRA- eli sovellettuja reserviläisammuntakilpailuja järjestävän Reserviläisurheiluliiton näkökulmasta paljon alkuperäistä esitystä parempi.

Alunperin direktiivi uhkasi heikentää merkittävästi vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintamahdollisuuksia. Nyt huoli puoliautomaattiaseiden kiellosta on poistunut.

Uusia lupia tarkoin perustein

– Tämä on selvästi helpotus lähtökohtaan verrattuna. Jos tämä siirtyy sellaisenaan ampuma-aselakiin, toiminta jatkunee melko lailla samalla tavalla kuin ennen, sanoo Reserviläisurheiluliiton SRA-toimikunnan puheenjohtaja Matti Kariniemi.

SRA-lajien harrastusmahdollisuus säilyy ja uusia lupia puoliautomaattisen reserviläiskiväärin ja pitkän lippaan yhdistelmille voidaan myöntää myös jatkossa. Myöskään nopeaa suurta laukausmäärää vaativista SRA-kilpailutehtävistä ei tarvitse luopua.

– Sinällään on oikein, että reserviläisaseissa käytetään samaa lipaskokoa kuin sotilasaseissa, jotta aseen käsittely olisi mahdollisimman samanlaista läpi suorituksen, hän korostaa.

"Koko ajan jostakin lisää tiukennuksia"

Aiemmat kokemukset aselain tiukennuksista ovat kuitekin tuoreessa muistissa, joten säädösvalmistelun tarkkaa seurantaa ja edunvalvontaa jatketaan.

– Jo tässä vaiheessa prosessissa tuntui siltä, että koko ajan jostakin tulee lisää tiukennuksia. Työ edunvalvontapuolella jatkuu täysillä kierroksilla, Kariniemi vakuuttaa.

Euroopan parlamentin jälkeen asedirektiivi menee vielä Euroopan neuvoston hyväksyttäväksi. Tämän jälkeen jäsenmailla on runsas vuosi aikaa sisällyttää sen vaatimukset kansalliseen lainsäädäntöönsä.