Vasemmistoliiton ihannekunta asuttaisi rikkaat köyhien keskelle ja unohtaisi suurmiehet

Jos vasemmistoliitto saisi päättää, vuokrankorotukset pysyisivät kurissa sääntelyllä ja kouluissa olisi tarjolla pinaattilettuja sienimuhennoksella. Kysyimme kaikilta eduskuntapuolueilta, millainen niiden ihannekunta olisi.

kuntavaalit
Vasenmistoliiton ihannekunta
Stina Tuominen / Yle

Jos vasemmistoliittolainen kuntautopia heräisi eloon, kuntakansan kaapin päälle kivunneen eliitin olisi turha toivoa nimeään muistomerkin kylkeen pitäjän paraatipaikalle. Sen sijaan ihannekunnan toria koristaisi tuntemattoman hoitajan patsas.

Se kunnioittaisi "kaikkia heitä, lähinnä naisia, jotka tekevät yhteiskunnalle välttämätöntä mutta usein näkymätöntä hoivatyötä".

Tämä selvisi, kun pyysimme eri puoluetoimistoja ryhtymään kuntaonnelan yksinvaltiaiksi. Vasemmistoliitosta tehtävään tarttui poliittinen sihteeri Dan Koivulaakso, jonka mukaan suurmiesten jalustalle nostamista ei enää kaivata.

Toista on porvaripuolueiden unelmapitäjissä, sillä kokoomuksen ihannekeskustaa hallitsisi Mannerheim ja kristillisdemokraattien unelma-aukiota Arvo Ylpön patsas.

Vasemmistokunnassa meno olisi useammalla tavalla kuin oikeistokonservatiivin painajaisessa.

*Vasemmistoliitto alleviivaa kuntavaalien alla tasa-arvoa *kaikella voimalla. Liki sata prosenttia Ylen vaalikoneeseen vastanneista kuntavaaliehdokkaista on sitä mieltä, että yhteiskunnassa olisi vähemmän ongelmia, jos ihmisiä kohdeltaisiin tasa-arvoisemmin.

Jos puolueen vaaliohjelma toteutuisi, köyhät ja rikkaat pysyisivät samoilla asuinalueilla ja kuntien omistamia vuokra-asuntoja olisi paljon nykyistä enemmän ympäri paikkakuntia. Vuokrankorotukset pysyisivät suurissa kaupungeissa kurissa erityisellä sääntelyllä, jossa kertakorotuksille olisi lätkäisty alueen hintatason huomioiva prosentuaalinen katto.

Lähiöitä ja muita asuinalueita koristaisi taide, joka olisi maksettu joko verovaroin tai jota rakennuttaja olisi velvoitettu kustantamaan. Julkisten rakennusten budjeteista taiteeseen menisi prosentti.

Jos vasemmistoliiton ehdokkaat saisivat päättää, joukkoliikenteellä pitäisi päästä palveluiden äärelle vaikka syrjäkyliltä, jotta ihmiset pärjäävät ilman autoja. Puolue korostaa, että pyöräilijät ja kävelijät pitää ottaa huomioon kaikessa kaavoituksesta katusuunnitteluun ja teiden ylläpitoon.

Autoilija loistaa vasemmistoliiton vaaliohjelmassa poissaolollaan. Toriparkkien rakentaminen kaupunkien keskustoihin olisi vasemmistovallan vallitessa tykkänään pois laskuista.

Vasemmistoliitto torjuisi monta Sipilän hallituksen päätöstä, kuten päivähoito-oikeuden rajaukset ja ryhmäkokojen suurentamisen.

Sen sijaan päiväkodit tarjoaisivat varhaiskasvatusta ilmaiseksi. Vasemmistokunnan kujilla juoksentelisi uteliaita ja itsenäisiä lapsia, sillä se on vaalikonevastausten perusteella vasemmistoliittolaisille tärkeämpää kuin hyvä käytös ja tottelevaisuus.

Kouluissa olisi vähintään kerran viikossa kasvisruokapäivä. Mitä kouluruokaa vasemmistolaisissa unelmakouluissa useiten tarjottaisiin?

– Pinaattilettuja sienimuhennoksella, kuuluu vastaus puoluetoimistolta.

Rakennuksessa jos toisessakin voisi komeilla kyltti "maailman paras koulu", sillä vasemmistoliitto on yksi niistä lukuisista puolueista, jotka kuntavaalien alla korostavat suomalaisen koulujärjestelmän pitämistä kansainvälisten vertailujen huipulla.

Ehdokkaat äänestäisivät kunnallisten terveyspalveluiden yksityistämisen kumoon liki yksimielisesti, selviää vaalikonevastauksista. Kuntatyöntekijät eivät saisi myöskään potkuja hallituksen sote-uudistuksen takia.

Terveyskeskusmaksuista tulisi historiaa ja kirjastomaksuja olisi turha yrittää. Kaikilla vanhuksilla olisi oikeus paikkaan palvelukodissa.

Monta kysymystä vasemmistounelmasta jää kuitenkin auki. Vaalien alla konkretia on usein vähissä, koska puolueet eivät halua pyllistää potentiaalisille äänestäjille.

Dan Koivulaakso heittäytyy varovaiseksi, kun häntä pyytää kertomaan, mikä musiikki vasemmistolaisessa unelmakunnassa soi.

– Vastustamme ajatusta, että puolue määräisi kansalaisten musiikin kuuntelusta, hän kuittaa kysymyksen.

Kysymyksen uusiminenkaan ei tuo juuri valaistusta, olisiko ihannekunnassa nupullaan uusi työväenlaulukulttuuri.

– Elävä musiikki soi toreilla ja puistoissa ja lisää kaikkien viihtyvyyttä, kuuluu täsmennys.

Lue myös: Tätä saat, jos äänestät vasemmistoliittoa