yle.fi-etusivu

Hormonit sekoittivat riekon pään – matkustaa auton konepellillä ja lenkkeilee metsästäjän kanssa

Mitäpä ei tekisi rakkauden tähden? Kesy riekko harrastaa extreme-urheilua auton konepellillä, ottaa perinteisemmän urheilukisan juosten ja herkuttelee puolukoilla.

Metsälinnut
Riekko kävelee hangella.
Hyrynsalmen kesy riekko on nimetty Peukoksi. Video: Kimmo Hiltunen / Yle

Hyrynsalmi

Jukka Toivanen on katsonut karhua silmästä silmään. Metsästänyt pienpetoja ja suurempaa riistaa. Kulkenut ketun jälkien perässä. Nähnyt ahman jolkottavan pihatien poikki. Ampunut ilveksen ja todistanut poron eloonjäämiskamppailua suden raatelun jäljiltä. Kuitenkin tämän talven tuttavuus pienen metsäkanalinnun kanssa sykähdyttää omalla tavallaan eniten.

– Sieltähän se Peukko tulee! Se oli vakiopaikalla penkalla, mutta tuli nyt eri kulmasta, Jukka Toivanen kertoo ja ajaa hiljalleen pitkin syrjäistä metsätietä.

Peukko majailee yleensä tietyn penkan luona. Auton tai kelkan äänen kuullessaan se pyrähtää lentoon ja saapuu katsastamaan tulijan.

– Tehdään aina tällainen pieni kuntolenkki, Toivanen naurahtaa.

Auton vieressä penkalla kipittää Peukko. Mikäkö Peukko? Peukko on reilun puolen kilon painoinen, valkoinen riekko, jonka kesy luonne hämmästyttää Kainuun Hyrynsalmella. Nimi on Toivasen linnulle antama.

Mies antaa riekolle puolukoita.
Peukko-riekko syö kädestä, mutta nappasee niin kovasti, että kädessä on syytä olla hanskat.Kimmo Hiltunen / Yle

Pieni pyrähdys ja Peukko on auton konepellin päällä. Auton liike ei haittaa riekkoa, joka tasapainottelee konepellillä.

– Peukko tykkää toiminnasta, Toivanen hymähtää.

– En tiedä, miksi se tulee konepellin päälle. Ei sitä ole opetettu siihen, mutta siihen se tulee hyvin helposti. Onko siinä sitten se, että se puolustaa reviiriään?

Juuri nyt sen parin kilometrin kokoisella reviirillä ei näytä olevan väliä, sillä sen silmät tapittavat punaisia herkkuja tuulilasin toisella puolella.

– Talvellahan se syö puiden silmuja. Ei oikein ole tiedetty, mitä sille voisi viedä, joten on viety vähän puolukoita. Niitähän se syö luonnostaankin syksyllä.

Ja syömisenkin Peukko tekee halutessaan tavallista tuttavallisemmin: kädestä annettuna.

Naaraat tämänkin takana

Niin sympaattinen kuin Peukko onkin, ja olisi ihana uskoa ihmisen ja lähes uhanalaisen linnun erikoiseen ystävyyteen, pitää illuusio rikkoa.

Syy Peukon kesyyn käytökseen löytyy nimittäin hormoneista. Metsähallituksen ylitarkastaja Ahti Putaala uskoo, että kyseessä on ilmiö, joka on aiemmin tunnistettu metsoilla. Puhutaan niin sanotuista hulluista metsoista.

– Sitä on tutkittukin metsoilla, ja on havaittu, että nämä "hullut metsot" ovat koirasmetsoja, joilla on testosteronitasot korkealla. Ne tulevat sitten poikkeuksellisen kesyiksi ja rohkeiksi, ja jopa hyökkäilevät ihmisten kimppuun, Putaala valottaa.

Siitä se vahingossa kielelle vain lipsahti. Luontojaan tuli se lempinimi annettua sille.

Jukka Toivanen

Kevät ja lähestyvä soidinaika ovat siis saaneet riekon rohkeaksi ja kumppanin etsintäreissut ovat laajentuneet eri lajeihin. Riekko on ylikiihkoisessa rasitetilassa, joka toisaalta menee ohi soidinajan jälkeen. Miten ihmisen tulisi toimia tilanteessa, saako riekon ystävällisyyteen vastata?

– Ehkä sitä ei kannattaisi varta vasten kannata käydä häiritsemässä. Ehkä olisikin hyvä antaa sen olla rauhassa ja antaa sen hakea niitä oman lajin kumppaneita, Putaala aprikoi.

Mutta jos nyt toisinaan metsäreissuilla vie muutaman puolukan Peukolle, onko siitä haittaa?

– En usko, että siitä on mitään haittaa, vaikka sille puolukoita antaakin, Putaala myöntyy.

