Saariston väki ihmeissään – ilmaista TBE-rokotetta vaarallista punkkitautia vastaan eivät saa ne, jotka eniten tarvitsevat: "Sanottiin, ettei vielä"

Kotka on toistaiseksi jäänyt TBE-rokoteohjelman ulkopuolelle. Saariston asukkaat keräävät nyt adressia.

Kotimaa
Olkavarteen pistetään punkkirokote.
Rokote puutiaisaivokuumetta vastaan pistetään olkavarren lihakseen.Minna Heikura / Yle

Punkkibussille on Kotkassa harmaana ja hyisenä lauantaiaamupäivänä jonoa. Liuta ihmisiä on tullut hakemaan punkkirokotetta suojaamaan puutiaisaivokuumeelta.

Valtio kustantaa tänä keväänä ensimmäistä kertaa Varsinais-Suomessa sijaitsevan Paraisten ja Lapissa sijaitsevan Simon asukkaille ilmaisen TBE-rokotteen. Sitä ennen rokotteen sai ilmaiseksi vain Ahvenanmaalla. Sen sijaan Kotka on toistaiseksi jäänyt rokotusohjelman ulkopuolelle.

– Joskus viisi vuotta sitten soitin itsekin päättäjille ja kysyin asiasta. Silloin vain sanottiin, että ei vielä. Kun meidän Haapasaaren kauppias sairastui puutiaisaivokuumeeseen, tuntui todella tärkeältä, että Kotka saataisiin rokotusohjelmaan, koska punkkeja on täällä niin mahdottomasti, kertoo Kotkan saaristotoimikunnan varapuheenjohtaja ja Haapasaaren kesäasukas Sirpa Ollikainen.

Meidän perheellä pahin punkkivuosi oli 2013. Silloin otin irti 11 imuvaiheessa olevaa punkkia irti perheestä.

Saarela

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan riski saada TBE-tartunta Kotkan Haapasaaresta on moninkertainen verrattuna esimerkiksi Paraisiin, joka tunnetaan korkean riskin TBE-alueena. Jos saaressa asuisi 100 000 rokottamatonta ihmistä, heistä 350 sairastuisi. Sama koskee Kotkan kupeessa sijaitsevaa Kuutsaloa.

Puutiaisaivotulehdus on taudinkuvaltaan kaksivaiheinen ja THL:n mukaan oireita ilmenee10–30 prosentilla tartunnan saaneista.

Kuolleisuus puutiaisaivotulehdukseen on THL:n mukaan pieni, mutta suurelle osalle varsinaiseen aivokuumeeseen sairastuneista jää pitkäkestoisia ja 2–10 prosentille jopa pysyviä keskushermosto-oireita.

Punkkeja on joka paikassa

Kotkalaiset eivät ole jättäneet asiaa sikseen. Kotkan saaristotoimikunta lähetti viime vuoden lopulla kaupunginhallitukselle kirjeen, jossa se pyytää kaupunkia selvittämään mahdollisuuksia sisällyttää Kotkan ja Pyhtään alue kansalliseen rokotusohjelmaan.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on siirtänyt asian jatkovalmistelun sairaanhoitopiiri Carean infektioylilääkärille. Nettiin on myös perustettu adressi Kotkan ja Pyhtään saamiseksi rokotusohjelmaan. Lauantaina puoleenpäivään mennessä adressin oli allekirjoittanut 327 ihmistä.

– Ymmärrämme, että talous on tiukalla, mutta täällä tarvittaisiin ilmainen rokotus ihan ehdottomasti, sanoo Sirpa Ollikainen, joka on myös allekirjoittanut adressin.

Hänen mukaansa pelkästään saaristolaisten rokottaminen ei riitä, sillä punkkeja on joka paikassa, pihoilla ja metsissä, oli kaupungissa tai saaristossa.

Päivittäinen tarkastus on tärkein

Paljon Kotkan saaristossa veneilevä perhe Saarela Haminasta tuli hakemaan lauantaina punkkibussista toista annosta punkkirokotteeseen, ensimmäisen he olivat ottaneet muutama viikko sitten. Kahdella pistoksella saa suojan vuodeksi. Vuoden sisällä otettava kolmas annos vahvistaa suojan kolmeksi vuodeksi. Rokote ei suojaa borrelioosilta.

Ymmärrämme, että talous on tiukalla, mutta täällä tarvittaisiin ilmainen rokotus ihan ehdottomasti.

Sirpa Ollikainen

– Meidän perheellä pahin punkkivuosi oli 2013. Silloin otin irti 11 imuvaiheessa olevaa punkkia irti perheestä. Jonkin tilaston mukaan silloin olisi pitänyt käydä jo huonosti, mutta meillä oli tuuria. Nyt yritämme kääntää rokotteella tuurin lopullisesti omaksi eduksi, perhe kertoo.

Päivittäisestä punkkitarkastuksesta he eivät aio luopua rokotteesta huolimatta.

Haapasaareen Sirpa Ollilan luokse tulevat kesävieraat ovat tottuneet kysymään, pitääkö heidän ottaa punkkirokote. Ollilan mukaan se olisi hyvä olla. Tärkeintä on jokapäiväinen punkkitarkastus.

– Lapset ovat tässä hyvä esimerkki. Kun heille sanoo punkkitarkastus, he riisuvat heti ja ovat valmiita, hän naurahtaa.