Viranomaiset varoittavat ultraäänellä tehtävästä rasvanpoistosta: Ei pidä tehdä raskaana oleville

Säteilyturvakeskuksen tekemän tuoreen selvityksen mukaan ultraäänellä tehtävällä rasvanpoistolla voi olla vakavia terveysvaikutuksia, jos laitteita käytetään liian suurella teholla.

raskaus
Ravsvanpoisto ultraäänellä.
AOP

Suuritehoisilla laitteilla tehtävä rasvanpoisto eli niin sanottu ultraäänikavitaatio voi olla vaarallinen, varoittavat sisäministeriö ja säteilyturvakeskus. Viranomaisten mukaan toimenpidettä ei pitäisi tehdä raskaana oleville naisille.

Säteilyturvakeskuksen selvityksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan ultraäänen käyttö on lisääntynyt voimakkaasti kauneudenhoitopalveluissa, mutta pahimmillaan sen käytöllä voi olla vakavia terveysvaikutuksia.

– Nämä ovat aika voimakkaita laitteita ja laiteteknologia on kehittynyt viime vuosina voimakkaasti, STM:n lääkintöneuvos Mikko Paunio sanoo.

Voi polttaa kudosta syvältä

Oikein tehtynä useimmat toimenpiteet ovat ministeriön mukaan turvallisia. Palveluiden tarjoajat voivat kuitenkin tietämättään käyttää suuritehoisia laitteita niin, että asiakkaan terveys vaarantuu.

Se voi yksinkertaisesti polttaa syvältä.

Mikko Pauno

– Tietyillä taajuuksilla ultraäänessä ja liian kovilla tehoilla voi aiheutua kudosvaurioita syvälle lämpövaikutuksen kautta. Se voi yksinkertaisesti polttaa syvältä, Paunio selittää.

Ultraäänikavitaatiossa rikotaan rasvakudosta ultraäänellä. Tarkoitus on saada rasva poistumaan elimistöstä aineenvaihdunnan mukana.

Toimenpiteessä ultraääni voi tunkeutua kehoon jopa kymmenien senttimetrien syvyyteen. Ultraääni voi vaurioittaa esimerkiksi verisuonia ja hermostoa sekä aiheuttaa kudoksissa tulehdusta ja verenvuotoa.

Rasvakerrokseen sitoutuneet aineet voivat myös vapautuessaan ja kulkeutuessaan elimistössä aiheuttaa riskin hoidettavan henkilön, imetettävän lapsen tai sikiön terveydelle.

Ongelma on siinä, että ensimmäisellä raskauskolmanneksella ei välttämättä tiedetä, että henkilö on raskaana.

Mikko Pauno

Paunion mukaan raskaana oleville voi pahimmillaan olla seurauksena jopa keskenmeno.

– Ongelma on siinä, että ensimmäisellä raskauskolmanneksella ei välttämättä tiedetä, että henkilö on raskaana, Paunio selittää.

Selvityksiä myös muissa maissa

Ministeriön tiedotteen mukaan ultraäänikavitaatioita tehdään Suomessa arviolta sadassa toimipaikassa. Viranomaisten mukaan ultraäänen käyttöä kauneudenhoitopalveluissa pitäisi kontrolloida nykyistä paremmin.

Tämä ei koske lääketieteellistä käyttöä millään tavalla. Seulonnat ovat ihan turvallisia.

Mikko Paunio

Ministeriö aikoo esittää ultraäänen ei-lääketieteelliselle käytölle altistumisen raja-arvoja.

– Nopea teknologian kehitys on johtanut siihen , että viranomaiset ympäri maailmaa ovat heränneet siihen, Paunio selittää.

Vastaavanlaisia selvityksiä ultraäänen käytöstä kaunaudenhoidossa on tehty myös muissa maissa, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa, Saksassa ja Iso-Britannissa.

Lääketieteellisistä tutkimuksista ei haittaa

Ultraääntä käytetään lääketieteessä esimerkiksi syöpä- ja sikiöseulonnoissa. Ministeriöstä korostetaan, että kauneudenhoitopalveluissa käytettävää ultraääntä ei pidä sotkea lääketieteellisiin ultraäänitutkimuksiin.

– Tämä ei koske lääketieteellistä käyttöä millään tavalla. Seulonnat ovat ihan turvallisia, Paunio painottaa.

STM:n tiedotteen mukaan esimerkiksi sikiöseulonnoissa käytetään huomattavasti matalampitehoisia laitteita kuin kavitaatiossa.