6 minuuttia 35 sekuntia – aika pysähtyy, kun vapaasukeltaja Johanna Nordblad on jään alla

Nordblad on yhtenä päähenkilönä dokumenttielokuvassa Neljä elementtiä – maa, vesi, ilma, tuli.

kulttuuri
Johanna Nordblad sukeltaa.
MRP Matila Röhr Productions

– Nyt paleltaa, sanoo vapaasukeltaja Johanna Nordblad seisoessaan Helsingin Lauttasaaren rannassa.

Keväinen viima käy mereltä, eikä päällä ole lämpimimmät vaatteet. Hytisevä Nordblad on silti erikoinen näky, sillä hän on vapaasukeltajana tottunut kylmään neliasteiseen veteen. Hän on käynyt kylmässä vedessä miltei joka päivä vuosien ajan.

Lähes seitsemän vuotta sitten Johanna Nordblad katkaisi jalkansa pahasti alamäkipyöräilyssä. Kaikki pohjelihaksen kalvot avattiin ja säären molemmilla puolilla oli 30 senttiä pitkät avohaavat viikon ajan. Vielä kolme vuotta sen jälkeen Nordblad heräsin öisin, kun jalka oli niin kipeä. Lääkäri ehdotti särkyyn kylmää.

– Kokeilin ensimmäisen kuukauden ajan pitää jalkaa kymmenen minuuttia kylmässä vedessä väkipakolla. Kun siihen tottui, halusin laittaa veteen toisenkin jalan. Menin aina vähän syvemmälle ja lopulta kysyin, saako sukeltaa.

Yli kuusi minuuttia hengittämättä

Sukeltaminen oli Johanna Lindbladille ennestään tuttua, sillä hän osallistui laitesukelluskurssille jo 20 vuotta sitten. Kun Suomeen perustettiin ensimmäinen vapaasukellusseura, kaverit pyysivät kokeilemaan sukeltamista ilman laitteita. Lindblad oli myyty. Pian hän olikin jo Suomen maajoukkueessa ja osallistui vapaasukelluksen MM-kisoihin.

Kaksi vuotta sitten Johanna Nordblad teki naisten maailmanennätyksen sukeltamalla jään alla 50 metriä. Ennätys syntyi ilman märkäpukua ja räpylöitä.

Johanna Nordblad sukeltaa jään alla.
MRP Matila Röhr Productions

Nordblad on pystynyt olemaan veden alla hengittämättä 6 minuuttia 35 sekuntia. Miten se on mahdollista?

– Ihmisillä on sukellusrefleksi niin kuin muillakin merinisäkkäillä. Jos ihminen pidätää pinnalla hengitystä, niin pulssi alkaa nousta. Vedessä pulssi puolestaan laskee. Elimistö rauhoittuu, ääreisverenkierto heikkenee ja verenkierto keskittyy aivoihin ja sisäelimiin.

Veden alla aika pysähtyy

Vapaasukeltaja Johanna Nordblad on mukana Järven tarina -elokuvan tekijätiimin uudessa dokumenttielokuvassa Neljä elementtiä – maa, vesi, ilma, tuli. Itävaltalaisen Natalie Hallan ohjaamassa elokuvassa neljää klassista elementtiä tarkastellaan päähenkilöiden kautta.

Dokumentissa sukelletaan Nordbladin matkassa suomalaisiin vesiin. Kuvaaja Teemu Liakka on päässyt dokumentoimaan, miltä sukeltaminen jään alla tuntuu ja näyttää.

Kuvaaja Teemu Liakka ja Johanna Nordblad
Kuvaaja Teemu Liakka ja Johanna Nordblad Elina Manninen

– Siellä on tosi kaunista ja hiljaista. Kukaan ei häiritse ja saa olla itsensä kanssa, Nordblad kuvailee.

Vaikka minuutteja kestävä sukeltaminen kuulostaa adrenaliinihakuiselta extremeurheilulta, Johanna Nordbladin mukaan sitä se ei ole. Päinvastoin.

– Vapaasukellus on anti-extremelaji. Jos siinä adrenaalinituotanto käynnistyy, ei voi sukeltaa.

Sukelluksen aikana Nordblad ei ajattele juuri mitään.

– Se on vähän niin kuin nukkuisin. Aika pysähtyy. Kaikki on hidasta, rentoa ja mukavaa.

Vaativat lajit haasteina

Nordblad harrastaa sukeltamisen lisäksi motocrosspyöräilyä ja halajaa takaisin alamäkiajoon polkupyörällä. Mikä sitten ajaa nelikymppisen, graafikkona muun muassa eläinhahmoja piirtävän naisen tällaisten harrastusten pariin?

Taustalla ei ole omien pelkojen voittaminen.

– Pelot tulee voitettua siinä vähän niin kuin vahingossa. En koskaan uskonut, että voin pidättää kuusi ja puoli minuuttia hengitystä tai sukeltaa jään alla 50 metriä. Ei se sitä tehdessä koskaan pelottanut.

Johanna Nordblad
Johanna NordbladMatti Hämäläinen / Yle

Johanna Nordblad on ennemminkin kilpailunhaluinen ja hän ottaa lajin kuin lajin haasteena. Seuraava liittyy motocrossiin. Nordblad on lyönyt vetoa moottoripyöräilijä Rolf Molanderin kanssa, että jos mies pystyy sukeltamaan jään alla 50 metriä, Nordblad ajaa moottoripyörällä vaativan Dakar-rallin.

– Minua kiehtoo se, että motocross on tosi vaikeaa ja tykkään harjoitella. Se on ihmeellistä, mitä kaikkea voi tehdä kun pikku hiljaa harjoittelee.