Ylen toimittaja Kanavatien onnettomuuspaikalla: "Kolme kuollut ja useita viety sairaalahoitoon"

Nuijamaan rajanylityspaikalla Lappeenrannassa liikenne Venäjälle on pysähdyksissä aamulla sattuneen onnettomuuden vuoksi.

suuronnettomuudet
Onnettomuusbussi kyljellään Kanavatiellä Venäjällä.
Onnettomuuspaikka Kanavatiellä noin 12 km Suomen rajalta Venäjän suuntaan.Kalle Schönberg/Yle

Kolme ihmistä kuoli ja useita loukkaantui linja-auton kaaduttua ojaan valtakunnan rajalle johtavalla Kanavatiellä Venäjällä torstaiaamuna. Onnettomuuden uhrit ovat venäläisiä.

Tapahtumapaikka on noin 12 kilometrin päässä itärajasta.

Paikan päällä oleva Ylen toimittaja Kalle Schönberg kertoi kello 12, että linja-auto on edelleen kyljellään ojassa. Uhrit on jo kuljetettu paikalta pois.

– Tie on kapea ja paikka on erityisen vaarallinen. Näkyvyys on huono, koska mutkassa on iso kallio, kertoo Schönberg.

Tieto loukkantuneiden määrästä vaihtelee. Venäläisiltä viranomaisilta saadun tiedon mukaan 20 on viety sairaalaan. Linja-autossa oli kaikkiaan 32 ihmistä. Bussi oli tulossa Suomeen Pietarista.

Onnettomuus kanavatiellä
Kalle Schönberg/Yle

Suomesta ei apua pyydetty

Venäläiset eivät hälyttäneet Etelä-Karjalan pelastuslaitosta apuun kanavatielle. Pelastuslaitoksen mukaan näin olisi kuitenkin pitänyt tehdä, sillä aamuinen linja-auto-onnettomuus täyttää suuronnettomuuden tunnusmerkit.

Päivystävä palomestari Toni Jaako Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta kertoo, ettei Venäjältä ole oltu missään yhteydessä Etelä-Karjalan pelastuslaitokseen.

Vuokra-alueella sattuvien tieonnettomuuksien pelastustoimet kuuluvat venäläisille, mutta suuronnettomuustilanteissa heidän olisi pyydettävä virka-apua Suomesta.

Kanavavaltuutetun toimiston päällikkö Seppo Kykkänen on eri mieltä pelastuslaitoksen kanssa. Hänen mukaansa apua ei tarvinnut pyytää.

Onnettomuus kanavatiellä
Kalle Schönberg/Yle

Rajaliikenne pysähdyksissä

Nuijamaan rajanylityspaikalla Lappeenrannassa ei tällä hetkellä pääse ylittämään itärajaa. Rajanylitysliikenne on toistaiseksi pysähdyksissä Venäjän puolella sattuneen liikenneonnettomuuden ja sen raivaustöiden takia.

Raja on kiinni Kaakkois-Suomen rajavartioston arvion mukaan kello 16.30 saakka. Rajanylittäjiä pyydetään välttämään Nuijamaan rajanylityspaikan käyttöä toistaiseksi ja käyttämään sen sijaan Vaalimaan ja Imatran rajanylityspaikkoja.

Onnettomuus kanavatiellä
Kalle Schönberg/Yle

Ylinopeudet tavallisia

Onnettomuuspaikalle saapui aamulla ensimmäisten joukossa lappeenrantalaisen HH-Kuriirin pakettiauton kuljettaja Aki Pesonen. Hän kertoo, että tie oli aamulla todella liukas.

– Linja-auto oli tullut Venäjän suunnasta. Se oli liukunut tieltä ulos niin, että auton nokka oli kääntynyt Venäjän suuntaan.

Pesosen mukaan paikalle oli tuolloin jo pysähtynyt muita autoja, joten hänen ei sinne kannattanut jäädä.

– Siinä on sellainen mutka, ettei siihen oikein voi pysähtyäkään, kertoo Pesonen.

Pesonen ajaa kanavatietä Lappeenrannasta Viipurin kautta Pietariin lähes päivittäin. Meno on siellä usein aika hurjaa.

– Tiellä on 60 kilometriä tunnissa nopeusrajoitus. Kun itse kuuttakymppiä ajaa, niin kaikki menevät ohi.

Onnettomuus sattui torstaiaamuna kello 7.50 Suomen aikaa.

Linja-auton matkustajien matkasta ei vielä ole tarkkaa tietoa, mutta viime kuukausina ostosmatkailu Venäjältä Suomeen on kasvanut tuntuvasti. Useat linja-autot saapuvat päivittäin Viipurin ja Pietarin seuduilta ostoksille Lappeenrannan marketteihin.

– Venäläisissä linja-autoissa on turvavyöt ja niitä on pakko käyttää, kertoo HH-kuriirin toimitusjohtaja Jukka Jyrkinen.

Juttua täydennetty 16.3.2017 kello 15.01.

Kello 15.07 päivitetty tieto, jonka mukaan Nuijamaan rajanylityspaikan liikenne on poikki kello 16.30 asti.