Päätoimittajalta: Kuusi päivää ristitulessa

Päätoimittaja Atte Jääskeläinen kertoo, mitä koki, ajatteli ja päätti niinä päivinä, jolloin Sipilä-uutisointiin liittyvä Yle-kohu sai alkunsa.

Yle
Atte Jääskeläinen
Derrick Frilund / Yle

Oli perjantai, 25. päivä marraskuuta 2016. Olin juuri lopettanut esitykseni radiouutisten tekijöille. Avasin puhelimeni. Lukuisia tekstiviestejä ja sähköposteja pääministeriltä. Alkoi urani vakavin myllytys.

Tällä kirjoituksella haluan kertoa, miten toimin, miten tilanteet koin ja mitä Ylessä tapahtui niinä päivinä, kun Sipilä-uutisointi ja Yleen kohdistuva kritiikki olivat kiivaimmillaan.

Pääministeri Juha Sipilä oli raivostunut uutisesta, jonka Ylen toimitus oli julkaissut noin tuntia aiemmin. Jutun mukaan pääministerin sukulaisten omistama yritys oli saanut puolen miljoonan euron tilauksen Terrafamen kaivokselta.

Luin vihaiset viestit. Tiesin tässä vaiheessa vasta, mitä mieltä pääministeri on asiasta. Suuttumuksen aiheuttanutta juttua en ollut vielä lukenut, saati puhunut tekijöiden tai asiaa hoitaneiden päälliköiden kanssa.

Istuin taksiin, ja aloin lukea juttua. Tärkeintä tällaisessa tilanteessa on pysyä itse viileänä. Olennaista on hahmottaa, mitä on tapahtunut, mikä on asiassa totta ja onko kritiikille perusteita. Toimituksen kielellä: Pitääkö juttu?

Faktat näyttivät olevan kunnossa: Tiedot oli saatu Terrafamen toimitusjohtajalta ja pääministerin sukulaiselta. Pääministeri itse ei ollut kommentoinut, mutta edellisen päivän Kansan Uutisista häneltä oli poimittu olennainen tieto: hän ei ollut tiennyt asiasta.

Yhteen asiaan kiinnitin huomiota: Juttu loi mielikuvan siitä, että asiaan liittyisi jotakin moitittavaa. Verkkojutun kuvituksena oli grafiikka, jossa nuolikuviossa “valtion rahaa” virtasi “Pääministeri Juha Sipilältä” Terrafamen kautta suoraan hänen sukulaisilleen.

Ei näin. Ei tässä Sipilä yksin päätöstä ole tehnyt, eivätkä valtion rahat virtaa suoraan hänen päätöksensä seurauksena hänen sukulaisilleen. Kuvio vihjasi suoraan, että Sipilä olisi suosinut sukulaisiaan, ja faktat eivät sellaista johtopäätöstä tukeneet.

Soitin Pasilaan tilannetta johtaneelle päällikölle selvittääkseni, mistä on kyse.

Pohdimme jutun oikeaa painoarvoa: olennaista on se, onko pääministeri toiminut jotenkin moitittavasti. Ainakaan toistaiseksi tiedossa ei ollut mitään sellaista. Tein päätöksen: osoitteleva grafiikka poistetaan. Sen kaikki olennaiset tiedot olivat tarkemmin jutussa. Sovimme, että asian painoarvo lähetyksissä pidetään maltillisena.

Tiesin, että tilanne on toimitukselle hankala. Kun pääministeri suuttuu, jokainen päätös on erityisen tarkkailun alla: Alistutaanko painostukseen? Toisaalta: Pitääkö juttu? Onko pääministerin kritiikki perusteltua?

Noin kello 17 matkapuhelimeeni saapui pääministerin tulinen tekstiviesti:

“Atte, Uutisissa sanottiin, että Katera Steel Oy on Sipilän isoisän perustama. Se on valhe. Nyt vien tämän julkisen sanan neuvostoon.”

Ymmärsin, että asia siirtyy uudelle tasolle. Olisi ainutlaatuista, että maan pääministeri kantelisi JSN:ään Ylen uutisesta.

