1. yle.fi
  2. Uutiset

Katupöly saapuu taas ihmisten riesaksi – Näin suojaudut vaarallisilta hiukkasilta

Erityisen haitallista katupöly on hengityssairauksista kärsiville. Ikäviä oireita se voi kuitenkin aiheuttaa kaikille.

katupöly
Katupölyä.
Asiantuntija Kaisa Toikko Allergia- ja Astmaliitosta opastaa millaisia ongelmia katupöly aiheuttaa ja miten siltä voi suojautua.

Kevät tuo mukanaan monta ilonaihetta, mutta katupöly ei ole yksi niistä. Ylen Aamu-tv:ssä vierailleen Allergia- ja astmaliiton asiantuntijan Kaisa Toikon mukaan katupöly voi aiheuttaa ikäviä oireita myös ihan perusterveille ihmisille.

– Tyypillisiä oireita ovat silmä-, nenä- ja kurkkuoireet. Eli silmät voivat vuotaa ja kutista, samaten nenä kutisee ja vuotaa ja nenän limakalvot voi kuivua. Sitten on kurkkuärsytystä ja yskää, Toikko listaa.

Erilaisista hengityssairauksista kärsivillä oireet voivat olla vielä hankalampia. Esimerkiksi astmaatikoilla hengenahdistusoireet voivat pahentua. Toikon mukaan osa katupölyn hiukkasista on niin pieniä, että ne voivat mennä keuhkoihin asti.

Suojautuminen on ensisijaisesti välttelyä

Ilmatieteen laitoksen mukaan katupöly kiusaa erityisesti maalis-toukokuussa. Keväällä voi olla vaikea täysin välttyä katupölyltä, mutta jos oireet ovat hankalia, kannattaa Toikon mukaan ainakin yrittää.

– Välttää niitä pahimpia liikenneruuhkapaikkoja siellä, missä pöllyää pahasti ja välttää myös niitä ajankohtia, kun pöllyää eli ruuhkia. Tietysti aina ei voi valita, että milloin liikkuu, koska töihin on mentävä. Mutta ajattelee, että tekee ne välttämättömät liikkeet silloin ja sitten liikkuu muutoin vaikka sisätiloissa tai lähtee vaikka luontoon liikkumaan, Toikko neuvoo.

Kovasti liikennöidyillä alueilla asuvia Toikko neuvoo pitämään ikkunat kiinni. Tuulettaa kannattaa korkeintaan aamuisin, kun haitalliset hiukkaset eivät ole vielä ehtineet nousta ilmaan. Jos pöly kiusaa kovasti, voi apuun hankkia myös hengityssuojaimen, joita saa muun muassa rautakaupoista.

– Oleellista on tämä luokitus, että täällä näkyy tällainen FFP2. Nämä on luokiteltu 1, 2, 3 sen mukaan, minkä kokoisia hiukkasia ne suodattavat ja tämä kakkonen on sopiva tähän tarkoitukseen, Toikko selittää.

Mitä katupölyssä on?

Ensisijaisesti katupöly yhdistetään lumen ja jään alta paljastuvaan hiekoitushiekkaan. Pölyssä on kuitenkin myös paljon muuta.

– Asfaltin pinnasta irtoaa asfalttimateriaalia ja sehän sekoittuu siihen pölyyn. Sitten kun autoilla ajetaan, niin autojen renkaista irtoaa kumihiukkasia, siellä on nastoja ja muuta sellaista materiaalia. Sitten on ihan sellaista normaalia maaperän materiaalia ja bakteereita ja sitten kun siitepölykausi alkaa, niin on myös siitepölyä, Toikko luettelee.

Katupölystä aiheutuvia oireita Toikko neuvoo hoitamaan kostettavilla nenäsuihkeilla ja -tipoilla tai nenäkannulla. Antihistamiini kannattaa Toikon mukaan kuitenkin säästää siitepölykauteen.

Suurimman helpotuksen katupölystä oireileva saa usein kuitenkin säästä. Sateet rauhoittavat pöllyämistä ja helpottavat myös katupölystä aiheutuvaa oireilua.

Lue seuraavaksi