1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sähkökatkot

Sähköt poikki tuhansilta talouksilta eri puolilla maata

Tuulten odotetaan heikkenevän yön aikana.

Kuva: Matti Myller / Yle

Kova tuuli on aiheuttanut sähkökatkoja eri puolilla Suomea.

Kello 22.30 aikaan sähköttömiä asiakkaita oli lähes 22 000. Suurin osa sähköttömistä talouksista oli Päijät-Hämeessä ja Keski-Suomessa Elenian verkkoalueella.

Elenia kertoo verkkosivuillaan, että sähkökatkoja on erityisesti Oriveden, Jämsän, Padasjoen ja Heinolan alueilla. Sähköyhtiö arvioi tuuliennusteiden perusteella, että erityisesti Itä-Hämeessä voi tulla sähkökatkoja lisää myöhäisillan aikana.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Kokkola-Kuopio-linjan eteläpuolella voi tulla myrskypuuskia myöhäiseen maanantai-iltaan saakka. Yön aikana tuulet heikkenevät.

Energiateollisuuden sähkökatkokartta (siirryt toiseen palveluun)