Alaa piileskeli Isisiä kaksi vuotta ja pelastui: "Olin vanginvartijani omassa kodissani”

Mosulilainen Alaa Mikhdad Mustafa piileskeli Isisiä kaksi vuotta kodissaan, ennen kuin Irakin turvallisuusjoukot valtasivat takaisin hänen kotikorttelinsa.

Irak
Mies avaa talonsa porttia.
Jussi Koivunoro / Yle

MosulSinä syksynä Alaa Mikhdad Mustafa teki virheen, joka olisi voinut maksaa hänen henkensä.

Kun ääriliike Isis valtasi Mosulin kesällä 2014 moni pakeni, mutta 31-vuotias Alaa valitsi toisin. Hän palasi Isisin hallitsemaan kaupunkiin.

Alaa kuului niihin, jotka uskoivat, että ehkä Isisin kanssa voisi elää. Hän palasi Mosuliin työskenneltyään sitä ennen muualla Pohjois-Irakissa.

Osa tavallisista mosulilaisista toivoi, että Isis toisi rauhaa ja järjestystä Bagdadista lähetettyjen irakilaisten turvallisuusjoukkojen jälkeen. Shiiataustaisia irakilaissotilaita syytettiin korruptiosta ja kaupungin sunni-enemmistön huonosta kohtelusta, muun muassa lukuisilla tarkastuspisteillä.

Ennen paluutaan Alaa Mustafa oli kuullut, että Isis-taistelijat tyytyivät valvomaan kaupunkia mutta jättivät asukkaat rauhaan. Päätös palata osoittautui nopeasti hengenvaaralliseksi erehdykseksi.

Kodista tuli vankila

Kaksikerroksisesta kotitalosta Itä-Mosulissa tuli Alaan vankila kahdeksi vuodeksi. Hän piileskeli, samalla kun muu perhe yritti jatkaa normaalia elämää.

Olin oman itseni vanginvartija

Alaa Mustafa, entinen sotilas, Mosul

– Olin oman itseni vanginvartija, Alaa selittää ja näyttää isoa huonetta, jossa on matalia sohvia ja mattoja.

Seinällä roikkuu iso Irakin lippu, ja yksi Alaan lapsista tuo nähtäväksi kuvan, jossa Ala on sotilasvarusteissa.

Alaa oli työskennellyt henkivartijana Irakin sisäministeriön palkkalistoilla. Pian paluunsa jälkeen hän alkoi kuulla kertomuksia kadonneista kollegoista, entisistä sotilaista ja poliiseista.

Mies ja kolme lasta.
Alaa Mikhdad Mustafa piileskeli kodissaan kaksi vuotta.Jussi Koivunoro / Yle

Monien mielestä Isis oli paljastamassa todelliset kasvonsa.

– Isis perusti uskonnollisen poliisin. He jahtasivat sotilaita, poliiseja ja poliittisia aktivisteja. Kiinniotettuja teloitettiin.

Samoihin aikoihin meno kouluissa muuttui myös. Kaksi Alaan lapsista kävi koulua.

– Opetus muuttui uskonnolliseksi ja hyvin omituiseksi. Matematiikassa lapset ynnäsivät luoteja, Alaa kuvailee.

Naapurit suojelivat Isisiltä

Alaa Mustafa pystyi kotiarestinsa aikana seuraamaan televisiota ja käyttämään puhelinta, kunhan oli sähköä.

Tässä taantui vauvaksi, joka vain makaa paikoillaan

Alaa Mustafa, entinen sotilas, Mosul

– Kyhjötin vain tässä huoneessa ja katsoin televisiota. Tässä taantui vauvaksi, joka vain makaa paikoillaan. Joskus pelasin korttia sukulaisteni kanssa, Alaa kertoo.

Samalla piti kuitenkin pysyä valppaana, koska paljastuminen olisi voinut merkitä kuolemaa. Kaduilla liikkuu ajoittain Isisin taistelijoita, jotka myös kävivät kodeissa. Alaa oli valmiina.

– Jos joku olisi tullut etsimään minua, olisin ottanut aseen ja tappanut, en olisi antanut niiden teurastaa minua, Alaa sanoo.

– Naapurit tiesivät, että olin täällä, mutta he eivät ilmiantaneet minua. He ovat meikäläisiä, ei mitään Isisin väkeä.