Vastasin pääministerille tekstiviestillä: mahdolliset virheet ja väärät mielikuvat korjataan. Pyysin kuitenkin, että pääministeri itse kertoisi asioiden oikean tilan.

Sipilä soitti välittömästi ilmeisen kiihtyneenä. Hän toisti käsityksensä, että jutussa on virhe, ja vaati sen oikaisua.

Kerroin tilanteen Ylen uutiskeskuksessa tilannejohtamisesta vastaavalle sisältöpäällikölle.

Totesimme oikeastaan heti, että oikaistavaa olennaista asiavirhettä jutussa ei ole. Katera Steel itse kertoo verkkosivuillaan historiastaan ja perustajistaan samoin kuin jutussamme oli kerrottu.

Lisäsimme sisältöpäällikön kanssa pienen tarkennuksen verkkojuttuun. Otimme epäolennaisena pois viittauksen siitä, että pääministerin sukulainen on työnjohtotehtävissä kaivoksella. Käsittelimme juttua tavalla, joka on varsin tavanomaista toimituksissa. Olimme molemmat myös yhteydessä jutun kirjoittaneeseen toimittajaan.

Myöhemmin huomasin, että pääministeri oli lähettänyt muutaman kansalaispalautteen sähköpostilla. Moni näytti tulkinneen uutisemme niin, että Sipilä olisi suosinut sukulaisiaan.

Sain toimituksesta viestin: Sipilä oli kirjoittanut tuohtumuksensa myös julkiseen blogiinsa. Keskustelimme taas operatiivisen päällikön kanssa: Oli tärkeää, että tämä pääministerin tuohtumus ja kritiikki tulee näkyväksi. Blogista oli syytä tehdä meillä uutinen. Näin tehtiin.

Huomasin myös olennaisen tiedon hänen blogistaan: Pääministerin sukulaisten firma oli voittanut tarjouskilpailun, jonka oli järjestänyt konsulttiryritys Pöyry. Yhä ilmeisempää oli, että siihen ei liittynyt mitään kummallista.

Luimme sisältöpäällikön kanssa julkaisuun tarjolla olleen taustoittavan jutun siitä, miten pääministerin jääviyttä arvioidaan. Totesin, että asiantuntijat eivät taida tietää asiasta tarpeeksi, eikä juttu selvennä asiaa, päinvastoin. Juttu päätyi toisaalta-toisaalta -pohdiskeluun. Päätimme jättää jutun odottamaan, että faktat viikonlopun aikana selviävät.

*Seurasin tiiviisti *uutisointiamme illan kuluessa, koska jo silloin oli selvää, että sitä tullaan selvittelemään perusteellisesti jälkikäteen. Pääministerin kiukku Yleä kohtaan olisi lähipäivien pääpuheenaiheita.

Perjantai-ilta kääntyi myöhäiseksi ja menin nukkumaan. En siksi illalla havainnut, että pääministeri oli lähettänyt vielä yhdeltätoista lisää saamiaan kansalaispalautteita minun ja jutun kirjoittaneen toimittajan sähköpostiin ja lopuksi melkoisen purkauksen, joka päättyi: “Arvostukseni Yleen on nyt täysi nolla, ei tietysti poikkea teidän arvostuksestanne minua kohtaan. Tasoissa ollaan.”

Lauantaina, uuteen päivään noustessani katsoin puhelintani, ja huomasin sähköpostit. Pohdin, mitä nyt on syytä tehdä. Johtopäätökseni oli, että oma pää on pidettävä kylmänä, jos muualla kiehuu. Pääministerin kiihtymys oli niin suurta, että keskustelu hänen kanssaan näytti mahdottomalta.

Päätin, että asiassa on hänestä riippumatta syytä antaa ääni kaikille osapuolille, ja pyrittävä hänestä riippumatta kaikin voimin selvittämään mitä on todella tapahtunut.

Luin aamukahvipöydässä aamun Helsingin Sanomat. Kaksipalstaisen jutun aiheena oli pääministerin tuohtumus Yleä kohtaan, itse kauppa näyttäytyi jutussa vain “Ylen vihjailuna”. Terrafamen toimitusjohtaja sanoi, että tilaus olisi tehty siinäkin tapauksessa, että kaivos olisi päätetty sulkea.

