Ensimmäiset Nato-joukot saapuvat Viroon – Britit ja ranskalaiset tuovat mukanaan panssarivaunuja

Nato päätti monikansallisten joukkojen sijoittamisesta Baltiaan ja Puolaan viime kesänä. Joukot ovat vastaus Baltian huoleen Venäjän toiminnasta.

Nato
Sotilaita panssarin kyydissä
Yhdysvallat on sijoittanut Krimin valtauksen jälkeen Baltian maihin ja Puolaan komppanian kokoisen joukon. Kuvassa amerikkalaissotilaita Tapan sotilastukikohdassa pidetyissä harjoituksissa kesällä 2016.Valda Kalnina / EPA

Ensimmäiset sotilasliitto Naton kansainväliset joukot saapuvat tänä iltana Viroon. Viro vastaanottaa myöhään illalla 130 brittisotilasta. Kaikkiaan heitä saapuu 800.

Lisäksi Ranska lähettää kolmisensataa sotilasta. Ensimmäiset 50 ranskalaissotilasta saapuu Viroon maanantaina.

Naton huippukokous päätti viime kesänä Varsovassa lähettää jokaiseen kolmeen Baltian maahan ja Puolaan pataljoonan kokoisen taisteluosaston. Kasainvälisten joukkojen johtovastuu on Virossa Britannialla, Latviassa Kanadalla, Liettuassa Saksalla ja Puolassa Yhdysvalloilla.

Joukkojen kokoonpano on monikansallinen. Saksalaiset ja yhdysvaltalaiset sotilaat ovat jo Liettuassa ja Puolassa. Viimeisenä kansainväliset joukot saa Latvia, jonne kanadalaiset saapuvat kesällä.

Panssarivaunuja ja lennokkeja

Viron puolustusministeriön mukaan briteistä ja ranskalaisista koostuvat joukot ovat paikalla kokonaisuudessaan huhtikuun puoliväliin mennessä. Ne sijoitetaan Tapan varuskuntaan Länsi-Virumaalle.

Ranskalaiset ovat Tapalla kahdeksan kuukautta, minkä jälkeen heidät korvaa tanskalaiset sotilaat. Joukot harjoittelevat Tapalla yhdessä Viron armeijan jalkaväkiprikaatin kanssa.

Britit ja ranskalaiset tuovat mukanaan panssarivaunuja, jalkaväen taisteluajoneuvoja sekä tiedustelulennokkeja. Virossa on ollut kymmeniä brittejä valmistelemassa joukkojen tuloa. Tapan varuskuntaan on noussut uusia kasarmeja tulijoiden tarpeisiin.

Viro on jo vuosia kuluttanut yli kaksi prosenttia kansantuotteestaan puolustukseen, mikä on Naton suositus. Rakennuskustannukset nostavat maan puolustusbudjetin hetkellisesti noin kahteen ja puoleen prosenttiin kansantuotteesta.

Venäjä huolettaa Baltian maita

Rakennustöitä on tehty lisäksi Nato-yhteensopivassa Ämarin lentotukikohdassa, josta käsin Nato ilmavalvontaoperaatio toimii. Toinen Naton ilmavalvontaan käyttämä lentokenttä on Pohjois-Liettuan Šiauliai.

Nato päätti kesällä vastata Baltian maiden kokemaan huoleen ja turvallisuusvajeeseen, jotka lisääntyivät Venäjän vallattua Krimin kolme vuotta sitten.

Yhdysvallat lähetti niemimaan valtauksen jälkeen samana keväänä Baltian maihin ja Puolaan komppanian kokoisen joukon, joka vaihtuu säännöllisin väliajoin.

Lue Ylen laaja artikkeli Itämeren kiristyneestä tilanteesta ja Ylen selvitys rantavaltioiden asevoimista.