Mia Röngän kolumni: Suo minun rakastaa

Suon raivaaminen oli Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa torppariksi haaveilevan Jussi Koskelan uroteko. Nytkin tarvitaan urotekoja, sillä Suomi on menettänyt yli puolet alkuperäisestä suoalastaan. Uhattuina ovat soiden eliöt ja ihmisen soista saamat hyödyt.

luonto
Mia Rönkä.
Kalle Mäkelä / Yle

Auton ikkunasta katsottuna se voisi olla mikä tahansa pieni suolaikku. Se vilahtaa ohi mökkitiellä Merenkurkun saaristossa, kivikoiden, kuusikoiden ja hakkuuaukeiden lomassa. Sitä ei välttämättä edes huomaa, saati käänny katsomaan. Minulle se on kuitenkin rakkain suo maailmassa.

Viime kesänä tallustin tuolle suolle vanhempieni kesämökiltä, isän neljä numeroa liian suurissa saappaissa. Suo ei ottanut kantaa tulooni, saappaiden painaumat kohosivat nopeasti umpeen jäljessäni. Tunsin mielen rauhoittuvan ja pulssin laskevan. Oli alkukesä, ja suo lainehti tupasvilloja. Istuin kivelle, samalle kuin aina, ja yritin tallentaa kokemaani valokuviksi ja sanoiksi. Muistelin, miten lapsuudessani suon reunamilla kasvoi hillaa; edelleen mättäät punertavat syksyisin karpaloita.

Ihmisen luonnosta saamia hyötyjä kutsutaan ekosysteemipalveluiksi (siirryt toiseen palveluun). Ne voidaan jakaa neljään luokkaan. Tuotantopalveluita ovat luonnosta saatavat hyödykkeet, kuten suolta poimitut marjat. Säätelypalveluihin kuuluvat muun muassa ilmaston säätely, tulvien torjunta ja veden puhdistaminen. Kulttuurisia palveluita ovat esimerkiksi luonnon virkistyskäyttö, sen taiteelliset arvot sekä sen tuottama henkinen ja fyysinen hyvinvointi. Muiden palveluiden tuotantoa tukevat ylläpitopalvelut, kuten yhteyttäminen, ravinteiden kierto sekä luonnon monimuotoisuus.

Suolaikulla istuessani tunnen sen henkiset arvot itselleni

Jotkin ekosysteemipalvelut, etenkin luonnosta saadut hyödykkeet, on helppo erottaa ja tunnistaa. Lapsuudessani hillat olivat arvostettu saalis, jonka eteen nähtiin vaivaa. Suolaikulla istuessani tunnen sen henkiset arvot itselleni. Tuo pieni suo on kuulunut elämääni yli neljäkymmentä vuotta. Aluksi kävin siellä vanhempieni ja sukulaisten kanssa, sen jälkeen yksin, ystävän kanssa – ensi kesänä ehkä esittelen sen omalle lapselleni. Se oli osa lapsuuttani ja on edelleen osa minua.

Ilmeisten hyötyjen lisäksi suot tuottavat (siirryt toiseen palveluun) monia ekosysteemipalveluita, joita ei rahkalla tarpoessaan välttämättä tule ajatelleeksi. Luonnontilaiset suot, joilla turvetta muodostuu enemmän kuin hajoaa, sitovat hiilidioksidia ilmakehästä ja säätelevät siten ilmastoa. Suot pidättävät vettä ja tasaavat jokien virtaamia ja suojaavat siten tulvilta ja maaperän kulumiselta. Lisäksi suot suodattavat vedestä kiintoainesta ja ravinteita, mikä vaikuttaa ympäröivien vesistöjen vedenlaatuun.

Soiden tuottamia hyötyjä arvioitiin toissa vuonna maamme kansallisessa ekosysteemipalveluiden taloudellisen merkityksen arviointihankkessa (siirryt toiseen palveluun). Sen mukaan soiden ojittaminen metsä- tai maatalousmaiksi tai käyttö turvetuotantoon on meillä yksi tärkeimmistä ekosysteemipalveluiden tuotantoon vaikuttavista tekijöistä.

Yli puolet alkuperäisestä suoalastamme on menetetty

Suomessa on tähän mennessä käytetty metsätalouden tarpeisiin yhteensä noin 5,7 miljoonaa hehtaaria suota, arviolta 0,4–1,0 miljoonaa hehtaaria on muutettu pelloksi ja 110 000 hehtaaria otettu turvetuotantoon. Soita jää myös säännöstelyaltaiden ja teiden alle. Yli puolet alkuperäisestä suoalastamme on menetetty. Soistamme 8,7 % on suojeltu.

Ekosysteemipalvelut pohjautuvat luonnon monimuotoisuuteen: ilman eliölajeja ei ole ekosysteemipalveluitakaan. Tärkein syy soiden eliölajien uhanalaistumiseen on soiden ojitus ja metsittäminen metsätalousmaaksi. Vuonna 2010 julkaistun maamme lajien uhanalaisuusarvion mukaan suot ovat ensisijainen elinympäristö noin sadalle lajille. Noin 4,6 % uhanalaisista lajeistamme on suolajeja. Esimerkiksi suolintujen kannat ovat viimeisen neljän vuosikymmenen aikana vähentyneet keskimäärin yli puolella.

Tuo minulle tärkeä suo näkyy kartalla, ja sillä on nimi, mutta karttamerkintä ja nimi eivät koskaan ole määrittäneet sitä, miten kyseisen suon koen. Suoalueella on myös omistaja, mutta en tiedä, kuka. Olen saanut retkeillä siellä jokamiehenoikeuksien turvin. Ekosysteemipalveluita tutkittaessa voidaan maksuhalukkuutta käyttää ekosysteemipalveluiden arvon laskemiseen. Jos joku pyytäisi rahaa tuolle suolle pääsystä, olisin valmis siitä maksamaan. Samalla tavoin pystyisin ehkä laskemaan, mitä rahallisesti menettäisin, jos suolaikku hävitettäisiin. Millään rahamäärällä en kuitenkaan voisi ostaa tarkalleen sitä, mitä tuo suo on minulle tarjonnut.

Mia Rönkä

Kirjoittaja on naantalilainen tutkija ja kirjoittaja, joka on perehtynyt etenkin ihmisen ja muun luonnon suhteeseen. Hän teki väitöskirjansa saaristolinnustosta ja on ympäristöekologian dosentti, joka työskentelee Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikössä. Rönkä on julkaissut tieteellisiä artikkeleita, lehtiartikkeleita, tietokirjoja, lastenkirjan sekä runokokoelman. Hän on kiinnostunut monitieteisyydestä sekä tieteen ja taiteen rajapinnoista. Havaitsemaansa hän kuvaa sanojen lisäksi kameralla.

Jutun alaotsikkoa korjattu 17.3. kello 10.25: Uhattuina ovat soiden eliöt eivätkä vain eläimet, kuten jutussa alun perin luki.