Uudenkaupungin autotehtaan toiminta laajenee jälleen – uusien työntekijöiden määrää ei vielä kerrota

Työntekijöitä tarvitaan runsaasti. Rakennettavaa automerkkiä ei toistaiseksi kerrota.

autoteollisuus
Autotehdas
Uusia työntekijöitä tarvitaan kokoonpanon eri vaiheisiin. “Jos tarve on, lähdetään merten yli katsomaan, mistä se porukkaa saadaan”, viestintäjohtaja Mäki sanoo. Ilmansuuntana on siinä tapauksessa itäinen Keski-Eurooppa.Mikael Rydenfelt / Yle

Uudenkaupungin autotehtaan toiminta laajenee jälleen. Tehtaalle haetaan lisää autonrakentajia.

– Määrä on suuri ja tarve on välitön, kertoo Valmet Automotiven viestintäpäällikkö Mikael Mäki.

Yhtiö aikoo kertoa asiasta tarkemmin keskiviikkona. Alustavien tietojen mukaan kyse on autonvalmistuksesta, joka edellyttää runsaasti uusia rekrytointeja Uuteenkaupunkiin.

Rakennettavaa automerkkiä ei vielä kerrota. Tiedotustilaisuus asiasta pidetään Veho Mercedes-Benz Airportin tiloissa Vantaalla.

Jo aiemmin on kerrottu, että Uuteenkaupunkiin palkataan tänä vuonna yli tuhat uutta autonrakentajaa ja toimihenkilöä. Keskiviikkona kerrottavat rekrytoinnit tulevat näiden päälle.