1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kuntapolitiikka

Homoliittoja ja aborttia vastustava kristillisten pormestariehdokas Mika Ebeling: "Kyllä minulla on lähimmäisenrakkauden perusperiaate"

Mika Ebeling ei näe ristiriitaa konservatiivisten arvojen ja suvaitsevaisen Helsingin johtamisen välillä. Hän haluaa profiloitua myös joukkoliikenteen puolestapuhujana.

Pormestariehdokas Mika Ebeling.
Pormestarikierros 2017 - Mika Ebeling

Kristillisdemokraattien pormestariehdokas Mika Ebeling on tullut tunnetuksi jyrkillä näkemyksillään esimerkiksi abortista ja homoliitoista. Mies vastustaa tiukasti molempia.

Kuinka hän voi sitten ajatella johtavansa Suomen suvaitsevaisimmaksi miellettyä kaupunkia, Helsinkiä?

– En näe mitään syytä, miksi en olisi sopiva ihminen tehtävään. Minulla on kuitenkin lähimmäisenrakkauden perusperiaate. Olen joistain asioista eri mieltä kuin moni muu, mutta luulen, että jossain määrin me kaikki olemme omine ajatuksinemme vähemmistössä, Ebeling toteaa.

Kristillisdemokraatit lähtee tänä vuonna kuntavaalitaistoon Helsingissä ja myös valtakunnallisesti ennätyksellisen suurella määrällä ehdokkaita.

Helsingissä kristillisillä on täysi 127 ehdokkaan lista ensimmäistä kertaa historiassa.

Koko maassa kristillisillä on 1 971 ehdokasta, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Viime vaaleissa ehdokkaita oli sata vähemmän kuin tänä vuonna. Joitakin kristillisten ehdokkaita on myös jouduttu vetämään listoilta pois.

Helsingissä käynnissä on tänä keväänä kuntavaalien lisäksi pormestarikierros, kun tuleva valtuusto keväällä valitsee kaupungille pormestarin ja neljä apulaispormestaria.

Olen joistain asioista eri mieltä kuin moni muu, mutta luulen, että jossain määrin me kaikki olemme omine ajatuksinemme vähemmistössä.

Mika Ebeling

Ebeling: "Toivon että nämä ovat Malmi-vaalit"

Ebeling puhuu Ylen Pormestarikierroksen haastattelussa pääkaupungin maltillisen kasvun puolesta. Tällä hän tarkoittaa esimerkiksi maahanmuuttoon liittyviä ratkaisuja.

– En laittaisi rajoja kiinni, mutta olisi hyvä, että taakkaa kannettaisiin maahanmuuttajien suhteen tasaisemmin koko Suomessa.

Kasvu on silti väistämätöntä, ja sen mukana erityisesti kohtuuhintaisen asumisen tarve kasvaa koko ajan. Ebeling vastustaa Keskuspuiston rakentamista ja kuuluu myös Malmin kentän puolustajiin. Hän ei kuitenkaan nimeä mitään tiettyä aluetta potentiaaliseksi uusien asuntojen paikaksi.

– Rakennusmahdollisuuksia on monessa paikassa.

Malmin lentokenttä on herättänyt paitsi aikaisemmin myös kuluneen vuoden aikana kuumaa keskustelua ja monenlaisia mielipiteitä sekä Helsingissä että valtakunnallisesti. Ebelingin mielestä pääministeri Juha Sipilä (kesk.) avasi tarpeellisesti uudestaan keskustelun välittäessään julkisuuteen tiedon, että hallitus olisi valmis pelastamaan Malmin kentän, jonka kohtalosta poliittinen päätös oli jo tehty.

– Pääministerin lausuma oli minusta käänteentekevä. Se avasi tämän kysymyksen kokonaan uudelleen, Ebeling sanoo.

Myöhemmin Sipilä loivensi lausuntoaan toteamalla, ettei valtio lähde pakkolunastamaan kenttää. On silti vielä mahdollista, että Malmin kohtaloa ei ole täysin lopullisesti sinetöity.

– Kyllä minä toivon, että nämä ovat Malmi-vaalit. Toivon myös, että Malmin kenttä tulee uudelleen keskusteluun vaalien jälkeen, lisää Ebeling.

"Joukkoliikenteen hintoja voisi alentaa"

Samalla kun kaupungin väestömäärä Helsingissä kasvaa, kasvavat myös tarpeet toimivasta joukkoliikenteestä. Suuria projekteja onkin vireillä länsimetrosta Kruunuvuorensiltaan. Ebeling olisi valmis myös alentamaan joukkoliikenteen hintoja.

– Vaikuttaa siltä, että hintoja kannattaa jonkin verran nykyisestä laskea.

Mistä sitten rahat joukkoliikenteelle, jos hintoja alennetaan?

– Meidän täytyy olla säästäväisiä. On tärkeää, että kaupunki ei tuhlaa rahojansa tarpeettomasti.

Ebeling kertoo muutenkin olevansa joukkoliikenteen puolestapuhuja.

– Poikittaisliikenteestä on saatava sujuvampaa. Bussilinjoilla eli nykyisellä 550-runkolinjalla on jo aloitettu, ja myöhemmin jatketaan raiteita pitkin, kuten Raide-Jokeri tekeekin pian.

Yle Uutiset kutsui mukaan Pormestarikierrokselle kaikki tähän mennessä ilmoittautuneet 11 ehdokasta.

Tekstiä korjattu 16.3.2017 kello 8:20: Aiemmin tekstissä väitettiin, että kristillisdemokraateilla on näissä kuntavaaleissa lähes 100 ehdokasta. Oikea tieto on kuitenkin, että ehdokkaita on täyden listan verran eli 127. Lisäksi korjattu jutun alusta tieto, jossa verrattiin erehdyksessä koko puolueen ehdokasmäärää viime vuoteen. Kyse oli kuitenkin viime vaaleista.