Toimittajamme Seija Rautio kysyi asiasta lauantaiaamuna elinkeinoministeri Olli Rehniltä Ykkösaamussa. Toimittajamme Pirjo Auvinen yritti kysyä asiasta Sipilältä asiasta Keskustan puoluevaltuuskunnassa - ja sai tuntea pääministerin tuohtumuksen. Poliittisella puolella paine alkoi kasautua. Asiasta lausuivat niin Antti Rinne (sd), Petteri Orpo (kok) kuin Ville Niinistökin (vihr).

Mielessäni kasvoi kysymys: Olemmeko oikealla asialla? Onko Sipilän toiminnassa ollut mitään moitittavaa? Olisiko hänen pitänyt tietää? Olisiko hänellä edes ollut oikeutta saada tietoja, jos olisi lähtenyt asiaa kysymään? Mikä on tämän asian todellinen yhteiskunnallinen merkitys?

Pirjo Auvinen soitti ja kertoi kiihkeästä kohtaamisestaan Sipilän kanssa Keskustan puoluevaltuuskunnassa. Kävimme läpi sunnuntaita, jolloin Sipilä oli tulossa Ylen pääministerin haastattelutunnille. Totesimme ilmiselvän asian: tietenkin tästä asiasta kysytään.

Sovimme, että Auvinen puhuu haastattelutunnin puheenjohtajan, toimittaja Jari Niemelän kanssa, ja pyytää häntä soittamaan minulle. Näin tapahtui, sunnuntaina, ja asia oli selvä.

Hieman jännitin, suostuuko pääministeri tulemaan haastattelutunnille, niin tuohtunut hän oli. Tuli kuitenkin, ja asia käsiteltiin, ja hänen sanomansa uutisoitiin.

Sunnuntai kääntyi kohti iltaa. Pohdin edelleen tilannetta ja alkavaa viikkoa, kun sain tekstiviestin.

Pääministeri ilmoitti haluavansa perua kaikki sovitut haastattelut Ylellä, ja toivoi, että tästä ei erikseen tiedotettaisi. Vastasin, että päätös on luonnollisesti hänen omansa. Pääministeri soitti, ja kävimme suorasanaisen keskustelun.

Lopuksi pääministeri ilmoitti, että hän peruu ainoastaan vierailunsa seuraavan keskiviikon A-Studiossa. Soitin tv- ja radiolähetyksistämme vastaavalle päällikölle Marjo Ahoselle ja kerroin tilanteen. Ahonen otti tehtäväkseen kertoa perumisen toimitukselle. Samalla sovimme, että Ahonen toimii sijaisenani, kun lähden tällaisessa poikkeustilanteessa Kööpenhaminaan puhumaan kansainvälisessä uutiskonferenssissa.

Aamulla tulin vielä Pasilan kautta ennen lähtöäni. Totesin, että aihe oli edelleen meillä pääuutisena, tällä kertaa sellaiseksi riitti se että oikeuskanslerin sijasta pääministerin mahdollista esteellisyyttä tutkii oikeusasiamies. Sipilä oli itse lauantaina pyytänyt asemansa selvittämistä.

Oli tullut aika linjata, mikä oli viikonlopun aikana omissa juridisissa pohdinnoissani käynyt ilmeiseksi: Mikäli asiassa ei mitään olennaista uutta ilmene, pääministeri ei vaikuta tehneen mitään väärin. Oli syytä painaa jarrua ja asettaa asia oikeisiin mittasuhteisiin.

Keskustelimme asiasta toimituksen johdossa, ja kaikki olivat asiasta samaa mieltä. Linjauksen käytännön toteutus jäi paikalla olleille päälliköille.

Myöhemmin kuulin, että toimitus oli maanantaina käynyt varsin itsekriittisen palautekeskustelun tapauksesta. Jutun tekijöitä se ei ollut miellyttänyt. Tunnelma toimituksessa kiristyi samaan aikaan, kun itse olin lentokoneessa matkalla Kööpenhaminaan.

