Tutkimus: Räjähtävät keväät venymässä vaisuiksi vähälumisten talvien vuoksi

Kevään merkit lumen sulamisesta lehtien puhkeamiseen etenevät aiempaa hitaammin.

ilmastonmuutos
Koivunlehtiä keväällä auringonvalossa.
Kalevi Rytkölä / Yle

Pohjoisen pallonpuoliskon kevät ei tule nykyisin ainoastaan aikaisemmin, vaan myös vaisummin kuin ennen, sanovat yhdysvaltalaiset tutkijat.

"Kevään ikkunaksi" kutsuttu siirtymäaika talvesta kasvukauteen ei ole enää entisenlaisensa räjähdys, New Hampshiren yliopiston (siirryt toiseen palveluun) tutkimus kertoo.

– Historiallisesti kevät on lyhyt vuodenaika muihin verrattuna. Erityisesti hyvin kylmän tai runsaslumisen talven jälkeen koko luonto tuntuu heräävän kertaheitolla, kertoo apulaisprofessori Alexandra Contosta.

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että pohjoisen pallonpuoliskon lumipeite on vähentynyt huomattavasti kolmen viime vuosikymmenen aikana. Contostan johtama tutkijaryhmä halusi selvittää, vaikuttaako se kevään ikkunaan.

Sitä varten kerättiin tietoa maan ja veden tilaa seuranneilla antureilla eri puolilta New Hampshirea. Lisäksi tarkkailtiin lumen syvyyttä ja metsien lehvistöä kolmen vuoden ajan.

Aineistoa täydennettiin ilmasto- ja satelliittiseurannalla sekä sadan vapaaehtoisen panoksella. He raportoivat sateiden ja jokien vesimäärästä eri puolilta osavaltiotaan.

Kevät on myös rahanarvoinen asia

Global Change Biology (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä julkaistut tulokset osoittivat lähtöolettamuksen todeksi: leudon ja vähälumisen talven jälkeen kevään merkit lumen sulamisesta lehtien puhkeamiseen etenivät tavallista hitaammin.

Tällaisella aikataulumuutoksella voi olla ekologisten vaikutusten lisäksi myös taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia. Niin maatalous ja kalankasvatus kuin ulkoiluun perustuva turismi ovat erittäin riippuvaisia kevään ilmasto-oloista, tutkimuksessa muistutetaan.

Muina mahdollisina seurauksina tutkijat listaavat muun muassa teiden kelirikkokauden pidentymisen, mikä saattaa vaatia lisää tietöitä ja rekkojen painorajoituksia, ja lintujen paluumuuton aikataulun häiriintymisen.

Contostan ryhmä ryhtyy seuraavaksi tutkimaan, miten hyvin nämä päätelmät pitävät paikkansa. Tietoa kerätään suuremmalta maantieteelliseltä alueelta ja pidemmältä ajalta kuin ensimmäisessä tutkimuksessa.

Britanniassa kevät on venynyt kuukaudella

Kevään ikkunan aiempaa hitaampi avautuminen on totta myös Atlantin vastarannalla, kommentoi Britannian ilmatieteen laitoksen tutkija Mike Kendon The London Economic (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä.

Hänen mukaansa Britannian kevät on pidentynyt 25 vuodessa kuukauden, mikä on linjassa lämpötilojen nousun kanssa.

– Keväinen keskilämpötila on ollut viime vuosikymmenene noin asteen korkeampi kuin vuosina 1961–1990 keskimäärin. Kasvukausi on pidentynyt 10–12 päivällä ja hallapäivien määrä on pudonnut yli 15 prosenttia vuodessa.

Kendon korostaa, että vuosittaiset vaihtelut ovat kuitenkin suuria. Britannian kylmin kevät 50 vuoteen oli vain muutamia vuosia sitten, vuonna 2013.