yle.fi-etusivu

Oikaisu koulu-uutiseen: Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan Vantaan koululakkautukset ovat lainmukaisia

Korkein hallinto-oikeus on todennut Vantaan Hevoshaan ja Tuomelan koulujen lakkautuspäätökset lainmukaisiksi. Helsingin hallinto-oikeuden päätös pysyi voimassa.

koulu
Tuomelan koulu otti viimeiset ekaluokkalaisensa syksyllä 2014.
Tuomelan koulu Vantaan Hämeenkylässä oli toiminnassa vielä syksyllä 2014.Yle

Vantaa päätti lakkauttaa Hevoshaan ja Tuomelan koulut vuonna 2013. Opetuslautakunta hylkäsi päätöksistä tehdyt oikaisuvaatimukset.

Hevoshaan koti- ja kouluyhdistys ja joukko kaupunkilaisia veivät asian Helsingin hallinto-oikeuteen. He eivät uskoneet muun muassa säästöihin, joilla koulujen lakkautamista paljolti perusteltiin.

Valittajien mielestä myös Tuomelan ja Hevoshaan koulujen lakkautuspäätöksen perusteena esitetty tilatarkastelu ei ollut ollut riittävän kattava.

Hallinto-oikeus puolestaan katsoi, että "opetuslautakunta on ottanut yleisellä tasolla huomioon perusopetuslain mukaiset periaatteet siitä, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä."

Oikeus totesi loppupäätelmänään, että opetuslautakunnan päätökset eivät ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä eivätkä ole lainvastaisia valituksissa esitetyillä perusteilla niiltä osin kuin ne olivat tulleet tutkittaviksi.

Lisäksi oikeus ei nähnyt päätöksiä perusopetuslain vastaisina eikä lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen vastaisina. Päätökset eivät ole suhteellisuusperiaatteenkaan vastaisia eivätkä muutenkaan lainvastaisia, hallinto-oikeus katsoi.

Lopulta kiista päätyi korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeuskin hylkäsi valitukset ja päätti, että hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.

Yle Uutisten Uudenmaan radio- ja tv-lähetyksissä kerrottiin perjantaina virheellisesti, että Korkein hallinto-oikeus olisi arvostellut Vantaan kaupungin toimintaa Tuomelan ja Hevoshaan koulujen lakkauttamisessa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Aivot ja hermojärjestelmä

Turun yliopistossa on löydetty uraauurtava uusi tieto vauvojen voinnista

Nyt se on tutkittu: Silittely saa vauvan aivot hyrisemään

NHL

Nyt hymyilyttää! Puljujärvi takoi hurjalla tykkikudilla kauden toisen osumansa

Puoli seitsemän

Samuli Edelmann edesmenneestä isästään: "Tänne minä jäin laulamaan hänen laulujaan"

Työllisyys

Keskusta ja kokoomus sopuun työllisyys- ja yrityspalveluista –sinisille malli ei kelpaa