Pori antoi varoituksen kohutulle lastentarhanopettajalle

Epäasialliseen kasvatusmenetelmään turvautunut lastentarhanopettaja saa jatkaa kaupungin palveluksessa.

Pori
Lasten jalkoja pöydän alla.
Titta Puurunen / Yle

Porin kaupunki on antanut varoituksen lastentarhanopettajalle, joka turvautui epäasialliseen kasvatusmenetelmään porilaisessa Päärnäisten päiväkodissa maaliskuun puolivälissä.

Kaupunki katsoo varoituksen riittävän seuraukseksi tapauksesta, joka sai runsaasti valtakunnallista huomiota. Pori aikoo tarjota työntekijälle myös työssäjaksamista parantavia toimenpiteitä.

Varoitusten antaminen on Porin sivistystoimessa harvinaista. Sivistysjohtaja Jari Leinonen sanoo, että varoituksia annetaan vuosittain 3–5 kappaletta. Yleensä ne liittyvät työtehtävien laiminlyönteihin.

Karhu nukkuu -leikki kärjistyi

Varoitukseen johtaneet tapahtumat saivat alkunsa päiväkodissa leikkituokion aikana seitsenlapsisessa ryhmässä.

Lapset leikkivät muun muassa Karhu nukkuu -leikkiä. Ringin keskelle asetettiin lopuksi lapsi, jonka opettaja halusi kokevan, millaista on olla jalalla tönimisen kohteena. Opettaja oli mukana tönimässä.

Sivistysjohtaja Jari Leinosen mukaan lapsi ei kokenut tilanteessa fyysistä väkivaltaa. Sen sijaan psyykkisiä seurauksia on tullut. Lapsi on itkeskellyt kotona ja muistellut asiaa. Päivähoitaja on Porin kaupungin mukaan tajunnut itsekin toimineensa väärin ja pyytänyt tekoaan anteeksi.

Päärnäisten päiväkodin johtaja Kirsti Lehti lähetti viime viikon lopulla vanhemmille kirjeen, jossa hän kertoo, että kyseinen lastentarhanopettaja ei tällä hetkellä työskentele osastolla, jossa tapaus sattui.