Kakolanmäen funikulaarille haetaan rakennuslupaa

Funikulaarin eli rinnehissin perustamistyöt on määrä aloittaa muutaman kuukauden sisällä. Valmista pitäisi olla noin vuoden kuluttua.

Kakolanmäki
Havainnekuva rinnehissistä päivällä.
IDIS Design Ltd

Turun kiinteistöliikelaitos hakee funikulaarille eli rinnehissille rakennuslupaa. Hissi sijoittuisi Kakolanmäen rinteeseen.

Hankkeen suunnittelu on edelleen kesken. Tavoitteena on, että perustamistyöt voisivat alkaa alkukesästä, kertoo kiinteistöliikelaitoksen toimialajohtaja Jouko Turto.

Hissi olisi käyttökunnossa vuoden 2018 keväällä. Hankkeen kokonaiskustannus on noin kolme miljoonaa euroa. Rakennuslautakunta käsittelee hakemusta (siirryt toiseen palveluun) torstaina.