Kemin muslimiyhteisölle oma kokoontumistila – rukoushuone taipuu myös lasten opettamiseen

Uudet tilat on otettu käyttöön muutama päivä sitten eikä toimintaa ole saatu vielä pyörimään tavanomaiseen tapaan. Lasten opettaminen alkaa ensi viikolla.

Kemi
Koraanin selitysteos.
Henrietta Hassinen / Yle

Muslimit ovat saaneet oman rukoushuoneen Kemin keskustaan. Se on samalla monitoimitila, jossa somalit opettavat lapsille islaminuskontoa ja neuvovat toisiaan arkisten asioiden hoitamisessa.

– Autamme ihmisiä täyttämään esimerkiksi papereita, kertoo Abdukabar Ali, joka on Pohjois-Suomen somalien kulttuuri- ja perhekeskuksen Kemin osaston sihteeri.

Uudet tilat on saatu vasta hiljattain, joten toimintaa ei ole saatu vielä pyörimään normaalisti. Ensi viikolla aloitetaan jo islaminopetus lapsille viitenä päivänä viikossa.

Avoimet ovet järjestetään myöhemmin

Monitoimitilan vuokrasopimus on tehty Pohjois-Suomen somalien kulttuuri- ja perhekeskuksen Kemin osaston nimiin. Yhdistyksen sihteerin Abdukabar Alin mukaan tervetulleita ovat kaikki muslimit, vaikka somalit ovat toiminnan alkuunpanijoita.

Kemissä asuvat muslimit ehtivät olla ilman toimivaa kokoontumistilaa runsaan puolen vuoden ajan, kun edellisen vuokranmaksun kanssa oli ongelmia.

Alin mukaan Kemiin on tullut sittemmin enemmän somaleita, joten nyt vuokranmaksajia on enemmän eikä samanlaisia hankaluuksia pitäisi ilmetä. Hänen arvionsa mukaan Kemissä asuu noin sata somalia.

Yhdistyksen suunnitelmissa on järjestää tiloissa avoimet ovet yhteistyökumppaneille, kun toiminta saadaan kunnolla alkuun.