Ikätoverien seura pitää pirteänä palvelutalossa – "Sitäpä ei huomaakaan kun on jo ilta"

Parhaimmillaan palvelutalo tuo ikäihmiselle turvaa ja tietynlaista huolettomuutta. Päivä kuluu huomaamatta, kun on mukavaa tekemistä ja samanikäistä seuraa.

palvelutalot
Martti Nikula ja Paavo Olkkonen.
Martti Nikula ja Paavo Olkkonen pelin pyörteissä.Kalle Niskala / Yle

Reilu yhdeksänkymppinen Paavo Olkkonen muutti Kannuksessa sijaitsevaan Kitinkannuksen palvelutaloon viitisen vuotta sitten. Jo aiemmin paikka oli tullut hänelle tutuksi sotaveteraanien kuntoutuksissa käydessä.

Vaikka oma koti Kalajoen Rautiossa oli ihana paikka, ei lopullinen muutto palvelutaloon ollut sosiaaliselle miehelle minkäänlainen kynnys.

– Iän myötähän ne kaikki työt kotosalla lisääntyivät, mutta kaikki huolet jäivät kun tänne muutin. Saa tulla valmiiseen pöytään, eikä tarvitse olla yksin, jos ei välttämättä halua, kertoilee pirteä ikämies.

Vaikka silmäkulmia koristavat iän piirtämät uurteet on Paavolla huumori hallussaan. Samanikäiset ystävät, lautapelit ja pienet puhdetyöt pitävät mielen virkeänä.

– Päivät menee niin, että kavereitten kanssa kokoonnutaan ja puhutaan milloin mistäkin. Sitten on aamu- ja iltajumppaa, erilaisia hoitoja ja ruuat aina vähän päästä. Sitäpä ei huomaakaan kun on jo ilta.

Palvelukodin ala-aulassa on parkissa skootteri. Kunhan kevät kelit koittavat, Paavo hurauttaa kylälle kauppareissulle, kaupan tyttöjä puhuttamaan, tietysti.

Työpajalla sormi- ja aivojumppaa

Kitinkannuksen työpajan pöydän ääreen kokoontuneiden ikäihmisten piirissä pulppuaa puhe. Punaiset rollaattorit on asetettu pöydän lähistölle parkkiin.

Pöydän ympärille kertyneen joukon hiusten väri on vaihtunut harmaaseen ja silmäkulmiin on elämä itse kuvittanut hentoja ja voimakkaampiakin uurteita. Porukassa istuessa muistellaan sopivasti sota-aikaa, ollaan muutoin kiinni tässä päivässä.

Hyvin tässä on oppinut ihan vanhemmallakin iällä tekemään käsillä kaikkea. Aiemmin olen puusta saanut aikaan lähinnä nuotion.

Paavo Olkkonen

Paavo Olkkonen tarttuu pöydän paperisiin ympyröihin ja aloittaa taittelun. Käsissä käpertyy suodatinpussi neilikan näköisiksi kukkasiksi. Paperikukkasista voi tehdä vaikkapa ovikransseja, rintakoruja tai kauniita paperikukkakimppuja.

– Hyvin tässä on oppinut ihan vanhemmallakin iällä tekemään käsillä kaikkea. Aiemmin olen puusta saanut aikaan lähinnä nuotion. Tämä askartelu on paitsi sormi- myös aivojumppaa, valistaa Paavo.

Näppäräsormisesta miehestä on tullut niin pätevä käsitöiden tekijä, että hän mieluusti opastaa tovereitaan esimerkiksi korin punonnan saloihin.

Tabletista löytyy pasianssi

Liki yhdeksänkymppinen Irma Karppi on asunut palvelutalossa muutaman kuukauden ajan. Sopeutuminen uuteen paikkaan on sujunut hyvin.

– Ei ollut kyllä mitään kynnystä muuttaa tänne. On aina seuraa, kun kotona sitä katselee vain niitä samoja seiniä. Se on aina niin yksinäistä ja turvatontakin, kun ei ollut siinä seinän takana ketään. Täällä on lähellä ihmisiä. Ei tarvitse pelätä eikä tehdä lumitöitäkään. Saa vain laiskotella, Irma naurahtaa.

Kitinkannuksessa viihtyvä Irma on tavannut uusia ystäviä ja nauttii muun muassa naapurin kanssa pelattavasta lautapelistä.

Täällä on lähellä ihmisiä, ei tarvitse pelätä eikä tehdä lumitöitäkään. Saa vain laiskotella.

Irma Karppi

– Siinä pelatessamme vertyy paitsi sormet myös tämä täällä, hän kopauttaa pääkoppaansa.

Ajassa kiinni oleva Irma tarttuu tablettiin. Eikä kyseessä ole mikään kielen alle laitettava pilleri, vaan ihan oikea tietokone. Muutamalla näppärällä näpäytyksellä ruutuun ilmestyy pasianssi.

– Viisaammat ovat minua opettaneet. Saa kyllä varoa, ettei näppää väärästä. Lehtiäkin tällä luen, mutta facebookiin en ainakaan vielä ole rohjennut mennä, kertoo Irma.

Irma Karppi pelaa pasianssia tablettitietokoneella.
Irma Karppi pelaa pasianssia tabletilla.Kalle Niskala / Yle