Lontoon suomalaiset nujertavat pelon: "Emme anna pahojen voimien voittaa, yhtä iso riski jäädä auton alle"

Lontoossa yritetään palata arkeen mahdollisimman pian eilisen hyökkäyksen jälkeen.

Lontoo
Marjaana Härkönen Savonlinnassa vuonna 2015.
Marjaana Härkönen kuvattiin Savonlinnassa vuonna 2015, kun hänet oli valittu Lontoon suomalaisen merimieskirkon johtajaksi. Tanja Perkkiö / Yle

Lontoossa asuva merimiespastori Marjaana Härkönen valmistautuu Suomesta tulleiden vapaaehtoisten kanssa täyttä päätä viikonlopun pääsiäismyyjäisiin.

– Me emme halua antaa pelolle valtaa tai pahojen voimien voittaa. Elämä jatkuu, eteenpäin mennään ja työtä tehdään, Härkönen kertoi puhelimitse torstaina.

Lontoolaiset eivät yllättyneet

Päällimmäinen tunne oli silti järkytys, kun Lontoon suomalaisella merimieskirkolla ensimmäinen kännykkä piippasi eilen iltapäivällä. Suomesta alkoi tulla kyselyjä, ovatko Lontoossa olijat kunnossa.

Yllätys isku suurkaupungin keskustaan ei ollut.

– Tämä on ollut odotettavissa, mutta olemme toivoneet, että tätä päivää ei koskaan tulisi. Tällaisessa maailmassa me nykyään elämme, Härkönen sanoo.

Ensin Härkönen varmisti, ettei kaupungille lähteneille vapaaehtoisille ollut sattunut mitään.

Sen jälkeen kirkolle avattiin kaksi päivystävää puhelinta, jos ihmiset haluavat keskustella.

– Päivystämme koko ajan puhelinta ja kirkolle voi tulla käymään. Sitä varten olemme olemassa, jos joku haluaa jutella, hän kertoo.

Metroasema jo auki

Myös Suomalais-brittiläisen kauppakamarin johtajan Christa Holmborgin mukaan Lontoossa on rauhallista ja ihmiset pyrkivät jatkamaan tavallista elämää.

– Tänään Westminsterin asemakin oli jo auki ja metroa pääsee vaihtamaan, vaikka kadulle ei pääsekään, hän sanoo.

Hän oli noin puolen tunnin metromatkan päässä toimistollaan, kun Westminsterin sillalla auto ajoi jalankulkijoiden päälle, minkä jälkeen mies jatkoi parlamenttitalolle ja puukotti poliisin. Hyökkääjä ammuttiin. Yhteensä neljä kuoli ja kymmeniä loukkaantui. Poliisi tutkii iskua terroritekona.

Suomalaisen ja ruotsalaisen median skandaalinhakuinen uutisointi iskusta on ärsyttänyt Holmborgia, jonka mielestä brittimedia hoiti tiedonvälityksen rauhallisemmin.

Holmborgin kokemusta Lontoossa asumisesta isku ei muuta.

– Sille ei herranjestas voi mitään. Yhtä iso riski on jäädä auton alle, jos astuu ovesta ulos. Elämäänsä ei voi elää pelossa.