Soneraa ei ole enää – tästä päivästä lähtien Telia

Sonera ja Tele Finland yhdistyvät uudella nimellä Teliaksi. Muutos ei riitä syyksi purkaa määräaikaissopimus. Telia on lähimaista tuttu liittymäbrändi.

teleoperaattorit
Telian kyltti seinässä
Telia

Sonera on torstaista alkaen Telia.

Suomessa toimivat Sonera- ja Tele Finland -brändit on omistanut Telia Company. Molemmat suomalaiset operaattoribrändit muuttuvat torstaista alkaen Telian nimen alle.

Tuttu Sonera-nimi otettiin käyttöön 1998, mutta se jää tänään historiaan. Tele Finland lanseerattiin 2004 ja sen liittymien tuotenimet jatkavat toistaiseksi samoilla nimillä kuin ennenkin.

Näiden kahden paketoimista yhdeksi ja samaksi operaattoriksi yhtiö perustelee sillä, että Tele Finlandin asiakkaat olisivat toivoneet laajempaa tuotevalikoimaa ja vapaampaa ulkomaankäyttöä. Telia kertoo verkkosivuillaan, että jos liittymän päivittää, sitä voisi käyttää kaikissa EU- ja ETA-maissa samaan kuukausihintaan. Mahdollinen uusi hinta selviää päivittäessä.

Soneran liikemerkki katukuvassa.
Sonera lanseerattiin 1990-luvulla kaarilogolla. Nykyisenmallinen violetti ilme tuli käyttöön jo ennen nimenmuutosta Teliaksi.Kimmo Brandt / AOP

Asiakkaan ei kuitenkaan tarvitse tehdä mitään, jolloin nykyiset palvelut jatkuvat ja hinta pysyy ennallaan. Liittymävalikoima on kuitenkin uudistettu "maltillisin" hintamuutoksin eri suuntiin. Tämä tarkoittaa, että ainakin vanhimmat liittyvät lienee uusittava tämän vuoden mittaan.

Suomeen tuleva brändi on kansainvälinen. Telian liittymiä on jo entuudestaan muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Liettuassa ja Latviassa.

Telia Company eli entinen Telia Sonera aikoo aamupäivällä esitellä muutoksen konkreettiset vaikutukset suomalaisille asiakkailleen. Muutos näkyy jo välittömästi esimerkiksi entisten Soneran ja Tele Finlandin verkkosivuilla. Molempien palvelupisteet muuttuvat katukuvassa Telia Kaupoiksi.

Muutos ei Telian mukaan riitä syyksi purkaa määräaikainen sopimus, vaan asiakkaalla se jatkuu uudella nimellä.

Viestintäviraston viimeisimmässä markkinaosuuskatsauksessa entisen Telia Soneran liittymät olivat Suomen toiseksi suosituimpia Elisan jälkeen. Vuoden 2015 katsauksessa Sonera tai Tele Finland toimitti 34 prosenttia suomalaisten matkaviestinliittymistä sekä 30 prosenttia kiinteistä laajakaistaliittymistä.

Korjattu kello 6.40: Telian verkkosivujen mukaan Tele Finlandin liittymät jatkavat toistaiseksi samoilla nimillä kuin ennenkin.