1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

"Osaaminen, yhteistyö ja rohkeus" – nämä suomalaisen teollisuuden piirteet tunnustetaan ympäri maailman

Suomalainen osaaminen miellyttää jopa sellaisia teollisuuden suuruuksia, kuten IBM:ää ja Rolls-Roycea.

Koneen hissit ovat esimerkki suomalaisesta tuotteesta, jota arvostetaan ympäri maailman. Kuva: Kone

Espoolaisen Koneen hissit ovat alallaan edelläkävijöitä ja lahtelainen Kemppi tuottaa huippua hitsausratkaisuissa. Espoolainen Neste on ykkönen biodieseleissä maailmalla ja vieremäläisen Ponssen älykkäät metsäkoneet edustavat huippua.

Helsinkiläinen Supercell ja espoolainen Rovio ovat pelialalla käsitteitä. Myös Nokian mahtipäivien jäljiltä Suomessa on paljon maailmanluokan osaamista josta on hyvä ponnistaa uuteen.

Alueita, joilla Suomi on eturintamassa, ovat ICT-osaamisen hyödyntäminen esimerkiksi energiaratkaisuissa ja terveydenhuollossa, peliala, biomassan jalostus erilaisiksi tuotteiksi sekä suomalainen kovan luokan insinööriosaaminen meri-, kone- ja laiteteollisuudessa.

– Läpimurrot eivät synny tyhjästä, vaan niiden taustalla on pitkällä aikajänteellä luotu vahva suomalainen osaamispohja, sanoo Tekesin Verkostoyritykset ja tutkimus -vastuualueen johtaja Teija Lahti-Nuuttila.

Suomalaisilla on ainutlaatuista osaamista

Hänen mukaansa Suomessa on ainutlaatuinen yritysten ja tutkimusorganisaatioiden yhteistyökulttuuri ja siten hyvä ympäristö uusille verkostoille ja ekosysteemeille. On jotenkin loogista että pienen maan menestyminen ei oikein muuhun kuin koulutukseen ja osaamiseen voi perustuakaan.

– Suomen toimintaympäristön ovat monet globaalit toimijat, viimeisimpänä IBM ja Rolls-Royce, todenneet olevan erityinen. Täällä yhdistyy maailmanluokan osaaminen, yhteistyön perinne ja rohkeus lähteä tekemään asioita uudella tavalla, pohtii Lahti-Nuuttila.

Jokaisen tahon, joka on todella kiinnostunut 5G-verkon kehittämisestä, tulisi olla kiinnostunut siitä, mitä Suomessa tapahtuu.

Lauri Oksanen

IBM tekee tutkimusyhteistyötä suomalaisen terveyden- ja hyvinvointialan toimijoiden kanssa ja Suomessa on ennestäänkin Raumalla ja Kokkolassa toimiva Rolls-Royce on ilmoittanut avaavansa Turkuun robottilaivoja kehittävän tutkimuskeskuksen. Merkittävämmäksi vaikuttimeksi ratkaisulleen yhtiö on kertonut Suomen vahvan ICT-osaamisen ja meriklusterin.

Oulussa on maailman edistyksellisin 5G–verkko

Suomessa on erittäin vahva tietoliikenneratkaisujen ympärille muodostunut innovaatioekosysteemi ja sen keihäänkärkenä on maailman edistyksellisin avoin 5G-testiverkko (siirryt toiseen palveluun), 5G Test Network Finland jossa on yli 60 toimijaa – mukaan lukien maailman kolme suurinta verkkovalmistajaa Nokia, Ericsson ja Huawei.

– Jokaisen tahon, joka on todella kiinnostunut 5G-verkon kehittämisestä, tulisi olla kiinnostunut siitä, mitä Suomessa tapahtuu. Meillä on ainutlaatuinen tutkimuskonsortio, luonnehtii verkkotutkimusjohtaja Lauri Oksanen Nokiasta. Noin sadantuhannen työntekijän yritys työllistää Suomessa nykyisellään noin 6 000 ihmistä. Heistä yli kolmasosa, noin 2 300, on Oulussa.

Tutkimusyhteistyötä tekevän Nokian ja Oulun yliopiston tavoitteena on olla maailman johtava tulevaisuuden langattomien teknologioiden kehittäjä ja ideoija. Kuva: Risto Degerman / Yle

Tutkimusyhteistyötä tekevän Nokian ja Oulun yliopiston tavoitteena on olla maailman johtava tulevaisuuden langattomien teknologioiden kehittäjä ja ideoija. Tulevaisuuden teknologioilla voidaan saavuttaa ääretöntä tiedonsiirtokapasiteettia ja merkittävästi kasvavaa energiatehokkuutta.

