Professori: Lapsen lukuharrastus on paljon enemmän kuin iltasatu

Perheen kannattaa hankkia kotiinsa runsaasti lastenkirjoja, kertoo uusi tutkimustieto.

lukeminen
Erityispedagogiikan professori Leena Holopainen.
Leena Holopainen on aiemmin ottanut kantaa muun muassa koulukuriin. Hänen mielestään kurin tiukentaminen ei ole ratkaisu koululaisten levottomuuteen.Janne Ahjopalo / Yle

Erityispedagogiikan professori Leena Holopainen muistelee omaa lapsuuttaan ja innostunutta suhtautumista lukemiseen. Koulu ei kuitenkaan tarjonnut tarpeeksi virikettä alkuvuosina.

– Opin lukemaan jo nelivuotiaana. Koulussa Aapiseen tarttuminen ei siis ollut kovinkaan motivoivaa, kertoo Holopainen.

Onneksi nykykoulussa oppilaalle tarjotaan oman osaamistason mukaista luettavaa, huokaa Holopainen. Hänen mukaansa vanhemmilla ei ole mitään syytä jarrutella pikkulapsen intoa tarttua kirjaan ennen koulun alkamista.

Professori on huolissaan suomalaispoikien lukutaidon romahtamisesta kymmenessä vuodessa. Poikien suosimat tietokonepelit tarjoavat kirjoja huomattavasti kapeampaa kieltä, huomauttaa Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella työskentelevä Holopainen.

– Sanavarasto voi jäädä suppeaksi, eikä tekstin ymmärtäminen kehity. Pisa-tuloksissa juuri mitataan tekstin ymmärtämistä.

Siksi lukuharrastukseen tulisi kiinnittää huomiota kodeissa jo varhaisessa vaiheessa: perheen kannattaa hankkia hyllyt täyteen lastenkirjoja, jotta lapselle luetaan ja hän itse lukee.

Erityispedagogiikan professori Leena Holopainen.
Janne Ahjopalo / Yle

Puhutun ja kirjoitetun kielen liitto

Kodin kielellinen ympäristö vaikuttaa lapsen lukutaitoon ensimmäisellä luokalla, selviää professori Leena Holopaisen ja erityisluokanopettaja Saara Laukkasen juuri ilmestyneestä tutkimusartikkelista. Artikkeli on osa kansainvälistä tutkimusta, jota varten haastateltiin yli kolmeasataa ekaluokkalaista keskisuomalaisesta kaupungista.

Iltasadun lukeminen on hyvä keino näyttää lapselle, kuinka puhuttu ja kirjoitettu kieli yhdistyvät.

– Lapsi siis näkee aivan konkreettisesti, miltä puhuttu kieli näyttää tekstinä. Toisaalta lapsen sanavarasto kasvaa, koska kirjoitettu kieli on enemmän kuin puhekleli, rinnastaa Holopainen.

Lukuharrastus saa näkemään, kokemaan ja kuvittelemaan.

Leena Holopainen

Lukeminen kasvattaa tunneälyä ja yleistietoutta sekä antaa samaistumisen taitoa muiden ajatuksiin.

– Lukuharrastus saa näkemään, kokemaan ja kuvittelemaan.

Leena Holopainen toteaa, että lastenkirjat ovat vain jäävuoren huippu jälkikasvun lukuinnostuksen virittämisessä.

– Vanhempien tulee kannustaa lasta lukuharrastukseen, eikä silloin riitä pelkkä iltasadun lukeminen. Kun vanhemmat lukevat itse aktiivisesti, viestittää se lapsille lukemisen hyödyistä.