Kolme nostoa eduskunnan kyselytunnilta: Neuvolat, sisäilma ja peruskoulu

Eduskunta kävi jokatorstaiseen tapaan kyselytunnin iltapäivällä.

politiikka
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula eduskunnan suullisella kyselytunnilla.
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 23. maaliskuuta.Jussi Nukari / Lehtikuva

Demarit avasivat neuvolapalveluilla

Suurin oppositiopuolue sosiaalidemokraatit sai tuttuun tapaan esittää ensimmäisen kysymyksen. SDP:n Tuula Haatainen kysyi hallitukselta, aikooko se yhtiöittää neuvolapalvelut.

Peruspalveluministeri Juha Rehula ei antanut suoraa vastausta, mutta lupasi, ettei hallitus aio romuttaa neuvolajärjestelmää. Rehula mainitsi useampaan otteeseen, että Arvo Ylpön perintöä aiotaan jatkossakin vaalia.

Haatainen sai Rehulan hermostumaan kysymällä muutamaan otteeseen neuvoloiden mahdollisesta yhtiöittämisestä. Haatainen sanoi, ettei Rehula vastannut hänen kysymykseensä.

Rehula puolestaan hermostui opposition yhtiöittämispuheista. Hänen mukaansa puheet Neuvola oy ab:sta ovat harhaan johtamista.

Vihreät keskittyivät sisäilmaan

Vihreiden kansanedustaja Satu Hassi nosti toisena aiheena esiin julkisten rakennusten sisäilmaongelmat. Hän penäsi hallitukselta normien purkamisen asemesta uusia normeja rakentamisen laadunvalvontaan.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) vastasi rakennusten kuuluvan kunnille. Rakentamisen valvonnan tulee kuitenkin olla kunnossa, Tiilikainen vastasi.

Ja peruskoulu puhutti vasemmistoliittoa

Vasemmistoliitto keskittyi kyselytunnilla peruskouluun. Puolueen puheenjohtaja Li Andersson huomautti peruskoulun olevan eriarvoistumassa.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) nosti esiin kolme eriarvoistusmisongelmaa. Näitä ovat tyttöjen ja poikien kasvavat erot, alueelliset erot ja oppilaiden sosioekonomiset erot.

Grahn-Laasonen luetteli muutamaan otteeseen erilaisia uudistamishankkeita niin hartaasti, että minuutin vastausaika täyttyi. Andersson puolestaan toivoi vastauksiin enemmän konkretiaa.

Koulutusasioissa tuttuun tapaan käytiin myös vääntöä edellisen ja nykyisen hallituksen syntilistasta. Puoluekannasta riippuen oli edellinen hallitus pahempi konna kuin nykyinen.