Nokian VTT:lle ja Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications (CWC) -tutkimusyksikölle toimittamat Suomen ensimmäiset 5G-teknologiaan perustuvat radiolaitteet mahdollistavat esimerkiksi itseohjautuvat autot ja laitteiden reaaliaikaisen etäohjauksen.

Oulussa on ainutlaatuinen toimintaympäristö ja pitkät perinteet teollisuuden ja yliopiston välisessä yhteistyössä alkaen ensimmäisestä 3G-kehitysalustasta, sanoo akatemiaprofessori Matti Latva-aho CWC-tutkimusyksiköstä.

Avoin 5G-testiverkko kattaa jo koko Linnanmaan kampuksen Oulussa. Se tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden testata tulevaisuuden tietoliikennetarpeita ja liiketoimintamahdollisuuksia.

– Tämän ekosysteemin fokuksessa on digitaalinen ja verkottunut tulevaisuuden yhteiskunta, linjaa Lahti-Nuuttila.

Puu muovin korvaajana voi olla suuri tarina

Uutta on tulossa biomateriaaleissa ja -kemikaaleissa kuten puukuidusta tekstiilejä ja muovin korvikkeita tai ainesosia lääkkeisiin.

– Esimerkiksi Paptic Oy valmistaa puupohjaisia kasseja muovikassin korvaajaksi. Muovikassejahan päätyy maailman meriin, mikä on iso ongelma, kertoo Lahti-Nuuttila.

Papticin uusi patentoitu teknologia mahdollistaa uuden mullistavan puukuitutuotteen valmistuksen, jolla on muovinkaltaisia ominaisuuksia. Sillä voi korvata esimerkiksi muovikalvoa pusseissa ja pakkausissa.

Olemme käytännön esimerkki suomalaisesta huippuosaamisesta.

Tuomas Mustonen

Yrityksen käyttämä uusi teknologia perustuu VTT:llä tehtyyn pitkäjänteiseen kuitutuotteiden ja -prosessien tutkimustyöhön.

– Olemme käytännön esimerkki suomalaisesta huippuosaamisesta, puupohjaisesta biotaloudesta. Pelkästään Euroopassa käytetään vuosittain 100 miljardia muovipussia, sanoo Papticin toimitusjohtaja Tuomas Mustonen.

Muovista ja muovipusseista tuli lyhyessä ajassa yksi ikävimpiä ja konkreettisimpia planeettamme ympäristön ja eliöiden tuhoamisen muotoja Monissa maissa, osavaltioissa ja kaupungeissa muovipussit on jo kielletty.

Moottoripurjeet, kelluvat rakennukset ja autonomiset laivat

Helsinkiläinen meriteknologiayritys Norsepower Oy on onnistunut viemään roottoripurjeteknologiaa maailmassa pisimmälle. Ensimmäiset kaupat tehtiin Bore-varustamon kanssa. Nyt roottoripurjeet on tilattu Viking Grace alukselle ja vuonna 2018 entistä suuremman kokoluokan, noin 30 metriä korkeita purjeita pilotoidaan Maerskin tankkerissa.

Roottoripurje on korkea automaattisesti toimiva sylinteri joka muuntaa tuulen aluksen työntövoimaksi vähän samaan tapaan kuin lentokoneen siipien yläpinnan ja alapinnan väliseen paine-eroon perustuva nostovoima.

Helsinkiläinen meriteknologiayritys Norsepower Oy on onnistunut viemään roottoripurjeteknologiaa maailmassa pisimmälle. Kuvakaapaus Norsepower Oy:n -esittelyvideosta. Kuva: Yle / Norsepower Oy esittelyvideo

Tekes on tukenut Norsepowerin tuotekehitystä ja yrityspilotteja alusta saakka lainoin ja avustuksin. Vuonna 2012 perustettu yritys onkin onnistunut saamaan neljän ja puolen toimintavuotensa aikana selkeän etumatkan kilpailijoihin.

– Meriteollisuus on uudessa nosteessa ja uutena esimerkkinä sillä sektorilla esimerkiksi turkulainen Admares Oy:n kelluvat rakennukset sekä kehitteillä olevat autonomiset laivat. Porvoolaisen Lamorin öljyntorjuntaratkaisut ja helsinkiläisen Eniramin ohjelmistotuotteet säästämään polttoainekustannuksia merikuljetuksissa ovat myös edelläkävijöitä, listaa Lahti-Nuuttila.