Etelä-Koreassa yritetään nostaa kolme vuotta sitten uponnut Sewol-lautta

Etelä-Korea
Kaksi proomua merellä.
Proomut valmistautumassa nostamaan Sewol-lautan, joka upposi Jindon lähellä 16. huhtikuuta 2014. Yonhap / EPA

Etelä-Koressa on ryhdytty nostamaan lähes kolme vuotta sitten uponnutta Sewol-lauttaa yli 40 metrin syvyydestä.

Yli 300 ihmistä kuoli, valtaosin koululaisia, kun lautta upposi Etelä-Korean lounaisrannikolla. Yhdeksän matkustajan ruumiita ei ole löydetty.

Lautan nostamista ovat vaatineet uhrien omaiset, koska he uskovat, että hylyssä saattaa olla yhä uhrien ruumiita.

Ihmiset pitelevät keltaista julistetta, jossa on uhrien valokuvia.
Kateissa olevien uhrien omaisia keskiviikkona Jindossa, jonka lähellä lautta upposi.Yonhap / EPA

Uhrien omaisia on leiriytynyt onnettomuuspaikkaa lähinnä olevalle saarelle. Kymmenet omaiset seuraavat mereltä Sewolin nosto-operaatiota.

Nosto-operaatiota varten Sewolin hylyn yläpuolelle on tuotu kaksi suurta proomua, jotka yrittävät nostaa aluksen kaapeleiden avulla. Operaation arvioidaan vievän kolme päivää.

Nostamisen jälkeen alus on tarkoitus viedä Mokpon satamaan tutkittavaksi.

Onnettomuuden suuresta uhrimäärästä on syytetty Sewolin miehistön piittaamattomuutta ja laiminlyöntejä. Aluksen kapteeni on tuomittu elinkautiseen ja 14 miehistön jäsentä 2–14 vuoden vankeuteen.

Lähteet: AFP, Reuters