Laserjätit vapisevat suomalaishaastajan edessä – "Olemme voittamattomia"

Kännykkä-, auto- ja lääketeollisuus ovat kiinnostuneita oululaisyrityksen mullistavasta mittaustekniikasta. Tuotteiden pintaa pystytään tutkimaan millin tuhannesosan tarkkuudella.

lasertekniikka
FocalSpec-yhtiön johtokolmikko: Edessä Karri Niemelä, keskellä Sauli Törmälä ja takana Heimo Keränen
FocalSpec-yhtiön johtokolmikolla on aihetta hymyyn: takana Heimo Keränen, keskellä Sauli Törmälä ja edessä Karri Niemelä.Yle

OuluEnnen kuin mittaamme pintaa pintaa syvemmältä, niin mennään ajassa kymmenen vuotta taaksepäin ja oululaisen FocalSpec-yrityksen syntyvaiheisiin.

VTT:n Oulun yksikössä etsittiin ratkaisuja 3D-mittauksen ongelmiin. Lisäksi teollisuudesta oli tullut täsmätoiveita paremmista mittausmenetelmistä.

– Siinä oli kaksi isoa motivaattoria, kun Metso ja Outokumpu halusivat parempia mittaustekniikoita, tuumaa toimitusjohtaja Sauli Törmälä.

Ratkaisu löytyi uudenlaisesta valon värien erottelusta, jota yritys lähti tuotteistamaan vuonna 2009.

Kolme kaverusta ja valo

FocalSpecin perustivat nykyinen toimitusjohtaja Sauli Törmälä ja tekninen johtaja Karri Niemelä. Uuden tekniikan keksinyt Heimo Keränen tuli mukaan hieman myöhemmin.

Monen tuoreen kasvurityksen takaa löytyy Nokia-yhteys, mutta FocalSpec syntyi pk-yrittäjien ja tutkijoiden osaamisesta.

– Olen pitkän linjan yrittäjä ja ollut koko ikäni instumentti- ja mittauslaitteiden kehittäjä eri yrityksissä, kertoo toimitusjohtaja Törmälä.

Pystymme keräämään aallonpituuksista nopeaa ja tarkkaa tietoa uudella tavalla.

Heimo Keränen

Yrityskokemusten ja -kauppojen jälkeen Törmälä tunnetaan myös bisnesenkelinä, joka auttaa muitakin kasvuyrityksiä menestykseen.

VTT:llä työskennelleet Keränen ja Niemelä keksivät ja kehittivät mullistavan, valon aallonpituuksiin perustuvan tekniikan. Sitä ennen kansainvälinen yritysmaailmakin ehti tulla tutuksi, kertoo Heimo Keränen.

– 90-luvulla tuli käytyä Saksassa kauppaamassa optisia mittauslaitteita sikäläiselle autoteollisuudelle, nykyinen liiketoiminnan kehitysjohtaja Keränen naurahtaa.

Kokeneista yrittäjistä ja tutkijoista huokuu varmuus, rauhallisuus ja tyytyväisyys uuden kynnyksellä.

Mittamarkkinoiden mullistus

Oululaisyritys on vienyt optisen mittausteknologian uudelle tasolle ja tarkkuuteen.

– Pystymme mittaamaan läpinäkyvän pinnan karheuden ja paksuuden millin tuhannesosien tarkkuudella ja muodostamaan siitä selkeän kolmiulotteisen kuvan, kertoo toimitusjohtaja Sauli Törmälä.

FocalSpecin mittauslaite tositoimissa.
Oululaisteknologia helpottaa kännykän rungon ja lasipinnan suunnittelua ja tutkimista.Yle / Paulus Markkula

Oululaisoptiikka soveltuu kuluttajaelektroniikan ja mobiililaitteiden valmistusvaiheen laaduntarkkailuun. Markkinat käyvät kuumana FocalSpecin tekniikkaan.

– Olemme onnistuneet kehittämään sinne killer-applikaation. Siellä me olemme...voittamattomia, Törmälä saa muotoiltua kommenttinsa loppuun.

– Meillä on kymmenkunta hanketta käynnissä johtavien kännykkävalmistajien kanssa, ja osa projekteista on viety jo tuotantoon, Törmälä myhäilee.

Uskottavuus isoin pullonkaula

Yritys operoi viime vuonna alle kahden miljoonan euron liikevaihdolla. Tänä vuonna ennakoidaan noin neljän miljoonan vauhtia ja tulevinakin vuosina odotetaan kaksinkertaista kasvua vuosittain.

Kilpailijamme ovat miljardiliikevaihdon yrityksiä.

