Mikkeliin esitetään Sodan ja rauhan keskusta – Sijoituspaikaksi sotavuosien päämaja

Mikkelin kaupunginvaltuuston on määrä päättää nykyaikaista digitekniikkaa hyödyntävästä keskuksesta toukokuussa. Keskus avaisi ovensa vuoden 2019 lopulla.

sotahistoria
Vanhassa koulurakennuksessa toimii jo Päämaja-museo.
Petri Vironen / Yle

Mikkeliin on valmisteltu sotavuosien tapahtumista kertovaa museota vuodesta 2014 lähtien. Sodan ja rauhan keskukseksi ristityn hankkeen perustamissuunnitelman mukaan tavoitteena on, että sotien ajasta kertova tieto- ja kokemuskeskus aloittaa toimintansa Mikkelissä vuoden 2019 lopulla.

– Muisti kertoo suomalaisten naisten, lasten ja miesten tarinaa sotiemme ajalta. Käytössä on uusin näyttelyteknologia, joka antaa näyttelyssä kävijälle mahdollisuuden vuorovaikutukseen ja kokemuksellisuuteen, hanketta valmistellut projektipäällikkö Tapio Honkamaa kertoo.

Honkamaa korostaa, että Muistin tieteellinen pohja on vankka. Sen on laatinut seitsenhenkinen historioitsijaryhmä professori Tiina Kinnusen johdolla.

Osana Muistia perustetaan verkkopalvelu Memoriaali, joka kokoaa digitoiden sotahistoriallisen tiedon yhteen portaaliin. Keskukseen on tarkoitus koota myös sotamuistoja, joita suomalaisilla on kodeissaan kirjeinä ja kuvina yhä runsaasti.

Kaupunginjohtaja suopea hankkeelle

Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen näyttää vihreää valoa hankkeelle. Hänen mukaan Suomesta puuttuu sotavuosien kokemuksista kertova keskus.

– Mikkeli sopii sijaintinsa ja aitojen tapahtumapaikkojensa vuoksi sijoituspaikaksi. Päämajakaupunki on jälleen valmis tarttumaan toimeen, Halonen kirjoittaa keskuksen perustamissuunnitelman saatesanoissa.

Muistin kustannusarvio on noin viisi miljoonaa euroa, josta suurin osa on tarkoitus saada kokoon valtiolta, säätiöiltä ja yrityksiltä. Mikkelin kaupungilla on keskeinen rooli Muistin perustajana. Mikkelin kaupunginvaltuusto käsittelee keskuksen perustamista toukokuun kokouksessaan.

Muisti on tarkoitus perustaa Mikkelin keskustan tuntumassa sijaitsevaan Päämajataloon, joka toimi Suomen puolustusvoimien päämajana ylipäällikkö marsalkka Mannerheimin johdolla vuosina 1939 – 1945. Tiloissa toimi aiemmin alakoulu.