Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Puolueanalyysi:

Vasemmistoliitto

Vasemmistoliitto romahti eduskuntavaaleissa, ja uusi johto yrittää pysäyttää tappiokierteen. Punavihreistä äänistä on tulossa tiukka taistelu vihreiden kanssa.

Julkaistu 22.3.2017

Viisi pointtia vasemmistoliitosta

Lähtökohdat

Vasemmistoliitto on yrittänyt karistaa niskastaan kommunismin varjoa. Punavihreyttään mainostavan puolueen vaalimenestys on jäänyt kuitenkin vaisuksi. Vasemmistoliitto on kutistunut kaikissa 2000-luvun kunta- ja eduskuntavaaleissa, ja ainoa valopilkku tuli kevään 2014 eurovaaleissa.

SDP:n kiusaksi mielellään pelkkää vasemmisto-tunnusta käyttävä puolue on löytänyt hengenheimolaisia radikaalin vasemmiston eurooppalaisista ryhmistä. Paluu Euroopan parlamenttiin vuonna 2014 oli vasemmistoliitolle tärkeä saavutus.

Viime kuntavaaleissa vasemmistoliitto menetti valtuustopaikoistaan lähes neljänneksen, eduskuntavaaleissa 2015 tappiokierre syveni ja kova kilpakumppani vihreät porhalsi ohi.

Tavoitteet

Vasemmistoliitto vaihtoi kesäkuussa 2016 johtoa, kun helsinkiläinen Paavo Arhinmäki väistyi ja tilalle valittiin turkulainen, alle kolmekymppinen Li Andersson.

Arhinmäki ja Andersson ovat olleet kotikaupungeissaan suosittuja ääniharavia. Turussa Andersson hakee kuntavaalivoittoa, mutta pääkaupungissa kilpailutilanne on koventunut, eikä pormestariehdokas Arhinmäen vetovoima ole ennallaan.

Kuntavaalit ovat Li Anderssonin ensimmäiset vaalit puoluejohtajana. Tavoitteena ei voi olla mikään muu kuin vaalivoitto. Tulosta saattaa kaventaa ehdokasmäärän supistuminen samaan aikaan, kun vihreät onnistui keräämään lisää ehdokkaita.

Väriläiskä

Punainen Kemi on viimeisiä saarekkeita, joissa vasemmistoliitto on pystynyt säilyttämään asemansa kaupunginvaltuuston suurimpana puolueena.

Vasemmistoliiton edeltäjä, kommunistien ja vasemmistososialistien SKDL ylsi aikoinaan pohjoisen teollisuuskaupungissa jopa yksinkertaiseen enemmistöön, mutta yhteiskunnan muutos on vaikuttanut voimasuhteisiin myös Kemissä.

Kevään 2015 eduskuntavaaleissa Kemin toiseksi suurimmaksi puolueeksi noussut keskusta hävisi vasemmistoliitolle vain alle 300 ääntä. Kuntavaaleissa Punainen Kemi on "vaarassa".

Seuraa tätä

Vasemmistoliitto lähtee kuntavaaleihin vasemmiston perinteisillä kärjillä. Vaaliohjelman ensimmäisenä tavoitteena on hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille. Jonot saadaan lyhyemmiksi, vasemmistoliiton ehdokkaat lupaavat.

Vasemmistoliitolle kuntavaalit ovat sote-vaalit, vaikka sote-palvelut ovat siirtymässä maakuntien vastuulle. Sipilän hallituksen sote-uudistuksessa vasemmistoliittoa hiertää kokoomuslainen valinnanvapaus.

Puoluejohtaja Li Andersson muistuttaa mielellään, että viime vaalikaudella kokoomus jäi yksin ajamaan valinnanvapautta ja siihen liittyvää yksityisten sote-palvelujen lisäämistä.

Iskulause

Vasemmistoliitto lähtee kuntavaaleihin tunnuksella: Turvallinen tulevaisuus tehdään nyt!

Vasemmistoliiton kuntavaalilinjauksissa on kysymys puolustustaistelusta. Vaaliohjelman mukaan vasemmistoliitto puolustaa kuntavaaleissa julkisesti tuotettuja palveluja.

Vasemmistoliiton kärkitavoitteita ovat myös kohtuuhintainen asuminen ja hyvä asuinympäristö. Perinteiseen vasemmiston linjaan sopii kuntien aktiivisen roolin korostaminen työllistämisessä.