Nimi lipsahti kielelle

Taivaalta tulee räntää, mikä näyttää vaikuttavan Peukkoonkin. Olemus on hieman yrmeä, ja Jukka Toivasen mukaan Peukko on hiljaisempi kuin tavallisesti.

– Kun on pieni pakkanen ja kuulas keli, se juttelee kovasti.

Kun Peukko tuli ensimmäisen kerran noin kuukausi sitten tekemään tuttavuutta Toivasen kanssa, oli juurikin kuulas pakkaspäivä.

– Puhelin soi, pysähdyin vastaamaan ja silloin se oikein hakeutui lähelle ja alkoi puhutella. Siitä lähtien sitä on puhutettu, kun tässä on liikuttu.

Ja puhuttavaahan Peukolla riittäisi. "Kopek-kopek-kopek-kopek" -ääntely kuuluu linnun tepastellessa hangessa tai auton konepellin tai katon päällä. Juuri ääntelynsä perusteella riekko on saanut nimensä.

– Siitä se vahingossa kielelle vain lipsahti. Luontojaan tuli se lempinimi annettua sille.

Riekko-koiras katselee metsään.
Riekkokoiraan tunnistaa silmän yläpuolella olevasta punaisesta ihopoimusta. Kimmo Hiltunen / Yle

Ensimmäisen puhuttelun jälkeen on Peukko osannut vakiokävijöiden, alueen metsämiesten, auton tai kelkan äänen kuullessaan tulla tervehtimään.

Aina se ei tule äänen perässä. Silloin Toivanen aloittaa sen kutsumisen.

– Peukko-peukko-peukko-peukko-peukko-peukko, Toivanen saattaa huudella melkein kymmenenkin minuuttia putkeen kunnes valkoinen siipipari päättää pyrähdyksensä konepellin päälle.

Kainuun riekot tarvitsevat kumppaneita

Kuten Peukkokin tietää, tarvitaan elämässä rakkautta ja kumppani. Se on kaikille riekoille elintärkeä asia, sillä riekkokanta on laskenut vuosikymmeniä erityisesti Oulun ja Kainuun seudulla. Putaalan mukana riekkokanta on laskenut metsäisessä Suomessa 1980-luvulta lähtien. Syynä ovat elinympäristöjen muutokset ja ilmastonmuutos.

– 60- ja 70-luvuilla tehdyt laajat ojitukset ovat vieneet suoalueita, riekon parasta elinpiiriä. Kun elinympäristö vähenee ja heikkenee, heijastuu se kantoihin, Putaala huomauttaa.

Ilmastonmuutos on puolestaan vaikuttanut siihen, että riekko altistuu petojen saaliiksi. Kun talven lumiaika on lyhyempi ja riekko viettää talven valkoisessa puvussa, on se helposti petojen kynsissä.

Nainen yrittää kiinnittää riekon huomion.
Riekko on rauhoitettu suurimmassa osassa maata.Kimmo Hiltunen / Yle

Viimekesäisen riistakolmiolaskennan mukaan riekkokanta on tällä hetkellä Kainuussa ja Oulussa samoissa pohjalukemissa kuin vuosina 2008 ja 2009. Riekkotiheys on 0,3–0,4 yksilöä neliökilometriä kohden. Lajin vähyys on jokaisen metsästäjän silmin nähtävissä.

– Mitä itsekin olen metsässä kulkenut Kainuussa, niin aika harvassa alkavat riekot olla. Metsästäjät eivät voi tehdä asian suhteen oikein muuta kuin rauhoittaa. Ei metsästetä kun ei ole mistä metsästää, toteaa Kajaanin Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Matti Kulju.

Riekko onkin rauhoitettu suurimmassa osassa maata lukuun ottamatta Ylä-Lapin kolmea kuntaa, Enontekiötä, Inaria ja Utsjokea.

Rauhoittamisen lisäksi riekkokannan elpymiseen voidaan vaikuttaa elinympäristöjä parantamalla.

– Esimerkiksi Metsähallituksessa on viimeisen 10 vuoden aikana alettu ennallistamaan näitä aiemmin ojitettuja soita uudestaan riekon elinympäristöksi. Puut on poistettu ja ojia tukittu sekä täytetty. Valtion mailla näitä vanhoja ojitusalueita on kunnostettu jo nyt yli 400 hehtaarin verran riekon ja muiden kanalintujen elinympäristöksi, Metsähallituksen ylitarkastaja Ahti Putaala sanoo.

Mutta palataan yksilötasolle. Miten käy Peukon: löytyyköhän sille kumppania kevääksi?

– Toivottavasti. Tässä on kuitenkin lähiseudulla havaintoja muistakin yksilöistä, että toivottavasti sille olisi sopiva kumppani, Jukka Toivanen pohtii.