Selvitys: Korkeat talot soveltuvat Turussa parhaiten kuudelle alueelle

Kaupungin teettämän selvityksen mukaan korkeille rakennuksille soveltuvat hyvin Länsikeskus, Paalupaikka, Runosmäki, Kupittaa-Itäharju, Skanssi ja Varissuo.

Turku
Turun Piispankatu
Peter Petrelius / Yle

Turussa on parhaat edellytykset korkealle rakentamiselle kuudella alueella. Niitä ovat Länsikeskus, Paalupaikka, Runosmäki, Kupittaa-Itäharju, Skanssi ja Varissuo.

Turun korkean rakentamisen selvityksessä (siirryt toiseen palveluun) ideana oli muun muassa osoittaa paikkoja, joiden kehittämisessä korkeudesta voidaan saada imagohyötyä. 83-sivuinen selvitys liittyy kaupungin uuteen yleiskaavaan (siirryt toiseen palveluun), jonka tavoitevuosi on 2029.

Turussa on vireillä useita kaavahankkeita, joissa hakija on esittänyt asemakaavan muuttamista niin, että korkea rakennus on mahdollinen.

Selvityksessä huomautetaan, että korkea rakentaminen maksaa tavanomaista rakentamista enemmän. Rakennuskustannuksia kasvattavat muun muassa tiukemmat palo- ja turvallisuusmääräykset sekä rakenteiden kasvavat lujuusvaatimukset. Myös esimerkiksi LVI-järjestelmät, hissit ja parvekkeet edellyttävät erityisratkaisuja.

Turun korkein rakennus on 86-metrinen tuomiokirkko. Kaupungin korkein asuinrakennus on 58-metrinen Airiston Tähti, joka valmistui Majakkarantaan vuonna 2001.

Selvityksessä korkealla rakentamisella tarkoitetaan rakentamista, joka vaikuttaa kaupunkimaisemassa alueen siluettiin tai keskeisiin näkymiin. Se poikkeaa selkeästi ympäröivän rakennuskannan korkeuksista ja näkyy kauas.