Venäjän kiistelty euroviisuehdokas kuntoutuu suomalaisklinikalla – "Parhaat tilastot onnistuneissa leikkauksissa"

Liikuntavammainen Julija Samoilova kertoo käyvänsä hoidoissa Suomessa. Viisuehdokkaan esiintyminen Krimillä asetti Ukrainan vaikeaan tilanteeseen.

Euroviisut
Julia Samoilova
Julia SamoilovaEurovision

Venäjän euroviisuehdokas Julija Samoilova on matkustanut Suomeen ja on hoidossa suomalaisella klinikalla, venäläismedia uutisoi.

Samoilovan avustaja vahvisti Ylelle puhelimitse tiistaina, että Samoilova on nyt Suomessa.

Laulaja kuuntelee muiden maiden viisut Suomessa

Uutissivusto Gazeta.ru:lle antamassaan haastattelussa Samoilova kehuu suomalaista terveydenhoitoa.

– Heillä on kaikkein parhaat tilastot onnistuneissa leikkauksissa, ja tällaisten leikkausten jälkeen ei kuolla. Ne eivät ylitä riskirajaa. Pohdin asiaa pitkään, puhuin samankaltaisia asioita kokeneiden ihmisten kanssa paljon ja valitsin suomalaisen klinikan. Käyn siellä myös tutkimuksissa, Samoilova sanoi maanantaina ennen lähtöä Suomeen.

Samoilova kertoo aikovansa kuunnella muiden maiden viisuehdokkaiden esitykset Suomessa.

Suomessa vierähtää viikko

Skandaaliuutisointia harrastava venäläinen televisiokanava Life raportoi (siirryt toiseen palveluun), että Samoilovalle tehtiin syyskuussa iso selkäleikkaus ja esiintymiset kiellettiin häneltä. Suomesta laulaja lähtee uutistoimisto Tassin mukaan perjantaina.

Euroviisut järjestetään Kiovassa Ukrainassa 9.–13. toukokuuta.

Ristiriitaisen mediamyllytyksen saattelema Samoilova on ehtinyt jo nostattaa keskustelua vammaisten asemasta Venäjällä, minkä lisäksi häntä on epäilty Kremlin järjestämäksi tietoiseksi provokaatioksi Ukrainalle. Venäjän euroviisuehdokas julkistettiin valtiollisen ykköskanavan iltaohjelmassa eikä yleisöäänestystä pidetty.

40 vuotta vammaistyötä

Myös Suomesta kirjoittava pietarilainen uutissivusto Fontanka.fi huomioi (siirryt toiseen palveluun)Samoilovan Suomelle antamat kehut.

Toimittaja Jevgeni Bogdanov mainitsee Suomen tehneen 40 vuoden ajan töitä, jotta "vammaiset eivät istuisi suljettuina laitoksiin", vaan olisivat täysipainoisia yhteiskunnan jäseniä.

– "Miksi hän hymyilee? Eikö hän näe, että hänestä on tullut Kremlin käyttämä ase!", "Taas rakennettiin Potemkinin kulissit ja iloitaan, kuinka hyvät olot vammaisilla muka meillä on", "Lähettävät laulajan pyörätuolissa, jotta saisivat säälipisteitä", Bogdanov luettelee venäläisten kirjoittamia Facebook-kommentteja Samoilovan valinnasta.

– Samoilova on ennen kaikkea nuori, viehättävä ja hymyileväinen laulaja, ja vasta toiseksi pyörätuolin käyttäjä, Bogdanov huomauttaa.

Köydenveto Krimin-matkasta jatkuu

Venäjän ja Ukrainan sanaharkka Euroviisujen ympärillä jatkui tiistaina. Kiistan ytimessä on se, että Samoilova on esiintynyt Krimin niemimaalla vuonna 2015. Ukraina pitää lakinsa rikkomisena rajanylitystä Krimille Venäjän puolelta ilman Ukrainan lupaa.

Ukrainan sisäministerin neuvonantaja Anton Geraštšenko ilmoitti maanantaina Facebook-sivuillaan (siirryt toiseen palveluun), että olisi oikein päästää Samoilova kilpailemaan Ukrainaan, mutta samalla vetää hänet vastuuseen rajarikkeestä.

Enimmillään rajarikoksesta voi saada Ukrainassa kolme vuotta vankeutta. Toisaalta aiemmin Geraštšenko on todennut, että ongelmia ei pitäisi koitua, mikäli Samoilova ei ole julkisesti tukenut Krimin liittämistä Venäjään tai sotatoimia Ukrainaa vastaan.

Venäjä valtasi Krimin niemimaan maaliskuussa 2014 kansainvälisen oikeuden vastaisesti.