Tällainen oli Siiri Angerkoski, sadan elokuvaroolin nainen

Suomen kaikkien aikojen eniten rooleja tehnyt elokuvanäyttelijä oli paljon muutakin kuin kaulinta heiluttava Justiina.

Suomi 100
Siiri Angerkoski on tehnyt kaikkein eniten rooleja suomalaisissa elokuvissa.
Siiri Angerkoski on tehnyt kaikkein eniten rooleja suomalaisissa elokuvissa.Suomen Elokuva-arkisto

Nutturapäinen nainen tuijottaa kädet puuskassa kaulimen kanssa vihaisesti suoraan kameraan. Ikonisessa kuvassa on tietenkin näyttelijä Siiri Angerkosken tunnetuin roolihahmo Justiina Puupää, Pekka Puupään vaimo.

Justiina on suomalaisen pirttihirmuvaimo-tyypin ruumiillistuma. Legendaarinen rooli kahdessatoista Pekka ja Pätkä -elokuvassa määritti Angerkosken uraa paljon, ja hän päätyi esittämään muitakin Justiinamaisia hahmoja. Esimerkiksi tässä Kuukauden suositut -tv-ohjelman 1960-luvun sketissä Angerkoski on pakottanut miehensä tiskaamaan – passitettuaan ensin seitsemän aikaisempaa aviomiestään taivaaseen:

Angerkoski (1902–1971) ehti kuitenkin tehdä urallaan paljon muutakin kuin näytellä Justiinaa. Kun Yle tutki dataa suomalaisista elokuvista 110 vuoden ajalta, selvisi, että Angerkoski on tehnyt enemmän elokuvarooleja kuin kukaan muu näyttelijä Suomen historiassa. Rooleja on kertynyt vähän alle tai vähän yli sata, riippuen siitä lasketaanko mukaan esimerkiksi televisio-, mainos- ja valistuselokuvat.

Tässä 1940-luvun valistusfilmissä Angerkoski esittää juoruilevaa naista, joka meinaa lipsauttaa vahingossa sotasalaisuuden. Valpas miesseuralainen saa naisen hiljenemään pamauttamalla pöytään esitteen, jossa kansalaisia käsketään vaikenemaan sotasalaisuuksista:

Angerkoski (o. s. Palmu, vuoteen 1904 saakka Pelkonen) syntyi Oulussa perheen esikoiseksi. Isä oli hopeaseppä ja toivoi tyttärestä työlleen jatkajaa, mutta Angerkoski halusi näytellä. Sisällissodan jälkeen perhe muutti Poriin, ja Siiri Palmu teki ensimmäisen teatteriroolinsa Porin Työväen Teatterissa.

Angerkosken elokuvaura alkoi vuonna 1933 Georg Malmsténin mainoselokuvasta Pikku myyjätär. Tuolloin Angerkoski oli jo kihloissa tulevan puolisonsa näyttelijä Kaarlo Angerkosken kanssa, mutta oli vielä nimeltään Siiri Palmu. Naimisiin pari meni syyskuussa 1933.

Siiri ja Kaarlo Angerkoski kiinnitettiin Suomen ensimmäisiksi kuukausipalkkaisiksi elokuvanäyttelijöiksi Oy Suomen Filmiteollisuuteen vuonna 1938. Kaarlo kuoli kuitenkin sydänhalvaukseen jo seuraavana vuonna, vasta 33-vuotiaana. Siiri työskenteli SF:n kuukausipalkkaisena näyttelijänä vuoteen 1963 asti.

Justiinan roolin lisäksi Angerkoski tunnetaan parhaiten kotiapulainen Hildan roolistaan Suomisen perhe -kuunnelmissa ja elokuvissa. Suomisen perhe esiintyi radiossa ensimmäisen kerran 1938. Tässä kuunnelmapätkässä perheen isä on kuollut ja Hilda-palvelija pelkää perheen Olli-pojan heittäytyneen vastuuttomaksi:

Siiri Angerkosken tekemien roolien valtavaa määrää selittää osaltaan se, että SF-yhtiön kuukausipalkkaisena taiteilijana hän joutui ottamaan vastaan kaikki roolit, joita hänelle tarjottiin – myös pienet sivuosat.

Yhtenä Angerkosken merkittävimmistä rooleista pidetään Husson roolia Minna Canthin näytelmään perustuvassa elokuvassa Anna Liisa. Rooli toi Angerkoskelle Jussi-patsaan parhaasta sivuosasta.

Angerkosken viimeiseksi roolityöksi jäi Ylen televisioelokuva Aliisa. Kun elokuvaa kuvattiin vuonna 1970, Angerkoski sairasti paksusuolen syöpää, joka johti pian elokuvan teon jälkeen kuolemaan. Laihtunut Angerkoski näyttääkin elokuvassa aivan erilaiselta kuin muissa rooleissaan:

Aliisan rooli toi Angerkoskelle uran toisen Jussi-patsaan. Se myönnettiin hänelle postuumisti.

Lue myös: Tuntuuko, että suomalaisissa elokuvissa on aina samat naamat? Yle selvitti, kenellä on eniten rooleja