Muusikko Osmo Ikonen: Rakkaus on suurin voimavarani

Ikonen vaihtoi englannin suomeen, koska se uppoaa suomalaisiin paremmin.

Ylen aamu
Ylen aamu-tv: Musiikin monitoimimies Osmo Ikonen
Ylen aamu-tv: Musiikin monitoimimies Osmo Ikonen

Osmo Ikonen on mies, jonka moni tunnistaa television musiikkiohjelmista, esimerkiksi SuomiLOVEsta, Voice of Finlandista ja Tähdet, tähdet -sarjasta. Ikonen on myös laulanut itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Hän on musiikin monitoimimies.

– Nyt on ollut aika kuhinaa telkkarin puolella viimeiset vuodet, Ikonen sanoo.

Hän kuvailee itseään jokapaikan höyläksi, koska osaa muun muassa laulamisen lisäksi soittaa useita eri soittimia.

– Soitan monipuolisesti eri soittimia, mutta en ole missään superhyvä.

– Sello, piano, viulu, kitara, basso, bergussiot, rummut, laulu, maniska, huuliharppu, ditchery doo, hän luettelee.

Televisiotöiden ja oman musiikin lisäksi Ikonen soittaa parissa yhtyeessä ja hän on kiertänyt Eurooppaa suositun Sunrise Avenuen kanssa. Lisäksi hän on tehnyt musiikkia muille artisteille.

Valinnat sydämellä

Ikosella on monta rautaa tulessa ja useita projekteja. Valinnat erilaisiin projekteihin osallistumisesta hän tekee tietyllä tavalla.

– Sydämellä ne valinnat tehdään loppupeleissä.

Ikonen on tekemässä soolouraa. Hänellä on sooloalbumeita ja lyhytsoitto jo englanniksi, nyt sitten suomeksi. Ikonen vaihtoi kielen suomeksi, koska hän esiintyi SuomiLOVE-ohjelmassa ja lauloi siellä suomeksi.

– Se menee suomalaiseen ihmiseen, sillä tavoittaa kuulijan helpommin. On alkanut tuntua luontevalta ja alkanut tulla biisejä suomen kielellä.

Ikosen uusi kappale julkaistiin viime perjantaina. Sen nimi on "Me ei mahuta samaan tilaan". Kappaleen voi tulkita kertovan parisuhteesta ja rakkaudesta tai kahden voimakkaan egon mahdottomasta kohtaamisesta.

– Rakkaus on suurin voimavara, mitä mun elämästä löytyy. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, ihminen ei pärjää ilman rakkautta henkisesti.

Ikonen ei voi kuvitella, että olisi tehnyt elämässään jotain muuta kuin musiikkia. Hän on kasvanut muusikkoperheessä ja hänen puolisonsakin on muusikko.