Alaan pelastumiseen vaikutti ilmeisesti myös se, että Qadisia on suhteellisen köyhä alue.

Isisin taistelijat asettuivat asumaan vauraampiin kaupunginosiin, jossa oli paremmat talot

Alaa Mustafa, entinen sotilas, Mosul

– Isisin taistelijat asettuivat asumaan vauraampiin kaupunginosiin, jossa oli paremmat talot, Alaa selittää.

Kaksi vuotta kestänyt piina loppui syksyllä, marraskuun puolivälissä, kun Irakin joukot valtasivat Qadisian takaisin.

– Isis lähti täältä ilman kovaa vastarintaa. Kun kuulin, että Irakin armeijan sotilaat olivat alueella, menin heitä vastaan. Itkusta ei meinannut tulla loppua, tunteet vain purkautuivat.

Itä-Mosulissa yllättävän vähän tuhoja

Matkalla Alaan kotiin ajamme Mosulin itäisen keskustan läpi. Kaupunki näyttää harmaalta ja kuluneelta.

Mies ja lapsi myyvät makeisia.
Mosulilaisen moskeijan edustalla myydään makeisia. Itä-Mosulissa näkyy jo merkkejä paluusta kohti normaalia.Tom Kankkonen / Yle

Silmiinpistävää on, että sodan tuhoja näkyy yllättävän vähän. Yliopisto näyttää kärsineen lähes täystuhon, mutta muuten tuhoutuneita taloja näkyy vain siellä täällä.

Tuhotuneita rakennuksia.
Mosulin yliopisto on kärsinyt sekä tykistö- ja ilmaiskuista että Isisin aiheuttamista vahingoista.Jussi Koivunoro / Yle

Tigris-joen toiselta puolelta Länsi-Mosulista kuuluu raskaiden aseiden jyske. Ilmassa näkyy helikoptereita, jotka ampuvat raketteja talojen sekaan. Siellä täällä nousee savua. Länsi-Mosulissa on käynnissä lopputaistelu Isisin nujertamiseksi. Itä-Mosulissa taistelut ovat ohi, mutta normaaliin arkeen on vielä matkaa.

Sotilaat neuvovat siviilejä pakoon Mosulissa.
Länsi-Mosulin siviilit ovat ahtaalla, ja monet pyrkivät henkensä kaupalla pakoon taistelujen alta.Tom Kankkonen / Yle

– Mosulin olot ovat nyt kuin jossain kyläpahasessa. Sairaalat, koulut, sähkö ja vesi, mikään ei toimi, Alaa Mustafa kuvailee.

Nyt suurimpana huolena oma poika

Alaan aika kotivankilassa vaikutti myös perheen muihin jäseniin, kenties konkreettisimmin viisivuotiaaseen Haider-poikaan, joka on nuorin Alaan kolmesta pojasta.

Alaa potee selvästi huonoa omatuntoa Haiderin kohtalosta. Haider kävelee jäykästi, jalat eivät suoristu ollenkaan. Aran oloinen poika tulee välillä istumaan isänsä viereen sohvalle.

Isä pelaa korttia ja lapset istuvat vieressä sohvalla.
Alaalla on kolme poikaa. Kuvassa keskimmäisenä oleva Haider kärsii jalkavaivasta, joka on jäänyt hoitamatta.Yle

– Kun Isis oli täällä, emme uskaltaneet viedä Haideria hoitoon, koska sairaalan tietokoneessa oli myös minun tietoni. Vaiva paheni, ja nyt poika tarvitsisi leikkaushoitoa, Alaa kertoo surullisen oloisena.

Ellei jaloille tehdä mitään, päätyy Haider perheen tapaaman lääkärin mukaan pyörätuoliin.

Mosulissa leikkaus ei tällä erää onnistu, koska kaupungissa ja sen liepeillä toimii vain pieniä klinikoita ja kenttäsairaaloita. Läheiseltä kurdialueelta löytyisi sairaaloita, mutta ne vaativat leikkauksesta rahasummia, joita työttömällä isällä ei ole.

Pieni kranaatti penkillä.
Itä-Mosulissa on edelleen paljon raivaamattomia räjähteitä. Puistonpenkille on nostettu pieni kranaatti, joka ilmeisesti on pudotettu lennokista.Tom Kankkonen / Yle

Mosulin ison katastrofin rinnalla kodin seinien sisäpuolella etenee perheen oma katastrofi.