Siirryin kentältä suoraan eurooppalaisten uutisjohtajien eteen paneeliin keskustelemaan Yhdysvaltain vaalituloksesta ja siitä, miten se vaikuttaa uutismediaan. Illalla kuulin Helsingistä, että keskustelu toimituksessa Sipilä-asian ympärillä oli ollut kiihkeää, ja erityisesti jutun tekijöiden tiimiesimiehen oli edelleen ollut vaikea hyväksyä tehtyjä linjauksia.

Tiistaina sain tiedon Pasilasta, että Pressiklubin aiheesta oli syntynyt vakava periaatteellinen kiista. Ohjelman juontaja oli ehdottomasti vaatinut, että hän voi käsitellä tämän tapauksen kautta pääministerin mediasuhteita - ja vieraana olisi ollut SDP:n Antti Rinne. Ohjelman tuottaja oli vastustanut ajatusta, samoin sijaiseni Marjo Ahonen.

Juontaja ehdotti, että hän vetäytyy ohjelman juontamisesta. Odotettavissa oli kaikissa vaihtoehdoissa julkisuutta. Paljon.

Pohdimme tilannetta puhelimessa. Helppoa tietä ulos kriisistä ei ollut. Jos annamme periksi, koko toimituksen johtamisen periaatteet kyseenalaistetaan.

Johdonmukainen linjamme on aina ollut, että toimituksen johtamista pitää suojella. Vaihtoehtoja ei ole. Painostukseen ei voi alistua.

Myöhemmin illalla tavoitin ohjelman juontajan, Ruben Stillerin. Puhuin hänen kanssaan kanaalin rannalla tihkuisessa ja koleassa Kööpenhaminassa tunnin verran. Yritimme sinnikkäästi etsiä mallia, jossa kumpikin voi pitää kiinni periaatteistaan. Ymmärsin Stilleriä: hän juontaa omilla kasvoillaan ja persoonallaan satiirista mediakriittistä ohjelmaa.

Lopulta pääsimme hyvin asiallisessa ja analyyttisessa keskustelussa sopimukseen. Stiller kertoisi perjantaina, mitä toimituksen johto on linjannut, ja että hän ei tämän vuoksi käsittele tätä asiaa ohjelmassaan. Sovittiin, että hänelle annettu varoitus perutaan.

Hetken naiivisti kuvittelin, että sovinto olisi ratkaissut asian. Toimituksen linjausta olin valmis puolustamaan julkisuudessa, koska siinä ei ollut mitään hävettävää. Olin kuitenkin Kööpenhaminassa, enkä täysin ymmärtänyt, millainen paine Pasilassa oli jo päätöksistä kehittynyt.

Varhain keskiviikkoaamuna heräsin puhelimen piipitykseen. Yleläiset eri puolilta maata lähettelivät minulle linkkejä Suomen Kuvalehden aamuyöstä - tarkkaan sanottuna kello 3.36 - julkaisemaan juttuun, jossa nimettömät lähteet Ylestä syyttivät minua pääministerin painostukseen alistumisesta. Huomasin puhelimestani, että kiireistä kommenttia oli pyydetty minulta 12 minuuttia aiemmin, mutta siihen tekstiviestiin en ollut herännyt.

Ymmärsin, että helvetti oli irti. Alkoi tuntua siltä, että jotkut toimituksesta olivat valmiita hyökkäämään minun ja muun toimituksen johdon kimppuun julkisuuden kautta. Asia siirtyi taas uudelle tasolle.

Nyt ei enää ollut kyse pääministerin kiukusta, vaan paljon vakavammasta. Koko Ylen journalismi ja sen riippumattomuus haluttiin kyseenalaistaa, ja kyseenalaistajana oli muutamia omia toimittajia.

Tilanne tuntui tähänastisen urani vakavimmalta, mutta pelissä oli myös paljon. Koko se vastuullinen ja reilun pelin sääntöihin nojaava journalismi, johon uskon.

Oli joulukuun alku 2016. Silloin en osannut aavistaa, miten pitkäksi taistelu venyisi. Nyt sitä on takana jo yli sata päivää.

Atte Jääskeläinen
Vastaava päätoimittaja
Yle Uutis- ja ajankohtaistoiminta

Atte Jääskeläinen kirjoitti artikkelin ennen kuin tiesi Julkisen sanan neuvoston päätöksestä.

Näin tapahtumat etenivät: