Urheiluseuralla voi olla "nakkikioskin liikevaihto" mutta julkiset paineet kuin pörssiyhtiöllä

Bisnestä pelkältä fanipohjalta ja rahavaikeuksia maalien mukaan – urheilukirjailijat maalaavat armottomia näkymiä seurojen kulisseihin.

Ylen aamu
Ylen aamu-tv: Suomalaisten urheiluseurojen sisäpiirissä
Ylen aamu-tv: Suomalaisten urheiluseurojen sisäpiirissä

Useissa urheiluseuroissa kyse on bisneksestä, jossa vallitsee jatkuva epäsuhta. Toisten palkkalistoilla on vain muutama henkilö ja toiminta pyörii pitkälti vapaaehtoisvoimin, toisessa ääripäässä ovat isot ammattilaisorganisaatiot.

– Vaikka liikevaihto olisi vain pienen tai keskisuuren yrityksen luokkaa, urheiluseuraa pitävät silmällä niin media, fanit, yhteistyökumppanit kuin someyhteisökin. Siis nakkikioski, jota seurataan kuin pörssiyhtiötä, kuvailee urheiluliiketoiminnan ammattilainen Arto Kuuluvainen.

Urheilun monitoimimies Tero Auvinen vertaakin seurajohtajia alkoholisteihin: Kotiasiat, eli seuran talous, voivat olla vaikka kuinka pielessä, mutta aina julkisella paikalla pitää esiintyä kuin kaikki olisi todella hyvin.

– Urheilu elää epävarmuudesta. Yksi maali saattaa ratkaista sen, tekeekö seura tilikaudellaan satojatuhansia euroja voittoa vai saman verran tappiota, Kuuluvainen kuvailee.

Miehet vierailivat Ylen aamu-tv:ssä kertomassa tekemästään kirjasta Urheiluseurojen sisäpiirissä - Tarinat tunteen takana. Ja juuri tunteiden määrää he pitävät seurajohtamisen sudenkuoppana.

– Seurojen hallituksissa on moni mukana pelkästään fanipohjalta. Kokouksissa puhutaan edellisistä peleistä, eikä kovia ratkaisuja hennota tehdä rakkaalle seuralle. Esimerkiksi kunnallispoliitikosta voi olla makeata olla mukana, vaikka hän pystyisi tarjoamaan hallitustyöhön vain vähän, Tero Auvinen huokaa.

Varsin toisenlaisissa käsissä ovat urheiluseurat, joiden hallitusten jäsenillä on kokemusta esimerkiksi markkinoinnista ja rakentamisesta. Vasta tuolloin voidaan puhua liiketoiminnan kehittämisestä, Arto Kuuluvainen summaa.