Nyt Trumpin hampaisiin joutui Snoop Dogg – Vihjaili laittavansa räppärin vankilaan

Snoop Doggin musiikkivideolla Trumpia muistuttavaa hahmoa ammutaan leikkiaseella.

Snoop Dogg
Räppäri Snoop Dogg esiintymässä Pariisissa maalikuussa 2015.
Räppäri Snoop Dogg esiintymässä Pariisissa maalikuussa 2015.Etienne Laurent / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vihjannut, että räppäri Snoop Dogg pitäisi vangita presidentin ampumista kuvaavan musiikkivideon johdosta. Trump hyökkäsi Snoop Doggia vastaan Twitterissä ja kysyi, millainen kohu vastaavasta videosta olisikaan syntynyt Obaman kaudella. Trump myös väitti, että Snoop Doggin ura on epäonnistumassa.

Videossa räppäri ampuu presidentti Trumpia muistattavaa hahmoa leikkiaseella. Ase ei kuitenkaan tapa kohdettaan, vaan sen sisältä ilmestyy lippu, jossa lukee "bang".

– Video on täysin luokaton. Snoopin tulee pyytää presidentiltä anteeksi, Trumpin henkilökohtainen lakimies Michael Cohen sanoi viihdesivusto TMZ:lle. (siirryt toiseen palveluun)

Musiikkilehti Billboardin haastattelema (siirryt toiseen palveluun) Snoop Dogg kertoi, ettei halunnut herättää videollaan reaktioita vaan käsitellä yhteiskunnassa pinnalla olevia asioita.

– Monet tekevät siistejä levyjä, pitävät hauskaa ja bilettävät, mutta kukaan ei käsittele todellisia asioita, eli sitä, että meillä on v*tun pelle presidenttinä, räppäri sanoi.

Vastaava kohu nähtiin myös Barack Obaman presidenttikaudella, kun veteraanirokkari Ted Nugent kehotti ihmisiä taisteluun demokraattipuoluetta vastaan puheessaan Yhdysvaltain kansalliselle kivääriyhdistykselle. Puhe sai maan salaisen palvelun tarkkailemaan Nugentia.

Katso Snoop Doggin musiikkivideo täältä (siirryt toiseen palveluun).