Sauli Törmälä

– Suurin pullonkaula on uskottavuus. Meillä on vielä valtava kokoero isoihin asiakkaisiin, jotka saattavat epäillä kykyämme vastata heidän kysyntäänsä.

Toimitusjohtaja Törmälän mukaan juuri varmistunut 3,5 miljoonan euron rahoitus auttaa kasvattamaan yhtiön tuotantoa ja samalla uskottavuutta.

Toinen uskottavuustekijä liittyy uuteen ja vielä hieman tuntemattomaan teknologiaan laserlaitteiden hallitsemilla markkinoilla.

– Kilpailijamme ovat miljardiliikevaihdon yrityksiä, joilla on massiiviset resurssit toimia. Moni asiakas on kuitenkin lähestynyt suoraan meitä todettuaan, että laser ei toimi heidän tuotannossaan.

Valon värit ja aallonpituudet

Yritys on valjastanut valon värit ja aallonpituudet aivan uudella tavalla mitattavaan muotoon, kertoo FocalSpecin Heimo Keränen.

– Spektriä on käytetty pitkään jo esimerkiksi kemian ja fysiikan tutkimuksessa, mutta me pystymme keräämään aallonpituuksista nopeaa ja tarkkaa tietoa uudessa käyttötarkoituksessa.

Kännykät ohenevat koko ajan, joten komponenteille on tilaa yhä vähemmän.

Sauli Törmälä

LCI-teknologiassa näkyvä valo jaetaan eri väreihin, jotka suunnataan kohteessa eri korkeudelle. Menetelmä soveltuu myös monikerroksisten läpinäkyvien pintojen tutkimiseen.

– Pystymme mittaamaan kohteesta jokaiselle värille yli 2 000 etäisyyspistettä, joiden perusteella pystymme muodostamaan poikkeuksellisen tarkan kuvan esimerkiksi pinnan karheudesta tai saumoista, toimitusjohtaja Törmälä tiivistää menetelmän perusperiaatteen.

Optinen mittaus kiinnostaa

Laser on ylivoimaisesti käytetyin mittausmenetelmä eri teollisuuden aloilla, mutta se ei sovellu kaikille pinnoille tai materiaaleille, kertoo toimitusjohtaja Sauli Törmälä.

FocalSpecin toimisto ja mittalaite
LCI-teknologiassa näkyvä valo jaetaan eri väreihin, jotka suunnataan kohteessa eri korkeudelle. Menetelmä soveltuu myös monikerroksisten läpinäkyvien pintojen tutkimiseen.Yle / Paulus Markkula

– Yhä useampi kännykkävalmistaja on tulossa markkinoille uudenlaisilla kaarevilla ja läpinäkyvillä lasipinnoilla, joiden mittauksiin tuomme aivan uudenlaisen mahdollisuuden.

Tarkkuutta tarvitaan myös kännyköiden tiedonsiirron rakentamisessa.

– Kännykät ohenevat koko ajan, joten komponenteille ja piirilevyille on yhä vähemmän tilaa ja ne on saatava kohdilleen yhä tarkemmin.

Meitä seurataan hyvin tarkasti, mutta onneksi meillä on vahvat patentit.

Sauli Törmälä

Yrityksen sovelluksia käytetään kännykkäteollisuuden lisäksi muun muassa kaapeliteollisuudessa. Seuraava kaupallistettava kohde saattaa olla lääketeollisuuden steriilipakkausten tiiviysmittaukset.

Kiinnostusta on myös auto- ja lasiteollisuudessa, jossa autolasin laminoinnissa muovikalvon karheudella on tärkeä merkitys ilman kulun kannalta.

Teollinen vakoilu ja kopiointi mietityttää

Oululaisteknologian esimerkkejä ja mahdollisuuksia kuunnellessa tulee väkisinkin mieleen, että koska joku muu tarjoaa samanlaisia laitteita ja teknologiaa.

Toimitusjohtaja Sauli Törmäläkin tiedostaa teollisuusvakoilun tai ainakin kopioinnin riskit. Varsinkin kun suurin osa markkinoista ja valmiista laitteista on tällä hetkellä Kiinassa.

– Meitä seurataan hyvin tarkkaan, mutta onneksi meillä on vahvat patentit ja valmistus Suomessa ja täällä Oulun seudulla.

Törmälän mukaan valmistuksen pitäminen lähellä on oiva suoja kopioita vastaan.

– Lisäksi tuotteita pitää kehittää jatkuvasti, jotta pysyy askeleen edellä kilpailijoita ja mahdollisia kopion tekijöitä.