Armeijan panssariajoneuvo vajosi jään läpi Ruotsissa – Yksi sotilas kuoli

Onnettomuus tapahtui sotaharjoituksessa Norrbottenissa. Ajoneuvon 23-vuotias kuljettaja kuoli.

Ulkomaat
Kartta
Yle

Ruotsissa yksi ihminen on kuollut, kun armeijan panssariajoneuvo vajosi jään läpi Bodenin lähellä Norbottenin maakunnassa.

Panssaroitu tela-ajoneuvo vajosi jään läpi Lule-Altervattnet-järvellä Bodenista länteen sunnuntai-iltana 22.30 paikallista aikaa. Vaunu oli mukana viisiviikkoisessa Vintersol-sotaharjoituksessa.

SOS Alarm -hätäkeskuksen mukaan vaunun miehistö oli suunnistanut väärin ja päätynyt jäälle, kertoo Ruotsin televisio SVT (siirryt toiseen palveluun).

Ajoneuvossa oli kaksi henkilöä, joista toinen onnistui pelastautumaan. Ajoneuvon 23-vuotias kuljettaja jäi loukkuun vaunuun. Vaunu saatiin hinattua vedestä neljän tunnin kuluttua, ja sotilas todettiin kuolleeksi.

– Pahin mitä voi tapahtua on ikävä kyllä tapahtunut. Tällä vaikealla hetkellä ajatuksemme ovat omaisten ja lähimpien toverien luona, rykmentinpäällikkö ja harjoituksen johtaja Mikael Frisell sanoi Ruotsin puolustusvoimien julkilausumassa (siirryt toiseen palveluun).

Kyseinen panssariajoneuvo, hinaustelavaunu 90, painaa 22,5 tonnia, eikä sillä pitäisi ajaa jäällä.

Poliisi tutkii onnettomuuden.

– Tästä tulee tutkinta. Tutkimme sekä vaunun että tapahtumapaikan selvittääksemme, miten tämä on voinut tapahtua, Mattias Sydlén Norrbottenin poliisista sanoi Aftonbladet-lehdelle (siirryt toiseen palveluun).