1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. eläinsuojelulaki

Loukkaantuneen luonnoneläimen auttaminen ei ole kenenkään vastuulla – SEY vaatii muutoksia uuteen lakiin

SEY toivoo, että valtio ja kunnat ottaisivat entistä enemmän vastuuta luonnonvaraisten eläinten auttamisesta.

Espoolaiseen savupiippuun juuttunut ja siellä nokeentunut lehtopöllö kylvetettiin Korkeasaaren villieläinsairaalassa Helsingissä maaaliskuussa 2015. Kuva: Mari Lehmonen

Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY haluaa, että uudessa eläinsuojelulaiss (siirryt toiseen palveluun)a kerrotaan selvästi, kenen vastuulla luonnonvaraisten eläinten auttaminen on. SEY:n mielestä valtion ja kuntien tulisi ottaa enemmän vastuuta myös luonnoneläinten hoidosta.

– Luonnonvaraisten eläinten hoito ja apu on järjestetty eri tavoin maan eri puolilla – tai sitä ei ole järjestetty ollenkaan. Kohtuullisen hyvä tilanne on esimerkiksi Turussa ja Helsingissä, mutta hyvin monilla paikkakunnilla apu on olematonta, kertoo SEY:n toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.

Esimerkiksi Helsingissä loukkaantuneita luonnoneläimiä hoidetaan Korkeasaaren Villieläinsairaalassa (siirryt toiseen palveluun).  SEY:n mukaan sen tavoitteena on, että kaikille alueille saataisiin nimettyä vastuutaho, jonka puoleen kansalainen voisi kääntyä loukkaantuneen tai hädänalaisen luonnoneläimen kohdatessaan.

Lain uudistuksen yhteydessä SEY haluaa myös tarkennuksen siihen, mitä käytännössä tarkoittaa pyrkimys loukkaantuneen luonnonvaraisen eläimen auttamiseen.

– Mitäänsanomattomat ympäripyöreydet, kuten nykyisessä laissa, eivät auta eläimiä eivätkä ihmisiä, jotka pyrkivät hädissään saamaan asiantuntevaa apua kärsivälle eläimelle, Pulli sanoo.

Hätäkeskuksesta apua vain erityistapauksissa

Nykyisessä eläinsuojelulaissa (siirryt toiseen palveluun) säädetään, että sairasta tai loukkaantunutta luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Laki ei kuitenkaan määrittele, mitä auttamaan pyrkiminen on, tai miten apua pitäisi yrittää antaa.

SEY saa kansalaisilta vuosittain tuhansia yhteydenottoja luonnoneläimiin liittyen.

SEY:n toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli

SEY:n mukaan luonnonvaraisten eläinten hoito onkin jäänyt lähes kokonaan vapaaehtoisten harteille. Esimerkiksi SEY:n omat eläinsuojeluneuvojat auttavat eläimen hädän äärellä kipuilevia ihmisiä.

– SEY saa kansalaisilta vuosittain tuhansia yhteydenottoja luonnoneläimiin liittyen. Erityisesti kesäisin neuvoja saattaa saada kymmeniä luonnoneläimiin liittyviä puheluita yhden päivän aikana. Tyypillistä on, että ihmisillä on suuri halu auttaa, mutta keinot ja apu ovat vähissä, Pulli kertoo.

Myös pelastuslaitokset auttavat hätään joutuneita eläimiä. Hätäkeskus kuitenkin korostaa (siirryt toiseen palveluun), että sinne ei tulisi soittaa, ellei yleinen turvallisuus vaarannu merkittävästi. Hätäkeskus voi tulla kysymykseen kuitenkin silloin, jos kyseessä on esimerkiksi suuri eläin ja on odotettavissa, että tehtävän suorittamiseen tarvitaan viranomaisten erityiskalustoa.

Tarkat ohjeet luonnoneläinten auttamisesta löytyy muun muassa Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sivuilta (siirryt toiseen palveluun).